(alunperin julkaistu Vihreässä blogissa 30.9.2009)
Vaalirahoituskriisin juuret ovat kylmän sodan aikaisessa kabinettipolitiikassa. Perinteiset puolueet omaksuivat silloin suljettuja toimintatapoja, koska pelkäsivät avoimuuden vaarantavan Suomen ulkopoliittista asemaa.
Viime vuosiin saakka perinteiset puolueet eivät ole olleet halukkaita uusimaan politiikan toimintatapoja kehittyneen ja avoimen länsimaisen demokratian tasolle. Pikemminkin näyttää siltä, että vaalirahoituksen osalta on vain omaksuttu uusia kyseenalaisia rahankeruun tapoja. Vaalilahjoitusten luoma varjo raha-automaattiyhdistyksen tärkeälle avustustehtävälle on ollut järkytys.
Vihreät ovat korostaneet avoimen vaalirahoituslainsäädännön välttämättömyyttä kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi. Kaikkien puolueita lähellä olevien tahojen ulkopuolisen rahoituksen - puolueen omista säätiöistä ja yrityksistä paikallisyhdistyksiin - on oltava avointa ja reaaliaikaisesti julkisesta rekisteristä tarkistettavissa. Puoluerahoitusta uudistettaessa on asetettava myös riittäviä sanktioita niille, jotka eivät noudata sääntöjä.
Ulkopuolisen rahoituksen rajoittamiseen liittyvien esitysten harkinta on esillä Tarastin työryhmässä. Vihreiden mielestä tällaisille rajoituksille on selvä tilaus yleisen rahoituskilpavarustelun hillitsemiseksi ja ehdokkaiden tasavertaisuuden varmistamiseksi. Yksityishenkilöiden lahjoituksia ei kuitenkaan tule kieltää täysin. Perustuslaki suojaa kansalaisille laajat oikeudet osallistua poliittiseen toimintaan, myös esimerkiksi pieniä rahalahjoituksia tekemällä.
Valtion ja kuntien omistuksessa ja määräysvallassa olevat yhteisöt ovat joissakin tapauksessa olleet avokätisiä vaalitukien jakajia. Tämä on osaltaan hämärtänyt vaalirahoitusta, kun yhteisiä verorahoja on käytetty - ei aina niin tasapuolisesti - vaalitoiminnan rahoitukseen. Toivottavasti uudessa puoluerahoituslaissa tällainen tuki kielletään kokonaan.
Ylipäänsä avoimuuden pitäisi olla politiikanteon keskiössä muissakin kysymyksissä. Suomessa ihmiset uskovat vähemmän omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa kuin useissa muissa länsimaissa. Tähän ongelmaan olisi syytä vastata perustuslain uudistuksessa. Useissa länsimaissa politiikkaa on modernisoitu parantamalla kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi kansalaisaloitteilla ja kansanäänestyksillä.
keskiviikkona 30. syyskuuta 2009
tiistaina 15. syyskuuta 2009
Finanssijärjestelmän läpinäkyvyyttä lisättävä
(alunperin julkaistu Vihreässä blogissa 15.9.2009)
Taantuman myötä uusliberalismi on saanut väistyä keynesiläisyyden tieltä. On oikein, että valtiot ovat pelastaneet meidät kuilun partaalta markkinoiden ajauduttua täydelliseen epäluottamukseen ja paniikkiin viime vuoden lopulla.
Ei kuitenkaan voi olla niin, että voitot ovat yksityisiä ja tappiot sosialisoidaan. Tasapainoisen ja läpinäkyvän finanssijärjestelmän luominen onkin keskeinen haaste lähivuosille, jotta voimme varmistaa kestävän kansainvälisen talouskehityksen.
Viime vuosikymmenien maailmantalouden kasvu on pitkälti perustunut talouden globalisaatioon, jossa pääomat ovat ennen näkemättömällä tehokkuudella etsineet ympäri maailman parasta tuottoa sijoitukselle. Vapaakauppa on monin tavoin terveempää kuin korkeihin tulleihin ja tukiin perustuva protektionistinen kauppapolitiikka, ja se on nostanut useita maita irti köyhyydestä.
Todellinen ongelma on vapaakaupan rinnalla kulkenut säätelyn purkaminen ja talouden irtautuminen poliittisesta valvonnasta, mikä on mahdollistanut valtavien riskien kerääntymisen kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Vapaakauppa ei saa tarkoittaa arvoista vapaata kauppaa. Talouskriisin takana olevien rajoittamattomien, salailua ja veronkiertoa suosivien, markkinoiden ongelmat on korjattava.
Länsimaiset demokratiat ovat viime vuosikymmeninä taipuneet hyväksymään sen, että kansainvälinen verokilpailu pakottaa alentamaan kokonaisveroastetta. Taantuma on terveellä tavalla rikkonut myös tätä konsensusta. Veronkiertoa suosivat veroparatiisit eivät saa olla niitä, jotka asettavat muut tosiasioiden eteen. Länsimaisten demokratioiden on nyt asetettava veroparatiisit tosiasioiden eteen.
Suomen on oltava aktiivinen veroparatiisien salaisuuden verhon nostamisessa, koska ne uhkaavat hyvinvointivaltion veropohjaa, vääristävät markkinoiden toimintaa ja estävät läpinäkyvyyden toteutumisen kansainvälisessä taloudessa. Muutoinkin Suomen on edistettävä reilujen ja läpinäkyvien pelisääntöjen luomista kansainvälisille finanssimarkkinoille sekä varmistettava Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimintakyky uudenlaisessa maailmassa.
Olemme eduskuntaryhmässä pohtineet finanssimarkkinoiden säätelyä viime vuonna kolmella finanssiaamiaisella alan asiantuntijoiden kanssa.
Taantuman myötä uusliberalismi on saanut väistyä keynesiläisyyden tieltä. On oikein, että valtiot ovat pelastaneet meidät kuilun partaalta markkinoiden ajauduttua täydelliseen epäluottamukseen ja paniikkiin viime vuoden lopulla.
Ei kuitenkaan voi olla niin, että voitot ovat yksityisiä ja tappiot sosialisoidaan. Tasapainoisen ja läpinäkyvän finanssijärjestelmän luominen onkin keskeinen haaste lähivuosille, jotta voimme varmistaa kestävän kansainvälisen talouskehityksen.
Viime vuosikymmenien maailmantalouden kasvu on pitkälti perustunut talouden globalisaatioon, jossa pääomat ovat ennen näkemättömällä tehokkuudella etsineet ympäri maailman parasta tuottoa sijoitukselle. Vapaakauppa on monin tavoin terveempää kuin korkeihin tulleihin ja tukiin perustuva protektionistinen kauppapolitiikka, ja se on nostanut useita maita irti köyhyydestä.
Todellinen ongelma on vapaakaupan rinnalla kulkenut säätelyn purkaminen ja talouden irtautuminen poliittisesta valvonnasta, mikä on mahdollistanut valtavien riskien kerääntymisen kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Vapaakauppa ei saa tarkoittaa arvoista vapaata kauppaa. Talouskriisin takana olevien rajoittamattomien, salailua ja veronkiertoa suosivien, markkinoiden ongelmat on korjattava.
Länsimaiset demokratiat ovat viime vuosikymmeninä taipuneet hyväksymään sen, että kansainvälinen verokilpailu pakottaa alentamaan kokonaisveroastetta. Taantuma on terveellä tavalla rikkonut myös tätä konsensusta. Veronkiertoa suosivat veroparatiisit eivät saa olla niitä, jotka asettavat muut tosiasioiden eteen. Länsimaisten demokratioiden on nyt asetettava veroparatiisit tosiasioiden eteen.
Suomen on oltava aktiivinen veroparatiisien salaisuuden verhon nostamisessa, koska ne uhkaavat hyvinvointivaltion veropohjaa, vääristävät markkinoiden toimintaa ja estävät läpinäkyvyyden toteutumisen kansainvälisessä taloudessa. Muutoinkin Suomen on edistettävä reilujen ja läpinäkyvien pelisääntöjen luomista kansainvälisille finanssimarkkinoille sekä varmistettava Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimintakyky uudenlaisessa maailmassa.
Olemme eduskuntaryhmässä pohtineet finanssimarkkinoiden säätelyä viime vuonna kolmella finanssiaamiaisella alan asiantuntijoiden kanssa.
keskiviikkona 2. syyskuuta 2009
Joustoa pienten lasten vanhempien työhön
Pääministeri Vanhanen on jälleen tuonut esille ajatuksensa perheverotukseen palaamisesta alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille. Jaan Vanhasen hyvän ja vilpittömän pyrkimyksen helpottaa lapsiperheiden arkea, mutta hänen ratkaisunsa on vanhemmuuden kannalta paluuta menneeseen työnjakoon. Se tarkoittaisi sitä, että verotuksella suositaan ylipitkiä työpäiviä toiselle vanhemmalle toisen ollessa kotona. Useimmille tämä tarkoittaisi ”poissaolevan isän ja kotona olevan äidin” –perhemallin suosimista.
Sen sijaan on etsittävä ratkaisuja, jotka tukevat molempien työssäkäyvien vanhempien mahdollisuutta olla enemmän läsnä perheen lasten arjessa. Osittaisen hoitovapaan etujen parantaminen ja tasavertaista vanhemmuutta tukevan 5+5+5 –vanhempainvapaamallin toteuttaminen edistäisivät modernin vanhemmuuden ja työn sujuvaa yhteensovittamista parhaiten.
Vanhasen perheverotusmalli on paitsi vanhemmuuden myös veropolitiikan kannalta paluuta historiaan. Verotuksessa ollaan siirrytty henkilöverotukseen juuri siksi, että se vahvistaisi naisten tasavertaista asemaa perheen taloudessa ja työelämässä. Sosiaaliturvan puolella olemme vasta pääsemässä siihen, että puolison tulot eivät vaikuta sosiaalietuuksien määrään. Perheverotuksen mahdollistaminen pienten lasten vanhemmille tarkoittaisi sitä, että mitä suuremmat tuloerot vanhempien välillä, sitä enemmän siitä olisi taloudellista hyötyä nykyiseen tilanteeseen verrattuna.
Vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen työnantajien kesken johtaa jo nyt käytännössä nuorten naisten syrjintään työmarkkinoilla. Tämän takia meillä on eräänlaista pakotettua tai ainakin pitkitettyä kotiäitiyttä, koska työmarkkinoille paluu ja pysyvän työsuhteen saanti on vaikeaa. Nuorten naisten työllisyysaste on selvästi nuorten miesten työllisyyttä alhaisempi sekä selvästi alle muiden Pohjoismaiden tason. Kotihoitoa on ehdottomasti tuettava yhtenä perheen vaihtoehtona ja molempien vanhempien mahdollisuutena, mutta vääristyneet taloudelliset kannustimet tai epätasa-arvoiset rakenteet eivät saa johtaa naisten ajautumiseen haluamattaan pitkäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle. Vanhasen malli johtaisi käytännössä tähän, mikä tarkoittaisi myös työllisyysasteen laskemista ja julkisen talouden heikentymistä yhä harvemman ollessa työmarkkinoilla.
Tasa-arvoisessa perheessä molemmilla vanhemmilla on jaettu vastuu lasten arjesta. Nuoret isät tekevät Suomessa lähes eniten töitä eri väestöryhmistä. Yhteiskunnan asenteet tekevät isälle liian vaikeaksi valita ajan viettämisen lastensa kanssa. Isien mahdollisuuksia viettää enemmän aikaa perheensä kanssa on kaikin tavoin tuettava.
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan perheen hyvinvointi on suurempaa ja avioerot harvinaisempia niissä perheissä, missä isä on pitänyt merkittävän osan vanhempainvapaasta. Siirtyminen nykyistä pitempään, molemmille vanhemmille kiintiöitettyyn vanhempainvapaamalliin (5 kuukautta molemmille vanhemmille omaa ja 5 kuukautta vapaasti jaettavaa vapaata) tukisi molempien vanhempien oikeutta kantaa päävastuuta vuorollaan pienten lasten hoidosta. Tällöin äidin on helpompi palata töihin ja vastuu perheen arjesta jaetaan myös myöhemmin molempien vanhempien ollessa työelämässä.
Samalla on lisättävä osittaisen hoitovapaan kannustimia. On niin yhteiskunnan kuin perheen kannalta järkevämpää suosia sitä, että molemmat vanhemmat lyhentävät työaikaansa kuin että toinen jää pitkäksi aikaa kokonaan työelämän ulkopuolelle. Monet modernit isät ja äidit kokevat riittämättömyyden tunnetta pyrkiessään täyttämään tehtävänsä niin perheessä kuin työelämässä. Työelämän tahdin on joustettava ja mahdollistettava työntekijän tarpeisiin räätälöityjä työaikaratkaisuja, jotta vanhemmille jää aikaa myös lapsilleen.
Oikeus läsnäolevaan vanhemmuuteen ja hyvään lapsiperheen arkeen kuuluu molemmille vanhemmille. Lapsemme ansaitsevat kaksi läheistä ihmissuhdetta.
PS. Lisäys 3.9. klo 12.57. Hallitus on juuri antanut esityksen isäkuukauden pidentämisestä kahdella viikolla yhteensä kuuteen viikkoon! Olin itse hallitusneuvotteluissa tässä sosiaali-, terveys- ja työasioita neuvottelevassa työryhmässä tätä ratkaisua sopimassa ja olen todella iloinen, että se nyt vihdoin toteutuu.
Isyysvapaan pidentäminen alkaa saada isyysvapaan nyt niin pitkäksi, että yhä useampi isä uskaltaa tämän kannustimen avulla valita lapsensa päävastuullisen hoitamisen - se lisää myös työyhteisön ymmärrystä sille, että isien todella halutaan käyttävän isyysvapaata. Kun aika on vielä näin pitkä, tarkoittaa se sitä että isä aidosti on päävastuussa vauvan hoidosta - aiemmin isyyskuukauden lyhyyden takia sen saattoi ajoittaa samaan ajankohtaan äidin lomien kanssa (mikä ei sinällään ole tietysti huono asia perheen kannalta, mutta isän omaehtoisen arjen pyörittämisen kokemuksen ja isä-lapsi-suhteen kannalta pidempi isyysvapaa edistää tasaveroista vanhemmuutta).
Sen sijaan on etsittävä ratkaisuja, jotka tukevat molempien työssäkäyvien vanhempien mahdollisuutta olla enemmän läsnä perheen lasten arjessa. Osittaisen hoitovapaan etujen parantaminen ja tasavertaista vanhemmuutta tukevan 5+5+5 –vanhempainvapaamallin toteuttaminen edistäisivät modernin vanhemmuuden ja työn sujuvaa yhteensovittamista parhaiten.
Vanhasen perheverotusmalli on paitsi vanhemmuuden myös veropolitiikan kannalta paluuta historiaan. Verotuksessa ollaan siirrytty henkilöverotukseen juuri siksi, että se vahvistaisi naisten tasavertaista asemaa perheen taloudessa ja työelämässä. Sosiaaliturvan puolella olemme vasta pääsemässä siihen, että puolison tulot eivät vaikuta sosiaalietuuksien määrään. Perheverotuksen mahdollistaminen pienten lasten vanhemmille tarkoittaisi sitä, että mitä suuremmat tuloerot vanhempien välillä, sitä enemmän siitä olisi taloudellista hyötyä nykyiseen tilanteeseen verrattuna.
Vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen työnantajien kesken johtaa jo nyt käytännössä nuorten naisten syrjintään työmarkkinoilla. Tämän takia meillä on eräänlaista pakotettua tai ainakin pitkitettyä kotiäitiyttä, koska työmarkkinoille paluu ja pysyvän työsuhteen saanti on vaikeaa. Nuorten naisten työllisyysaste on selvästi nuorten miesten työllisyyttä alhaisempi sekä selvästi alle muiden Pohjoismaiden tason. Kotihoitoa on ehdottomasti tuettava yhtenä perheen vaihtoehtona ja molempien vanhempien mahdollisuutena, mutta vääristyneet taloudelliset kannustimet tai epätasa-arvoiset rakenteet eivät saa johtaa naisten ajautumiseen haluamattaan pitkäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle. Vanhasen malli johtaisi käytännössä tähän, mikä tarkoittaisi myös työllisyysasteen laskemista ja julkisen talouden heikentymistä yhä harvemman ollessa työmarkkinoilla.
Tasa-arvoisessa perheessä molemmilla vanhemmilla on jaettu vastuu lasten arjesta. Nuoret isät tekevät Suomessa lähes eniten töitä eri väestöryhmistä. Yhteiskunnan asenteet tekevät isälle liian vaikeaksi valita ajan viettämisen lastensa kanssa. Isien mahdollisuuksia viettää enemmän aikaa perheensä kanssa on kaikin tavoin tuettava.
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan perheen hyvinvointi on suurempaa ja avioerot harvinaisempia niissä perheissä, missä isä on pitänyt merkittävän osan vanhempainvapaasta. Siirtyminen nykyistä pitempään, molemmille vanhemmille kiintiöitettyyn vanhempainvapaamalliin (5 kuukautta molemmille vanhemmille omaa ja 5 kuukautta vapaasti jaettavaa vapaata) tukisi molempien vanhempien oikeutta kantaa päävastuuta vuorollaan pienten lasten hoidosta. Tällöin äidin on helpompi palata töihin ja vastuu perheen arjesta jaetaan myös myöhemmin molempien vanhempien ollessa työelämässä.
Samalla on lisättävä osittaisen hoitovapaan kannustimia. On niin yhteiskunnan kuin perheen kannalta järkevämpää suosia sitä, että molemmat vanhemmat lyhentävät työaikaansa kuin että toinen jää pitkäksi aikaa kokonaan työelämän ulkopuolelle. Monet modernit isät ja äidit kokevat riittämättömyyden tunnetta pyrkiessään täyttämään tehtävänsä niin perheessä kuin työelämässä. Työelämän tahdin on joustettava ja mahdollistettava työntekijän tarpeisiin räätälöityjä työaikaratkaisuja, jotta vanhemmille jää aikaa myös lapsilleen.
Oikeus läsnäolevaan vanhemmuuteen ja hyvään lapsiperheen arkeen kuuluu molemmille vanhemmille. Lapsemme ansaitsevat kaksi läheistä ihmissuhdetta.
PS. Lisäys 3.9. klo 12.57. Hallitus on juuri antanut esityksen isäkuukauden pidentämisestä kahdella viikolla yhteensä kuuteen viikkoon! Olin itse hallitusneuvotteluissa tässä sosiaali-, terveys- ja työasioita neuvottelevassa työryhmässä tätä ratkaisua sopimassa ja olen todella iloinen, että se nyt vihdoin toteutuu.
Isyysvapaan pidentäminen alkaa saada isyysvapaan nyt niin pitkäksi, että yhä useampi isä uskaltaa tämän kannustimen avulla valita lapsensa päävastuullisen hoitamisen - se lisää myös työyhteisön ymmärrystä sille, että isien todella halutaan käyttävän isyysvapaata. Kun aika on vielä näin pitkä, tarkoittaa se sitä että isä aidosti on päävastuussa vauvan hoidosta - aiemmin isyyskuukauden lyhyyden takia sen saattoi ajoittaa samaan ajankohtaan äidin lomien kanssa (mikä ei sinällään ole tietysti huono asia perheen kannalta, mutta isän omaehtoisen arjen pyörittämisen kokemuksen ja isä-lapsi-suhteen kannalta pidempi isyysvapaa edistää tasaveroista vanhemmuutta).
tiistaina 1. syyskuuta 2009
Musiikki voi muuttaa maailmaa
Sain eilen kunnian osallistua Tukholmassa arvostetun Polar-musiikkipalkinnon jakotilaisuuteen. Tänä vuonna palkinnon sai kaksi ainutlaatuista muusikintekijää, venezualalainen Jose Antonio Abreu sekä Peter Gabriel. Itselleni tilaisuus oli ainutlaatuinen myös siksi, että Peter Gabriel on teini-iästä asti ollut suurin idolini musiikintekijänä sekä inspiraation lähde myös vankkumattomana ihmisoikeuksien ja kulttuurien vuorovaikutuksen puolustajana.
Mielenkiintoista tilaisuudessa oli se, kuinka molemmat palkinnonsaajat ovat vakuuttuneita musiikin voimasta muuttaa maailmaa. Kumpikin on saanut tällä saralla myös paljon aikaan. Säveltäjä, kapellimestari ja ekonomisti Abreu on perustanut kolmekymmentä vuotta sitten klassisen musiikin koulutusverkoston "El Sisteman" Venezualassa, jonka tavoitteena on ollut tuoda musiikin avulla ennen kaikkea slummien köyhille lapsille uskoa omaan osaamiseensa, vahvistaa heidän unelmiaan ja kehittää yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvittavia taitoja. Sadattuhannet nuoret ovat Abreun verkoston avulla saaneet vahvan otteen elämään ja monista on tullut taitavia muusikoita.
