Varsin sivistynyt ja yhteiskunnallisesti valveutunut talousmies Jorma Ollila osoitti tänään HS:n haastattelussa jälleen kykyään katsoa kohti tulevaisuutta. Ollila esittää tiukkoja päästörajoja, energiatehokkuuden kaksinkertaistamista ja hiilidioksidipäästöjen puolittamista. Linjakasta puhetta! Ollila myös kertoo yllättyneensä siitä, kuinka öljy- ja energiayhtiöiden tietoisuus ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta oli jo korkealla tasolla.
Itse olen jo tullut tähän tulokseen jo aiemmin seurattuani kansainvälistä keskustelua: Suomi uhkaa ajautua ilmastopolitiikan kehitysmaaksi. Länsi-Euroopassa mennään jo lujaa eteenpäin. Valtiot satsaavat uusiutuviin energioihin ja asettavat vapaaehtoisia päästötavoitteita (Ruotsi, Iso-Britannia). Suomessa ollaan edelleen lähtökuopissa. Nyt on vihdoin päästävä liikkeelle. Meillä on huippuosaamista puhtaan teknologian tutkimuksessa. Meillä on myös joitakin pioneeriyrityksiä. Laajempi kaupallinen menestys kaatuu kuitenkin siihen, että kotimaassamme ei ole oikeita kannustimia käytössä puhtaan teknologian käyttöönottamiselle! Tästä voimme syyttä vain saamattomia poliitikkoja ja konservatiivista keskustelueliittiämme, joka yrittää edelleen väittää ilmastonmuutoksen torjunnan olevan uhka. Tilanne on aivan päinvastoin: ne maat, jotka tarttuvat tilaisuuteen ja muuttavat yhteiskuntansa koko rakenteen kestävämmäksi, menestyvät. Ne maat, jotka valittavat ilmastonmuutoksen torjunnan uhkaavan "kansallista kilpailukykyä", ovat lopulta ne maat jotka jäävät konservatiiviseen, teolliseen yhteiskuntarakenteeseen, ja häviävät kaikin puolin: niin ekologisesti kuin taloudellisesti.
Ollila korosti myös, että ydinvoima ei voi olla yksi, suuri ratkaisu ongelmaan, vaan tarvitaan ennen kaikkea energiatehokkuuden kaksinkertaistamista ja monipuolista ratkaisuvalikoimaa. Ollila on oikeassa. Ydinvoima on globaalilla tasolla marginaalinen energiantuotantotapa, eikä uraani riitä sen käytön merkittävään lisäämiseen. Myös sen taloudellisuus on kyseenalainen. Puhtaampia, edistyksellisempiä ratkaisuja on jo olemassa, ja panomastalla niiden kehittämiseen ja soveltamiseen niiden kilpailukyky ja kannattavuus vain paranee. Suomella on erinomainen tilaisuus olla edelläkävijä, niin energiantuotannossa kuin kestävämmässä asumisessa ja yhteiskuntarakenteessa. Se tarkoittaa panostamista myös aivan uudella tavalla joukkoliikenteeseen, erityisesti paikalliseen raideliikenteeseen. Tavoitteena pitää olla ekologisesti kestävämpi ja ihmisille viihtyisämpi kaupunkirakenne, jossa joukkoliikenne on aito vaihtoehto ja viihtyvyyden rakentaja.
Herää, Suomi. Jos ette usko vihreitä, kuunnelkaa edes Jorma Ollilaa.
PS. Nyt täytyy lähteä takaisin salibandyturnaukseen, päivän toinen ottelu on edessä. Meillä oli aamulla jo yksi ottelu, hävisimme 9-6 vaikka teinkin kaksi maalia. Nyt täytyy pelata paremmin joukkueena, ja tarvittaessa jättää vaikka omat maalit tekemättä... :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hei Ville!
"Jos ette usko vihreitä, kuunnelkaa edes Jorma Ollilaa" on hauska loppukaneetti, mutta totta toinen puoli - ja se toinen puoli on hyvinkin yli 50 %: Onko Vihreiden uskottavuudessa jotain ongelmia, kun tarvitsemme vetoapua milloin Keskustalta (bioenergia), milloin Ollilalta...?
