perjantai 23. helmikuuta 2007

Kalevi Sorsa Säätiö pohtii perustuloa - ja demarit eivät halua keskustelua

Olin tänään mukana Kalevi Sorsa Säätiön tilaisuudessa, jossa he julkistivat perustulotutkimuksensa. Mielestäni VTM Ville Kopran tutkimus oli hyvä, ottaen huomioon sosialidemokraattien (säätiö on demareita lähellä) kielteisen suhtautumisen perustuloon. Itse perustulo torjutaan toki ennakkoluulojen ja ilmassa leijuvien väitteiden avulla. Tutkimuksessa oli kuitenkin aivan oikein kiinnitetty huomioita nykyisen sosiaaliturvan kehittämistarpeisiin ja esitetty myös ihan kelpo ratkaisuja. Vaikka perustulo ratkaisuna olisi tietysti ylivertainen.

Tilaisuudessa esiintyivät myös ministeri Tuula Haatainen ja professori Pentti Arajärvi. Itse käytin kommenttipuheenvuoron siksi, että erityisesti professori Arajärvi niputti perustulon nimiin kaikki ei-toivottavat ilmiöt, mitä työmarkkinoilla ja sosiaaliturvassa voi tapahtua. Professorilta aika erikoinen puheenvuoro, analyyttisyys jäi demagogian jalkoihin. Samalla hän vihjaili vihreiden mallin suuntaan, vaikka kävi selväksi, että hän ei joko ollut siihen perehtynyt tai ei halunnut esittää siitä neutraalia tulkintaa. Kommenttipuheenvuorossani kiitin hyvistä yhteistyömahdollisuuksista ja oikaisin professori Arajärven näkemyksiä ja toivoin, että myös sosialidemokraatit tutustuisivat meidän malliimme.

Ja nyt jälkikäteen saan kuulla, että paikalla ollut demarien Ismo Kainulainen väittää "vihreiden häiriköineen" tilaisuudessa. Hänen mielestään meidän ei olisi pitänyt olla paikalla. Tilaisuus oli kuitenkin erillisen säätiön tutkimuksen julkaisutilaisuus, johon oli avoin ja julkinen kutsu lähetetty. Ilmoittauduin eilen osallistujaksi tilaisuuteen, ja kukaan ei sitä kyseenalaistanut. Paikalla olikin vaikuttajia eri tahoilta, kuten ammattiyhdistysliikkeestä ja KELAsta. Miksi juuri vihreät eivät olisi siis saaneet osallistua tähän tilaisuuteen? Kainulainen puhuu tilaisuudesta sosialidemokraattien tilaisuutena. Hänellä on tainnut mennä think tankit ja puolue pahasti sekaisin. Näiden erillisten tutkimuslaitosten tukemisen ajatus on juuri ollut siinä, että ne voisivat käydä laveampaa yhteiskunnallista keskustelua kuin puolueiden puitteissa voidaan tehdä. Ja siksi olikin hienoa, että Kalevi Sorsa Säätiö pohtii perustuloa ja hienoa, että siitä järjestettiin julkinen julkistamistilaisuus.

Sen sijaan on hämmentävää ja härskiä, miten vaalikampanja alkaa joillakin karata käsistä.

Tässä vastineeni Ismo Kainulaisen blogiin:

"Hei,

Olen hyvin hämmästynyt ja surullinen tulkinnastasi, Ismo. Kyseessä oli julkinen Kalevi Sorsan Säätiön tiedotustilaisuus perustulotutkimuksesta, josta oli tullut yleinen kutsu. Koska me vihreät olemme kiinnostuneita perustulokeskustelusta, tulimme mielellämme tilaisuuteen. Eikö julkinen keskustelu verotuksen ja sosiaaliturvan kehittämisestä ole juuri se, mitä Suomessa pitäisi olla nykyistä enemmän?

Kommenttipuheenvuoroja paikalla käytti lisäksemme useat muut. Havaitsin paikalla myös esimerkiksi eri ammattiyhdistysten edustajia. Miksi juuri siis vihreät eivät saisi osallistua julkiseen keskusteluun perustulosta? Hämmentävää.

Sitten Ismo vielä suoraan siteeraat minua virheellisesti. Professori Arajärvi toistuvasti väitti, että perustulomallien rahoitusta ei ole laskettu ja viittasi omiin kynä ja paperi -tason pohdintoihinsa. Ilmoitin vain, että meidän mallimme on laskettu kustannusneutraaliksi KELAn mikrosimulaatiomallinnuksen perusteella. Kun professori Arajärvi vielä kerran kyseenalaisti tämän, totesin ystävällisesti: "epärehellisyydestä syyttäminen on epäkohteliasta". En ole itse syyttänyt professori Arajärveä epärehellisyydestä, vaan viittasin hänen jatkuviin katteettomiin vihjauksiinsa. Professoritasoisen henkilön luulisi kunnioittavan myös toisten tutkimuksia.

Toivottavasti jatkossa voimme keskustella itse asiasta. Kuten omassa kommenttipuheenvuorossani totesin, mielestäni ministeri Haatainen ja myös tutkimuksen tehnyt VTM Ville Kopra esittivät hyviä ajatuksia nykyisen sosiaaliturvan kehittämisestä. Omassa puheenvuorossani painotin juuri yhteistyön mahdollisuutta ja yhteisen seminaarin järjestämistä sosiaaliturvan parantamiseksi. Meillä on paljon yhteistä, ja tämä oli mielestäni ilahduttavaa. Siksi tuntuu loukkaavalta, että sinä Ismo yrität politikoida vakavalla asialla.

Pysytään Ismo siis asiassa."

4 kommenttia:

Ismon blogi kirjoitti...

Hyvä Ville. Ensinnäkin olet jättänyt pois tekstiä, vaikka sanot, että tässä on vastineesi minulle.

Mutta asiaan.

Minusta politiikassa ei ole tapana ollut tulla kuokkimaan toisten avauksia, vaan tämä toiminta on tapahtunut muilla areenoilla. Juuri tästä kaipaamasi julkinen on syntynyt.

Tilaisuus oli ainakin minun käsitykseni mukaan tarkoitettu toimittajille, siksikin ihmettelin teidän joukkoinvaasiota paikalle.

Minä ymmärsin sinun sanomasi Arajärvelle tahallisena loukkauksena ja syytöksenä epärehellisyydestä ja pidin sitä suoranaisena häiritsemisenä. Enkä muuten ota sanojani takaisin, sillä edelleenkin vastineessasi annat ymmärtää, että hän suoraan sanoen valehtelisi. "...viitasin hänen jaktuviin katteettomiin vihjauksiinsa." Minusta hän perusteli asiat hyvin ja asiallisesti ja sinä provosoidut siten, että puheenjohtajana toiminut Juha Eskelinen joutui sanomaan, että rauhoitutaanpas nyt.

Minulle sopii keskustella kanssasi kansalaispalkasta ja muustakin sosiaaliturvasta ja sen kehittämisenä. Olen tehnyt sitä niin konkreettisesti kuin myös poliittisesti yli kymmenen vuotta.

Jatkon kannalta on kuitenkin hyvä muistaa politiikan käytöstavat ja kunnioittaa muiden tilaisuuksia. En halua, että syntyy mitään yleistä härdelliä, jossa muiden tilaisuudet yritään varastaa omien tavoitteiden esittelyyn, kuten te tänään teitte. Ymmärtänet fiksuna miehenä varmasti tämänkin.

Olisin kiinnostunut kuulemaan otsikkosi väitteestä, miten demarit uhkailevat vihreitä? Kuka uhkailee?

Tuolle väitteelle ei vain taida olla katetta ja sorrutte samalle tasolle kokoomuksen kanssa mielikuvituspolitikoinnissa.

Olisin odottanut teiltä hieman enemmän selkärankaa.

Kaikesta huolimatta, yhteistyöterveisin.

Ismo Kainulainen

Ville Niinistö kirjoitti...

Muokkasin otsikkoa (et varsinaisesti uhkaillut, mutta olit kyllä soittanut IS:n toimittajalle asiasta "oman versiosi") ja laitoin koko vastineen mukaan. Olin alunperin tehnyt sen tänne, ja kopioin sen blogistani sinun kommenttipalstalle ja samalla lisäsin muutaman kuittauksen. :)

No, asia on varmaan näillä kirjoituksilla kummankin blogissa tullut tältä erää käsitellyksi.

Yhteistyöterveisin,

Ville

PS. Laitan nyt alle vielä kommenttini numero 2 Ismon blogista:
"Olen samaa mieltä kanssasi eri puolueiden tilaisuuksien kunnioittamisesta. Mutta nämä uudet think tankit, joita olemme eri puolueiden lähelle olleet luomassa, ne eivät ole yhtä kuin puolue. Niiden tarkoituksena on herättää keskustelua, ja niiden tilaisuuksissa on käsitykseni mukaan tarkoitus myös keskustella esitetyistä tutkimustuloksista.

Olisimme toki olleet tulematta, jos meille olisi ilmoitettu tilaisuuden olevan yksityinen tai vain lehdistölle tarkoitettu. Näin ei kuitenkaan ollut. Demarien omien ohjelmien julkaisutilaisuuksiin emme tietenkään tule kommentoimaan, siitä olen kanssasi täysin samaa mieltä.

Myös Vihreän Sivistysliiton tilaisuudet ovat kaikille avoimia, ja sinä olet niihin tervetullut.

Olen pahoillani, jos provosoiduin liikaa kirjoituksestasi. Olin vain kovasti hämmentynyt tulkinnastasi. Mielestäni säätiön tilaisuudessa oli hyvää keskustelua, enkä havainnut epäkunnioittavaa käytöstä. Se ei ollut missään nimessä kenenkään tarkoitus.

En myöskään sanonut professori Arajärven olleen epärehellinen. En vain pitänyt siitä ylimielisyydestä, että hän olettaa omat kynä ja paperi -tason laskelmat vertailukelpoisiksi monimutkaisten mikrosimulaatiomallinnusten suhteen, joita olemme mallimme rahoituksen arvioinnissa hyödyntäneet. Hän ei ole verotuksen asiantuntija, ja se näkyi hänen arvioissaan. Sosiaaliturvan ja oikeusturvan asiantuntijana arvostan häntä suuresti.

Mallimme lopputulos ja kaikki rahoituspalikat on julkaistu perustulomallissamme, mutta itse taustalaskelmat eivät kuulu poliittiseen ohjelmaan. Ne julkaistaan osana Vihreän Sivistysliiton perustulosta tekemään laajaa tutkimusta. Yritän omalta osaltani vauhdittaa julkaisun tuloa, jotta kaikki taustatiedot ovat yleisesti käytössä. Osa julkaisun artikkeleista ei kuitenkaan ole vielä valmiina, siksi se on viipynyt. Mutta yritetään saada valmista ennen vaaleja, että ei tarvitse sitä epäillä. Jollei näin käy, voimme mielestäni puolueena julkaista erillisessä kannanotossa tarkemmat laskelmat.

Myös kyseinen mikrosimulaatiomalli tullee yliopistojen kautta lähitulevaisuudessa julkiseksi, mikä on hienoa. Silloin sosiaaliturvan ja verotuksen uudistusten laskeminen on kaikille asiantuntijoille mahdollista. Nykyään nämä monimutkaiset mallinnukset ovat vain harvojen käsissä.

Koitetaan jättää tämä turha riita muotoseikoista taakse. Tarkoitus ei ollut provosoida, vaan keskustella. Olen pahoillani, jos olet saanut väärän käsityksen asiasta.

