lauantai 2. elokuuta 2008

Veropolitiikassa menetetty tilaisuus?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa pitkä pohdinta valtiovarainministeri Kataisen budjetin verolinjausten ongelmista, mutta Ode ehti ensin. Hän perustelee blogissaan riittävästi sitä, miksi "tasainen veronalennus" kaikille ei edes ole tasainen, vaan nostaa suhteellisestikin enemmän hyvätuloisten nettoansioita (koska verojen osuus palkasta on suurempi). Samaa mieltä olen myös siitä, että suurituloisten työn verotusta on kyllä syytä keventää, mutta ei näin vaivihkaa, vaan reilusti osana pääomatulojen ja työtulojen verotuksen lähentämistä. Eli samalla kun nostetaan pääomatulojen verotusta.

Se, mikä eniten minua harmittaa, on rakenteelliseen työttömyyteen puuttumisen unohtaminen. Meillä olisi tässä hyvässä suhdannetilanteessa nyt ollut historiallinen mahdollisuus rakentaa yhteiskuntaa, jossa pienituloisten työnteon kannattavuutta parantamalla rakenteellinen työttömyys painuisi mahdollisimman alas. Pienituloisten aseman ja työllisyyden parantaminen on suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kohtalokysymys, muuten yhteiskunnan hajoaminen takaisin luokkayhteiskunnaksi on väistämätöntä. Tasavertaisten mahdollisuuksien yhteiskunnan häviö olisi tappioksi kaikille suomalaisille.

Jos veronkevennykset olisi nyt painotettu pieni- ja keskituloisille, olisi voitu aloittaa jopa negatiivisen tuloveron toteuttaminen Suomessa. Negatiivisen tuloveron ajatuksenahan on kannustaa työntekoon passiivisten tukien vastaanottamisen sijaan antamalla pienten työtulojen päälle valtiolta negatiivista tuloveroa, eli kannustinrahaa työnteon kannattavuuden parantamiseksi. Negatiivinen tulovero antaisi kaikille reilun mahdollisuuden päästä mukaan työelämään. Nyky-Suomessa "low-skilled" työvoiman työn kannattavuus on asetettu aivan liian korkealle, mikä estää tuhansien työhaluisten työllistymisen. Lisäksi negatiivinen tulovero helpottaisi jo nyt töissä olevien pätkätyöläisten ja pienituloisten asemaa.

Kataisen malli, jossa hän "työn kannustavuuden" nimissä on huolestunut hyvätuloisten marginaaliveroista, on pienituloisten työnteon kannattavuuden kannalta hukkaan heitettyä rahaa. Siellä ne todelliset marginaalivero-ongelmat ovat, pienituloisilla, jotka miettivät kannattaako tuilla elämisen sijaan mennä töihin, kun pienistä työtuloista tukien leikkaantumisen myötä ei jää käytännössä mitään käteen. Jos pienituloiset saadaan julkisilta tuilta töihin toisi se valtiolle merkittävät säästöt ja varaa myöhemmille veronalennuksille myös keski- ja suurituloisilla. Siksi pienituloisille kohdistetut veronalennukset olisivat myös taloudellisesti järkeviä.

Joko kokoomus ei tosi paikan tullen välitä pienituloisten kannustinloukkujen poistamisesta ja työllisyysasteen lisäämisestä, tai sitten he ovat vain taipuneet taustaryhmiensä painostukseen. Huonoa veropolitiikkaa kannattavia etujärjestöjä kun riittää. 800 miljoonan euron jakaminen verotuksen rakenteita kehittämättä on menetetty tilaisuus.

Ei kommentteja: