perjantai 15. kesäkuuta 2007

Apurahatyöläisten sosiaaliturva korjattava pikaisesti

Suomalainen sosiaaliturva on rakennettu teollisen yhteiskunnan vakaan palkkatyön pohjalle. Todellisuus on kuitenkin muuttunut, ja erilaiset palkkatyön ja yrittämisen välimaastossa olevat ammatit kärsivät repaleisen turvan aukkokohdista. Yksi eniten turvaa vailla oleva ryhmä on apurahalla työtä tekevät tutkijat ja taiteilijat. Siksi vihreä eduskuntaryhmä jätti eilen hallituksen kolmelle asiasta vastaavalle ministerille kirjeen ongelmien pikaiseksi korjaamiseksi.

Hallitusohjelmassa luvataankin puuttua apurahansaajien ongelmiin. Apurahatutkijoilta ja -taiteilijoilta evätään työttömyysturva, sillä heidän katsotaan työttöminäkin työllistyvän omassa työssään. Heitä ei määritellä työttömiksi, vaikka he olisivat valmiita ottamaan vastaan kokoaikatyötä. Myös sosiaalivakuutus kohtelee apurahansaajia epäreilusti. Vihreät ovat vaatineet, että apurahansaajien sosiaaliturvan uudistus toteutetaan sosiaalivakuutuksen osalta niin, ettei apurahojen määrä ja apurahan saajalle käteen jäävä ansio pienene.

Kulttuuriministeri Wallin, sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä ja työministeri Cronberg ovat vastuussa apurahansaajien aseman parantamisesta omalta osaltaan. Vihreät edellyttävätkin hallitukselta pikaisia toimia hallitusohjelmaan kirjattujen tärkeiden tavoitteiden toteuttamiseksi.

Myös luovan työn tekijät ansaitsevat sosiaaliturvan, siinä missä kaikki muutkin. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta ja luovan työn arvostamisesta.