PS. Olen Pete M kanssasi samaa mieltä: Kopran Villen raportissa oli paljon hyviä havaintoja, ja niihin voidaan löytää parannuskeinoja myös ilman sosiaaliturvan suurremonttia. Olemmekin korostaneet, että perustulo on keskustelunavaus. Meidänkin mallistamme löytyy paljon kehittämistä, ja otamme mielellämme vastaan rakentavia ehdotuksia mallin kehittämiseksi.

Myös muita vastaavansuuntaisia ratkaisuja perusturvan parantamiseksi ja työnteon kannattavuuden parantamiseksi on kehitettävä. Perustuloa ei voi tietenkään toteuttaa yhdessä yössä, emmekä näin väitäkään. On sääli jos emme näissä muissa ratkaisuissa pysty löytämään toisiamme, sillä yhteisiä tavoitteita on kuitenkin paljon. Pystymme kyllä puhumaan uudistustarpeista ilman perustuloakin, mutta vaalien alla jokainen puolue haluaa korostaa omaa suosikkiratkaisuaan. Sen jälkeen etsitään yhteistä tahtoa."

Ismon blogi kirjoitti...

En Ville ole soittanut Iltasanomille. Sanomat soittivat minulle. Minun versio on ollut julkisesti luettavissa myös blogissa. ´

Miksi ajattelit, että olisin sinne soitellut?? Väitteesi blogissasi on siis väärä.

Laitan oman versioni sinun kirjoituksesi vastineeksi tähän.

"Edelleenkin ainakin minä kunnioitan politiikan käytöstapoja siinä suhteessa, että en ala esittelemään omaa tai puolueeni mallia toisten kirjan julkistamistilaisuuksissa (olipa tilaisuus think thank -porukan järjestämä tai jokin muu tilaisuus) pitkillä puheenvuoroilla, tai tulemalla sinne keskusteluosapuoleksi, josta ei ole etukäteen sovittu.

Ja sen verran pitää omankin mallin kritiikkiä kestää, jos sitä tulee tupaan, ettei siitä tarvitse pillastua. Vihreille kansalaispalkka on ollut pyhä lehmä ja sen kritisoijien kimppuun on aina armottomasti käyty vanhakantaisuuteen vedoten.

Kysymyksiä sai ja piti esittää, niinhän minäkin tein, mutta en minä mitään provosoivaa monologia esittänyt, kuten sinä Ville teit. Minusta tälläkertaa "mopo" karkasi sinulta vain pahasti käsistä.

Minusta tämän juupas eipäs keskustelun sijaan pitäisi pureutua oikeasti nyt sosiaaliturvan aitoihin epäkohtiin, eikä esitellä pilvilinnan piirustuksia.

Suurimpana ongelmana ainakin minä näen tällä hetkellä osa-aikatyötä ja lyhyitä vuokrasuhteita tekevien sosiaaliturvan, esim. kaupan kassat ja extraajat ja siihen liittyvän asumistukiongelmat ja työttömyysturvan maksatusongelmat. Minusta tämän yhtälön ratkaisu poistaisi suureksi osaksi sen ajattelumaailman, jolla pitkälti kansalaispalkkaa perustellaan. Siksi asumistuen tuloharkinnan pelisääntöjä tulee muuttaa ja paremmin yhteen sovittaa lyhyiden tulopiikkien huomioimiseksi. Siksi myös kassojen maksatuksia pitää joustavoittaa.

Kainulaisen Ismo"

Ville Niinistö kirjoitti...

IS:n toimittaja ilmoitti minulle kahden demarin olleen häneen asiassa yhteydessä. Oletin sinun olleen toinen heistä.

Ihan sama kuka se teistä oli, asiatonta ja virheellistä juoruilua joka tapauksessa - niin kuin blogikirjoituksesikin. Asia on kuitenkin nyt keskusteltu valmiiksi. Hyvä niin.

Nyt mennään eteenpäin. Nyt täytyy mennä nukkumaan. Huomenna pitää esitellä perustuloa jo Raumalla ja Porissa.