Peter Gabriel puolestaan on 1980-luvun puolivälistä omistanut suuren osan ajastaan ihmisoikeustyöhön ja maailmanmusiikin edistämiseen. Hänen levy-yhtiönsä on tuonut eri maiden musiikkia laajempaan jakeluun ja saattanut eri maailmanosien artisteja yhteen. Gabrielin World of Music, Art and Dance (WOMAD)-järjestön festivaalit ovat tuoneet maailmanmusiikkia ja muuta -taidetta laajasti esille yli 150 kaupungissa. Gabrielin visiona on ollut myös yhdistää teknologiaa humanitaariseen ja kulttuurityöhön: hänen aloitteestaan vuonna 1989 perustettu Wittness-järjestön tavoitteena on ollut antaa köyhien maiden ihmisoikeuksien puolustajien käyttöön kameroita ja muuta tekniikkaa, jotta vakavat ihmisoikeusrikkomukset voitaisiin nostaa julkiseen keskusteluun.
Liikuttava tilaisuus oli itselleni myös hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on että me vahvistamme yhteiskunnassa niitä voimia, jotka haluavat rakentaa parempaa huomista. Musiikki on parhaimmillaan tärkeä ihmiskuntaa vahvistava voima. Gabrielin ja Abreun kaltaisia musiikintekijöitä tarvitaan lisää. Päättäjien tehtävänä on ymmärtää kulttuurin ihmiskuntaa rikastuttava voima; ihmiset eivät ole vain numeroita, yhteiskunta ei ole vain taloutta.
Mielenkiintoista tilaisuudessa oli se, kuinka molemmat palkinnonsaajat ovat vakuuttuneita musiikin voimasta muuttaa maailmaa. Kumpikin on saanut tällä saralla myös paljon aikaan. Säveltäjä, kapellimestari ja ekonomisti Abreu on perustanut kolmekymmentä vuotta sitten klassisen musiikin koulutusverkoston "El Sisteman" Venezualassa, jonka tavoitteena on ollut tuoda musiikin avulla ennen kaikkea slummien köyhille lapsille uskoa omaan osaamiseensa, vahvistaa heidän unelmiaan ja kehittää yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvittavia taitoja. Sadattuhannet nuoret ovat Abreun verkoston avulla saaneet vahvan otteen elämään ja monista on tullut taitavia muusikoita.
Peter Gabriel puolestaan on 1980-luvun puolivälistä omistanut suuren osan ajastaan ihmisoikeustyöhön ja maailmanmusiikin edistämiseen. Hänen levy-yhtiönsä on tuonut eri maiden musiikkia laajempaan jakeluun ja saattanut eri maailmanosien artisteja yhteen. Gabrielin World of Music, Art and Dance (WOMAD)-järjestön festivaalit ovat tuoneet maailmanmusiikkia ja muuta -taidetta laajasti esille yli 150 kaupungissa. Gabrielin visiona on ollut myös yhdistää teknologiaa humanitaariseen ja kulttuurityöhön: hänen aloitteestaan vuonna 1989 perustettu Wittness-järjestön tavoitteena on ollut antaa köyhien maiden ihmisoikeuksien puolustajien käyttöön kameroita ja muuta tekniikkaa, jotta vakavat ihmisoikeusrikkomukset voitaisiin nostaa julkiseen keskusteluun.
Liikuttava tilaisuus oli itselleni myös hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on että me vahvistamme yhteiskunnassa niitä voimia, jotka haluavat rakentaa parempaa huomista. Musiikki on parhaimmillaan tärkeä ihmiskuntaa vahvistava voima. Gabrielin ja Abreun kaltaisia musiikintekijöitä tarvitaan lisää. Päättäjien tehtävänä on ymmärtää kulttuurin ihmiskuntaa rikastuttava voima; ihmiset eivät ole vain numeroita, yhteiskunta ei ole vain taloutta.
perjantaina 21. elokuuta 2009
Veropohjaa on vaalittava jo nyt
(julkaista alunperin Vihreässä blogissa 20.8.)
Viime päivien verokeskustelu on ollut erikoista huutokauppaa veronalennuksista tilanteessa, jossa hallituksen budjetti on jo valmiiksi 13 miljardia euroa alijäämäinen. Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa nousi esiin huoli veropohjan varmistamisesta julkisen talouden kestävyyden, elvyttävien työllisyystoimien ja palvelujen turvaamiseksi. Suuriin arvonlisäveron ja tuloveron kevennyksiin ei nyt ole varaa, sen sijaan vihreät ehdottaa uusia ratkaisuja veropohjan laajentamiseksi.
Valtiovarainministeriön budjettiesityksen yksi erikoisuus on se, että tuloveroasteikkoja nostetaan täysimääräisesti vastaamaan ansiotason nousua (palkkojen on arvioitu nousevan keskimäärin 3,5%). Kuitenkin tässä tilanteessa, jossa ei ole inflaatiota ja kuluttajahinnat pikemminkin laskevat, tämä ratkaisu on käytännössä puhdas veronkevennys.
Viime vuonna tehty merkittävä tuloveron kevennys oli suhdannepoliittisesti perusteltu: silloin pystyttiin ehkäisemään taantuman edistymistä ja syvyyttä ennakolta. Keskellä taantumaa tuloveron kevennyksestä ei ole vastaavaa hyötyä. Käytännössä tuloveroasteikon tarkistus hyödyttää myös niitä, joiden ansiot muutenkin nousevat. Vaikka tarkistuksia ei tehtäisi, kenenkään käteen jäävät ansiot eivät laskisi, joskin palkankorotuksen saaneiden veroprosentti luonnollisesti kiristyisi.
Luopumalla merkittäviltä osin tästä tarkistuksesta voitaisiin lisätä valtion verotuloja 300 miljoonalla eurolla. Osan tästä vihreät haluaisivat kohdentaa niiden aseman parantamiseen, joihin taantuman vaikutukset ovat kohdistuneet raskaimmin. Verottoman tulon rajaa - eli kunnallisveron perusvähennystä - ollaan nostamassa hallitusneuvotteluissa jo sovitulla tavalla tässä budjetissa 500 eurolla 2 000 euroon. Vihreiden mielestä verottoman tulon rajaa olisi syytä nostaa 2 500 euroon. Tämä muutos parantaisi pienituloisten asemaa ja lisäisi pienituloisen työn kannattavuutta. Kaikkein pienituloisimpien lisäeurot kohdistuvat myös parhaiten kulutukseen. Kustannus tästä olisi noin 150 miljoonaa euroa.
Veropohjan laajentamiseksi vihreät ehdottaa kuntien aseman parantamista kiinteistöveron maltillisella lisäkorotuksella, joka toisi kunnille vähintään 100 miljoonaa euroa lisätuloja. Rakennusalalla on syytä siirtyä käänteisen arvonlisäveron järjestelmään, jossa pääurakoitsija maksaa veron. Tämä parantaisi rehellisten yrittäjien asemaa, vähentäisi harmaata taloutta ja toisi valtiolle vähintään 100 miljoonan euron lisätulot. Lisäksi vihreät ehdottavat jäteveron asteittaista laajentamista teollisuuden yksityisiin kaatopaikkoihin sekä vapaasta autoedusta luopumista.
Näillä toimilla parannettaisiin julkisen talouden tilaa ja kansalaisille tärkeiden palveluiden rahoituspohjaa. On kohtuutonta, että tulopuolella puhutaan yhä veronkevennyksistä, kun menopuolella joudutaan tekemään sisäisiä siirtoja elvyttävien työllisyystoimien rahoittamiseksi. Vihreät haluaa korostaa, että työllisyystoimet on myös kohdennettava tehokkaasti työllisyyttä ja uutta vihreää kasvua tukevalla tavalla. Rakentamisessa on suosittava palvelujen tilaa parantavia elvytystoimia, kuten homekoulujen peruskorjauksia.
Valtion menojen osalta joudutaan jo nyt tekemään vaikeita ratkaisuja, jotta menokehyksen sisältä löydetään rahoitusta työllisyystoimiin. Vihreät on osoittanut halua kompromisseihin myös meille tärkeissä asioissa. Julkisuudessa esillä ollut kehitysyhteistyömäärärahojen tilanne on yksi harkittavista kysymyksistä. Suomi on EU:ssa sitoutunut kasvattamaan kehitysyhteistyörahoja ensi vuoteen mennessä 0,51 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiovarainministeriön esitys perustuu vihreiden hallitusneuvotteluissa saavuttamaan sopuun määrärahojen kasvusta, joka taloustaantuman myötä tarkoittaisi kehitysyhteistyörahojen kasvamista jo 0,56 prosenttiin.
Vihreät edellyttää kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen tavoin, että kehitysyhteistyön määrärahojen kasvu jatkuu myös määrällisesti eikä vain osuutena BKT:sta. Olemme olleet valmiita keskustelemaan siitä, voitaisiinko tämän määrärahan kasvun lisäksi kehitysyhteistyöhön lukea jatkossa muiden Pohjoismaiden tavoin eräitä pakolaisten turvapaikanhakuun liittyviä kustannuksia. [Tämä ei kuitenkaan saa vaikuttaa varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoihin vaan se on erillinen kansainväliseen vertailtavuuteen perustuva kysymys, jota on syytä valmistella budjettikäsittelystä erillisenä. Näin budjettiriihi päättikin.]
Viime päivien verokeskustelu on ollut erikoista huutokauppaa veronalennuksista tilanteessa, jossa hallituksen budjetti on jo valmiiksi 13 miljardia euroa alijäämäinen. Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa nousi esiin huoli veropohjan varmistamisesta julkisen talouden kestävyyden, elvyttävien työllisyystoimien ja palvelujen turvaamiseksi. Suuriin arvonlisäveron ja tuloveron kevennyksiin ei nyt ole varaa, sen sijaan vihreät ehdottaa uusia ratkaisuja veropohjan laajentamiseksi.
Valtiovarainministeriön budjettiesityksen yksi erikoisuus on se, että tuloveroasteikkoja nostetaan täysimääräisesti vastaamaan ansiotason nousua (palkkojen on arvioitu nousevan keskimäärin 3,5%). Kuitenkin tässä tilanteessa, jossa ei ole inflaatiota ja kuluttajahinnat pikemminkin laskevat, tämä ratkaisu on käytännössä puhdas veronkevennys.
Viime vuonna tehty merkittävä tuloveron kevennys oli suhdannepoliittisesti perusteltu: silloin pystyttiin ehkäisemään taantuman edistymistä ja syvyyttä ennakolta. Keskellä taantumaa tuloveron kevennyksestä ei ole vastaavaa hyötyä. Käytännössä tuloveroasteikon tarkistus hyödyttää myös niitä, joiden ansiot muutenkin nousevat. Vaikka tarkistuksia ei tehtäisi, kenenkään käteen jäävät ansiot eivät laskisi, joskin palkankorotuksen saaneiden veroprosentti luonnollisesti kiristyisi.
Luopumalla merkittäviltä osin tästä tarkistuksesta voitaisiin lisätä valtion verotuloja 300 miljoonalla eurolla. Osan tästä vihreät haluaisivat kohdentaa niiden aseman parantamiseen, joihin taantuman vaikutukset ovat kohdistuneet raskaimmin. Verottoman tulon rajaa - eli kunnallisveron perusvähennystä - ollaan nostamassa hallitusneuvotteluissa jo sovitulla tavalla tässä budjetissa 500 eurolla 2 000 euroon. Vihreiden mielestä verottoman tulon rajaa olisi syytä nostaa 2 500 euroon. Tämä muutos parantaisi pienituloisten asemaa ja lisäisi pienituloisen työn kannattavuutta. Kaikkein pienituloisimpien lisäeurot kohdistuvat myös parhaiten kulutukseen. Kustannus tästä olisi noin 150 miljoonaa euroa.
Veropohjan laajentamiseksi vihreät ehdottaa kuntien aseman parantamista kiinteistöveron maltillisella lisäkorotuksella, joka toisi kunnille vähintään 100 miljoonaa euroa lisätuloja. Rakennusalalla on syytä siirtyä käänteisen arvonlisäveron järjestelmään, jossa pääurakoitsija maksaa veron. Tämä parantaisi rehellisten yrittäjien asemaa, vähentäisi harmaata taloutta ja toisi valtiolle vähintään 100 miljoonan euron lisätulot. Lisäksi vihreät ehdottavat jäteveron asteittaista laajentamista teollisuuden yksityisiin kaatopaikkoihin sekä vapaasta autoedusta luopumista.
Näillä toimilla parannettaisiin julkisen talouden tilaa ja kansalaisille tärkeiden palveluiden rahoituspohjaa. On kohtuutonta, että tulopuolella puhutaan yhä veronkevennyksistä, kun menopuolella joudutaan tekemään sisäisiä siirtoja elvyttävien työllisyystoimien rahoittamiseksi. Vihreät haluaa korostaa, että työllisyystoimet on myös kohdennettava tehokkaasti työllisyyttä ja uutta vihreää kasvua tukevalla tavalla. Rakentamisessa on suosittava palvelujen tilaa parantavia elvytystoimia, kuten homekoulujen peruskorjauksia.
Valtion menojen osalta joudutaan jo nyt tekemään vaikeita ratkaisuja, jotta menokehyksen sisältä löydetään rahoitusta työllisyystoimiin. Vihreät on osoittanut halua kompromisseihin myös meille tärkeissä asioissa. Julkisuudessa esillä ollut kehitysyhteistyömäärärahojen tilanne on yksi harkittavista kysymyksistä. Suomi on EU:ssa sitoutunut kasvattamaan kehitysyhteistyörahoja ensi vuoteen mennessä 0,51 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiovarainministeriön esitys perustuu vihreiden hallitusneuvotteluissa saavuttamaan sopuun määrärahojen kasvusta, joka taloustaantuman myötä tarkoittaisi kehitysyhteistyörahojen kasvamista jo 0,56 prosenttiin.
Vihreät edellyttää kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen tavoin, että kehitysyhteistyön määrärahojen kasvu jatkuu myös määrällisesti eikä vain osuutena BKT:sta. Olemme olleet valmiita keskustelemaan siitä, voitaisiinko tämän määrärahan kasvun lisäksi kehitysyhteistyöhön lukea jatkossa muiden Pohjoismaiden tavoin eräitä pakolaisten turvapaikanhakuun liittyviä kustannuksia. [Tämä ei kuitenkaan saa vaikuttaa varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoihin vaan se on erillinen kansainväliseen vertailtavuuteen perustuva kysymys, jota on syytä valmistella budjettikäsittelystä erillisenä. Näin budjettiriihi päättikin.]
perjantaina 7. elokuuta 2009
Hallituksen voi leipoa monella tapaa
Tämä otsikko oli Turun Sanomien Kirjoittajavieras-kirjoitukseni otsikkona joskus keväällä 2003. Kirjoituksessani pidin suomalaisen demokratian erikoisuutena sitä, että vanhasta hallituksesta aina jatkaa puolet uudessa hallituksessa, vaikka hallitus kärsisi vaaleissa rökäletappion. Yleensä tällaisessa tilanteessa toinen päähallituspuolue, se vähemmmän vaaleissa hävinnyt, uhrautuu uuteen hallitukseen.
Siksi esitin sitä, että tällaisessa tilanteessa hallitus voitaisiin muodostaa myös siten, että vain yksi kolmesta suuresta - vaalien voittaja - muodostaisi hallituksen muiden eduskuntapuolueiden kanssa (jos sellainen enemmistö on mahdollinen, niin kuin usein on). Pidin hyvänä, että tällainen vaihtoehto on olemassa, koska tällöin kansalaisilla on aito mahdollisuus vaaleissa vaihtaa hallituspohjaa (ainakin lähes) kokonaisuudessaan. Tuolloin muutoin oppositiossa oli kolmesta suuresta Keskusta.
Tämä kirjoitus oli mielessäni, kun maanantaina Uutispäivä Demari kysyi minulta mielipidettäni kansanedustaja Antti Kalliomäen (sd) ehdotukseen siitä, että Sdp pyrkisi muodostamaan hallituksen jatkossa ilman kahta suurta porvarillista puoluetta.
En halunnut ottaa kantaa juuri tällaisen hallituskokoonpanon järkevyyteen, mutta totesin yleisesti, että on hyvä että oppositiossa oleva suuri puolue harkitsee erilaisia vaihtoehtoja. Kansalaisten kannalta on hyvä, että vaaleissa on aidosti mahdollisuus vaihtaa politiikan suuntaa, jos niin halutaan.
Nykyinen sinivihreä hallitus on esimerkki siitä, että uudenlaisella kokoonpanolla voi tehdä hyvää politiikkaa ja saavuttaa kansalaisten luottamuksen. Edellinen kokoomuksen ja keskustan muodostama porvarihallitus ei antanut aivan näin hyviä kokemuksia. Siksi on hyvä, että hallitusta muodostaessa ei olla jumiuduttu vain vanhoihin kylmän sodan aikaisiin ajattelukaavoihin.
Paljon saa kuitenkin vettä virrata Aurajoessa ennen kuin Sdp pääsisi tällaiseen asemaan vaaleissa. Ehkä olennaisempaa heille olisikin tässä vaiheessa miettiä sitä ansaitseeko oman politiikan sisältö näin laajaa kansansuosiota.
Kun Hesari ilmaisi minun pitävän "varteenotettavana" Kalliomäen ajatusta, tarkoittaa se sitä, että mielestäni hallitus pitäisi olla muodostettavissa myös jättämällä kaksi suurta puoluetta hallituksen ulkopuolelle jos vaalitulos on sen suuntainen.
En kuitenkaan pidä missään nimessä järkevänä blokkipolitiikan tuomista Suomeen: vihreillä ei ole mitään saavutettavissa sillä, että joutuisimme valitsemaan puolemme vanhanaikaiseen dikotomiaan perustuvalla oikeisto-vasemmisto -akselilla. Meille on luontevaa hakea yhteistyötä yli blokkirajojen.
Jälkimodernin ajan sosiaaliliberaalina ja ekologisena liikkeenä vihreät ovat samaan aikaan sekä perinteisen oikeiston ja vasemmiston välissä että niiden edellä. Tällä tarkoitan sitä, että emme ole takertuneet vanhoihin rintamalinjoihin vaan tunnistamme juuri tämän päivän maailman haasteet niin taloudessa kuin ympäristönsuojelussa ja esitämme niihin uusia ratkaisuja. Esimerkiksi perustulo yhdistää liberaalia porvarillista ajattelua ja vasemmistolaista hyvinvointiajattelua.
Osmo Soininvaara on kuvaillut vihreitä porvarillisena vasemmistona. Porvarilliselle vasemmistolle onkin luontevaa tehdä yhteistyötä omin ehdoin niin porvarien kuin sosialistisen vasemmiston kanssa, muuttumatta kummaksikaan.
Siksi esitin sitä, että tällaisessa tilanteessa hallitus voitaisiin muodostaa myös siten, että vain yksi kolmesta suuresta - vaalien voittaja - muodostaisi hallituksen muiden eduskuntapuolueiden kanssa (jos sellainen enemmistö on mahdollinen, niin kuin usein on). Pidin hyvänä, että tällainen vaihtoehto on olemassa, koska tällöin kansalaisilla on aito mahdollisuus vaaleissa vaihtaa hallituspohjaa (ainakin lähes) kokonaisuudessaan. Tuolloin muutoin oppositiossa oli kolmesta suuresta Keskusta.
Tämä kirjoitus oli mielessäni, kun maanantaina Uutispäivä Demari kysyi minulta mielipidettäni kansanedustaja Antti Kalliomäen (sd) ehdotukseen siitä, että Sdp pyrkisi muodostamaan hallituksen jatkossa ilman kahta suurta porvarillista puoluetta.
En halunnut ottaa kantaa juuri tällaisen hallituskokoonpanon järkevyyteen, mutta totesin yleisesti, että on hyvä että oppositiossa oleva suuri puolue harkitsee erilaisia vaihtoehtoja. Kansalaisten kannalta on hyvä, että vaaleissa on aidosti mahdollisuus vaihtaa politiikan suuntaa, jos niin halutaan.
Nykyinen sinivihreä hallitus on esimerkki siitä, että uudenlaisella kokoonpanolla voi tehdä hyvää politiikkaa ja saavuttaa kansalaisten luottamuksen. Edellinen kokoomuksen ja keskustan muodostama porvarihallitus ei antanut aivan näin hyviä kokemuksia. Siksi on hyvä, että hallitusta muodostaessa ei olla jumiuduttu vain vanhoihin kylmän sodan aikaisiin ajattelukaavoihin.
Paljon saa kuitenkin vettä virrata Aurajoessa ennen kuin Sdp pääsisi tällaiseen asemaan vaaleissa. Ehkä olennaisempaa heille olisikin tässä vaiheessa miettiä sitä ansaitseeko oman politiikan sisältö näin laajaa kansansuosiota.
Kun Hesari ilmaisi minun pitävän "varteenotettavana" Kalliomäen ajatusta, tarkoittaa se sitä, että mielestäni hallitus pitäisi olla muodostettavissa myös jättämällä kaksi suurta puoluetta hallituksen ulkopuolelle jos vaalitulos on sen suuntainen.
En kuitenkaan pidä missään nimessä järkevänä blokkipolitiikan tuomista Suomeen: vihreillä ei ole mitään saavutettavissa sillä, että joutuisimme valitsemaan puolemme vanhanaikaiseen dikotomiaan perustuvalla oikeisto-vasemmisto -akselilla. Meille on luontevaa hakea yhteistyötä yli blokkirajojen.
Jälkimodernin ajan sosiaaliliberaalina ja ekologisena liikkeenä vihreät ovat samaan aikaan sekä perinteisen oikeiston ja vasemmiston välissä että niiden edellä. Tällä tarkoitan sitä, että emme ole takertuneet vanhoihin rintamalinjoihin vaan tunnistamme juuri tämän päivän maailman haasteet niin taloudessa kuin ympäristönsuojelussa ja esitämme niihin uusia ratkaisuja. Esimerkiksi perustulo yhdistää liberaalia porvarillista ajattelua ja vasemmistolaista hyvinvointiajattelua.
Osmo Soininvaara on kuvaillut vihreitä porvarillisena vasemmistona. Porvarilliselle vasemmistolle onkin luontevaa tehdä yhteistyötä omin ehdoin niin porvarien kuin sosialistisen vasemmiston kanssa, muuttumatta kummaksikaan.
lauantaina 13. kesäkuuta 2009
Yliopistolakikeskustelusta eduskunnassa
Uudesta yliopistolaista keskusteltiin eduskunnan täysistunnossa koko torstai-ilta ja yöllä äänestettiin lain sisällöstä. Vihreät yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa äänestivät lain puolesta. Lopullinen äänestys on ensi tiistaina.
Eduskunta on jo tehnyt perustuslakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan toimesta merkittäviä parannuksia lakiin, jotka lisännevät lain hyväksyntää yliopistoyhteisössä. Näiden muutosten avulla yliopistoja voidaan uudistaa taloudellista vapautta korostavaan suuntaan - yliopistot saavat aiempaa suuremman itsehallinnon suhteessa valtioon - kuitenkin pitäen huolta yliopistoyhteisön itsehallinnosta. Muutokset olivat merkittäviä parannuksia yliopistoyhteisön asemaan ja vihreiden omien tavoitteiden mukaisia.
Tässä varsinainen puheenvuoroni torstai-illan keskustelusta:
"Arvoisa puhemies! Hallituksen esittämä yliopistouudistus on lähtökohtaisesti hyvä. Se vapauttaa yliopistot valtion tilivirastoasemasta ja valtiovallan kuormittavasta mikro-ohjauksesta. Samalla se lisää mahdollisuutta hankkia ulkopuolista rahoitusta ja ennen kaikkea käyttää sitä yliopistojen perustehtäviin. Samalla se myös turvaa julkisen perusrahoituksen tason sitomalla se kustannusten nousua vastaavaan indeksiin ja mahdollisuuksien mukaan hallitus pyrkii nostamaan yliopistojen perusrahoitusta myös tämän lisäksi. Nämä ovat kaikki merkittäviä uudistuksia, joilla parannetaan yliopistojen mahdollisuuksia korkean kansainvälisen tieteellisen ja opetuksellisen tason saavuttamiseen. Ne vahvistavat samalla myös suomalaista sivistysyliopistoa ja lisäävät yliopistojen mahdollisuuksia hallita itse omaa tulevaisuuttaan.
Tässä puheenvuorossa, arvoisa puhemies, arvioin lakiesitystä ennen kaikkea perustuslakivaliokunnan jäsenenä. Aktiivisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon tekemiseen osallistuneena olen erittäin tyytyväinen valiokunnan korkeatasoiseen lausuntoon, joka mahdollistaa kaiken tämän yliopistojen tarpeellisen uudistamisen, mutta samalla turvaa yliopistojen perustuslain suojaaman itsehallinnon tulevaisuuden.
Valiokunta edellytti yliopistoyhteisön asemaa vahvistavia muutoksia yliopistolakiin, jotta se voidaan hyväksyä tavallisena lakina. Perustuslain vaatimukset tekevät hyvästä uudistuksesta entistä paremman ja lisännevät sen hyväksyntää yliopistoyhteisössä.
Uudistuksen myötä on sinällään perusteltua, että lisääntyvän taloudellisen autonomian myötä myös yliopistojen hallintoja uudistetaan strategista johtajuutta ja monipuolista asiantuntemusta korostavaan suuntaan. Ulkopuolisten jäsenten määrän lisääminen yliopiston hallituksessa antaa yliopistoyhteisölle mahdollisuuden etsiä oman yliopistonsa kehittämisen kannalta keskeistä osaamista edustavia henkilöitä omaan hallitukseensa muualta kansainvälisestä tiedeyhteisöstä, talouselämästä tai muusta yhteiskunnasta.
Perustuslain mukaisen itsehallinnon periaatteisiin ei kuitenkaan sovi se, että itsehallinnollisen yhteisön jäsenet eivät voi muodostaa enemmistöä korkeimmassa toimeenpanevassa elimessään. Siksi perustuslakivaliokunta piti perustuslain vastaisena sitä, että julkisoikeudellisissa yliopistoissa puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja mukaan lukien, tulisi suoraan lain nojalla yliopistoyhteisön ulkopuolelta.
Yliopiston sisäisistä ryhmistä koostuvalla yliopistokollegiolla on siis oltava mahdollisuus valita jäsenten enemmistö hallitukseen myös sisäisistä ryhmistä. Toisaalta sille ei ole perustuslaillista estettä, jos kollegio haluaa vapaaehtoisesti valita enemmistön yliopistoyhteisön ulkopuolelta.
Valiokunta korosti myös sisäisten ryhmien professorien, muun henkilöstön ja opiskelijoiden hallitusedustuksen vahvistavan itsehallintoa, mikä oli tärkeä tuenilmaisu yliopiston kolmikantaisen demokratian tulevaisuudelle.
Myös säätiöyliopistoissa yliopistoyhteisön on itse valittava päätöksentekoelimensä ja voitava halutessaan valita myös sisäisten jäsenten enemmistön hallitukseen. Ei ole sinällään estettä sille, että Aalto-yliopistoon tulee nyt toimivankaltainen johto, mutta ennen kaikkea Suomen perustuslain mukaan tämä päätös kuuluu yliopistoyhteisölle itselleen.
Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta on pääosin huomioinut perustuslakivaliokunnan vaatimukset hyvin. Joidenkin huomioiden osalta muutoksia esitykseen ei kuitenkaan ole tehty. Nämä huomautukset eivät sinällään ole olleet velvoittavia, mutta olisi ollut hyvän lainsäädäntötavan mukaista perustella, miksi perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudelliset huomautukset eivät johtaneet toimenpiteisiin.
Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa uudistuksen tiimoilta on toisinaan vähätelty yliopistoyhteisön kykyä ja edellytyksiä kantaa vastuuta itse oman yhteisönsä päätöksenteosta. Eduskunnan valiokuntien hiomalta pohjalta yliopistoja voidaan uudistaa ja toteuttaa hyvinkin erilaisia uutta luovia hallintoratkaisuja, mutta nämä ratkaisut on ennen kaikkea toteutettava yliopistojen itsehallintoa ja yliopistoyhteisön omaa tahtoa kunnioittaen. Vain tältä pohjalta voidaan suomalaisia yliopistoja uudistaa siten, että ne voivat hoitaa nykyisiä perustehtäviään nykyistä paremmin.
Yliopisto on korkeinta tieteellistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta tarjoava kollegiaalinen ja edustuksellinen yhteisö, ei virasto eikä toisaalta myöskään yritys. Tälle pohjalle rakennettuna yliopistouudistus tarjoaa suomalaisille yliopistoille merkittäviä ja kestäviä kehitysmahdollisuuksia, joita eri yliopistot voivat tavoitella omista lähtökohdistaan. Yliopistouudistus vahvistaa suomalaisen sivistysyliopiston tulevaisuutta ja samalla lisää yliopistojen mahdollisuuksia haastaa omilla vahvuusalueillaan kansainvälisiä huippuyliopistoja."
Eduskunta on jo tehnyt perustuslakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan toimesta merkittäviä parannuksia lakiin, jotka lisännevät lain hyväksyntää yliopistoyhteisössä. Näiden muutosten avulla yliopistoja voidaan uudistaa taloudellista vapautta korostavaan suuntaan - yliopistot saavat aiempaa suuremman itsehallinnon suhteessa valtioon - kuitenkin pitäen huolta yliopistoyhteisön itsehallinnosta. Muutokset olivat merkittäviä parannuksia yliopistoyhteisön asemaan ja vihreiden omien tavoitteiden mukaisia.
Tässä varsinainen puheenvuoroni torstai-illan keskustelusta:
"Arvoisa puhemies! Hallituksen esittämä yliopistouudistus on lähtökohtaisesti hyvä. Se vapauttaa yliopistot valtion tilivirastoasemasta ja valtiovallan kuormittavasta mikro-ohjauksesta. Samalla se lisää mahdollisuutta hankkia ulkopuolista rahoitusta ja ennen kaikkea käyttää sitä yliopistojen perustehtäviin. Samalla se myös turvaa julkisen perusrahoituksen tason sitomalla se kustannusten nousua vastaavaan indeksiin ja mahdollisuuksien mukaan hallitus pyrkii nostamaan yliopistojen perusrahoitusta myös tämän lisäksi. Nämä ovat kaikki merkittäviä uudistuksia, joilla parannetaan yliopistojen mahdollisuuksia korkean kansainvälisen tieteellisen ja opetuksellisen tason saavuttamiseen. Ne vahvistavat samalla myös suomalaista sivistysyliopistoa ja lisäävät yliopistojen mahdollisuuksia hallita itse omaa tulevaisuuttaan.
Tässä puheenvuorossa, arvoisa puhemies, arvioin lakiesitystä ennen kaikkea perustuslakivaliokunnan jäsenenä. Aktiivisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon tekemiseen osallistuneena olen erittäin tyytyväinen valiokunnan korkeatasoiseen lausuntoon, joka mahdollistaa kaiken tämän yliopistojen tarpeellisen uudistamisen, mutta samalla turvaa yliopistojen perustuslain suojaaman itsehallinnon tulevaisuuden.
Valiokunta edellytti yliopistoyhteisön asemaa vahvistavia muutoksia yliopistolakiin, jotta se voidaan hyväksyä tavallisena lakina. Perustuslain vaatimukset tekevät hyvästä uudistuksesta entistä paremman ja lisännevät sen hyväksyntää yliopistoyhteisössä.
Uudistuksen myötä on sinällään perusteltua, että lisääntyvän taloudellisen autonomian myötä myös yliopistojen hallintoja uudistetaan strategista johtajuutta ja monipuolista asiantuntemusta korostavaan suuntaan. Ulkopuolisten jäsenten määrän lisääminen yliopiston hallituksessa antaa yliopistoyhteisölle mahdollisuuden etsiä oman yliopistonsa kehittämisen kannalta keskeistä osaamista edustavia henkilöitä omaan hallitukseensa muualta kansainvälisestä tiedeyhteisöstä, talouselämästä tai muusta yhteiskunnasta.
Perustuslain mukaisen itsehallinnon periaatteisiin ei kuitenkaan sovi se, että itsehallinnollisen yhteisön jäsenet eivät voi muodostaa enemmistöä korkeimmassa toimeenpanevassa elimessään. Siksi perustuslakivaliokunta piti perustuslain vastaisena sitä, että julkisoikeudellisissa yliopistoissa puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja mukaan lukien, tulisi suoraan lain nojalla yliopistoyhteisön ulkopuolelta.
Yliopiston sisäisistä ryhmistä koostuvalla yliopistokollegiolla on siis oltava mahdollisuus valita jäsenten enemmistö hallitukseen myös sisäisistä ryhmistä. Toisaalta sille ei ole perustuslaillista estettä, jos kollegio haluaa vapaaehtoisesti valita enemmistön yliopistoyhteisön ulkopuolelta.
Valiokunta korosti myös sisäisten ryhmien professorien, muun henkilöstön ja opiskelijoiden hallitusedustuksen vahvistavan itsehallintoa, mikä oli tärkeä tuenilmaisu yliopiston kolmikantaisen demokratian tulevaisuudelle.
Myös säätiöyliopistoissa yliopistoyhteisön on itse valittava päätöksentekoelimensä ja voitava halutessaan valita myös sisäisten jäsenten enemmistön hallitukseen. Ei ole sinällään estettä sille, että Aalto-yliopistoon tulee nyt toimivankaltainen johto, mutta ennen kaikkea Suomen perustuslain mukaan tämä päätös kuuluu yliopistoyhteisölle itselleen.
Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta on pääosin huomioinut perustuslakivaliokunnan vaatimukset hyvin. Joidenkin huomioiden osalta muutoksia esitykseen ei kuitenkaan ole tehty. Nämä huomautukset eivät sinällään ole olleet velvoittavia, mutta olisi ollut hyvän lainsäädäntötavan mukaista perustella, miksi perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudelliset huomautukset eivät johtaneet toimenpiteisiin.
Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa uudistuksen tiimoilta on toisinaan vähätelty yliopistoyhteisön kykyä ja edellytyksiä kantaa vastuuta itse oman yhteisönsä päätöksenteosta. Eduskunnan valiokuntien hiomalta pohjalta yliopistoja voidaan uudistaa ja toteuttaa hyvinkin erilaisia uutta luovia hallintoratkaisuja, mutta nämä ratkaisut on ennen kaikkea toteutettava yliopistojen itsehallintoa ja yliopistoyhteisön omaa tahtoa kunnioittaen. Vain tältä pohjalta voidaan suomalaisia yliopistoja uudistaa siten, että ne voivat hoitaa nykyisiä perustehtäviään nykyistä paremmin.
Yliopisto on korkeinta tieteellistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta tarjoava kollegiaalinen ja edustuksellinen yhteisö, ei virasto eikä toisaalta myöskään yritys. Tälle pohjalle rakennettuna yliopistouudistus tarjoaa suomalaisille yliopistoille merkittäviä ja kestäviä kehitysmahdollisuuksia, joita eri yliopistot voivat tavoitella omista lähtökohdistaan. Yliopistouudistus vahvistaa suomalaisen sivistysyliopiston tulevaisuutta ja samalla lisää yliopistojen mahdollisuuksia haastaa omilla vahvuusalueillaan kansainvälisiä huippuyliopistoja."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