Harmillista. Mielestäni Vihreiden argumentaatiossa ei ole vikaa, vaan se on loogista, perustuu tieteellisiin tutkimustuloksiin ja konkreettisuuttakin löytyy. Millä saisimme Suomen heräämään uskomaan paitsi Ollilaa, myös Vihreitä?
Olin yllättynyt Ollilan heikosta ympäristötietämyksestä. Ilmeisesti Ollila ei ole perillä siitä, mitä tarkoittaa kasvihuoneilmiö. Sitä ei ilmeisesti opetettu koulussa hänen aikanaan.
"Ydinvoima on globaalilla tasolla marginaalinen energiantuotantotapa, eikä uraani riitä sen käytön merkittävään lisäämiseen. Myös sen taloudellisuus on kyseenalainen."
Olen lukenut hyvin poikkeavia kantoja tämän kysymyksen suhteen. Tiedemiehiä, tutkijoita. Vihreät ovat ottaneet edellisen vuoden kahden aikana uraanin riittävyyden uudeksi opinkappaleekseen. Olisi hauskaa tietää tarkoista taustoista tälle väittämälle. Käsittääkseni kysymys on tunnettujen uraanivarojen ehtymisestä. Tämä ei siis tarkoita todellakaan maankuoressa olevien uraanivarojen ehtymistä. Tässä toistetaan Rooman klubin surullisen kuuluisa 1970-lukulainen virhepäätelmä öljyn riittävyydestä. Uraani on yleistä maankuoressa, ja sitä on etsitty vasta murto-osalta maapalloa. Jos ydinvoima nousisi varteenotettavaksi energiaratkaisuksi ylimenokaudelle, nämä etsinnät tulisivat kannattaviksi ja tunnettujen uraanivarojen määrä jatkaisi kasvuaan aina esiintyvän tarpeen mukaisesti.
Tästä päästään seuraavaan pointtiin:
Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi Kiinan ohittavan Yhdysvallat maailman suurimpana kasvihuonekaasujen tuottajana jo vuonna 2009. Aiemmat arviot ovat puhuneet vasta 2020-luvusta. Tässä merkittävä seikka ovat Kiinan ns. laittomat hiilivoimalat, joita rakennetaan määrällisesti jopa enemmän kuin laillisia (laillisia rakennettiin 117 uutta voimalaa vuonna 2005).
Lisäksi IEA arvio Kiinan energiakapasiteetin kasvavan seuraavan kymmenen vuoden aikana koko EU:n nykyisen kapasiteetin verran.
Näiden arvioiden valossa piirtyy uhkakuva, jossa Kiina tuottaa 2020-luvulle tultaessa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin Yhdysvallat ja EU nykyisellään yhteensä, Intian seuratessa n. 10 vuoden viiveellä vanavedessä.
Kiinan on arvioitu tavoittavan länsimaisen elintason n. 25 vuoden kuluessa, eli kutakuinkin 2030-luvulle tultaessa. Tätä valtavaa kasvua, sen kovimmassa ytimessä kiihdyttää halpa, omavarainen hiiliteollisuus. Jos energiakustannukset kasvaisivat, kasvaisivat tuotantokustannukset, mikä näkyisi hinnoissa, mikä näkyisi kulutuksessa jne. ja talouskasvulta taittuisi sen terävin kärki. Nykyisellään hiilen osuus energiantuotannossa on 70-80% (vaihdellen ajankohtien mukaan).
Siksi ei olekaan yllättävää, että Kiinan virallinen tavoite uusiutuvien osuudesta vuodelle 2020 (nykyisellään 7.5%) on vaatimaton 16% (EU 20% ei tosin paljoa sen parempi). Ydinenergialla Kiina tuottaa nykyisellään n. 2% energiakapasiteetistaan, tavoitteena on nostaa luku 4% vuoteen 2020 mennessä.
Tästä, anteeksi pitkähköstä johdannosta, seuraa looginen kysymys: eikö olisi, pienemmän pahan periaatteella, äärimmäisen tärkeää ruveta nostamaan ydinvoimaa siitä globaalista marginaalista, johon se on sysätty, sillä;
Kiinalle ja Intialle seuraavan Kioton kierroksen yhteydessä puhtaampia energiavaihtoehtoja (ja velvotteita) kaupatessa, talouskysymys tulee nousemaan keskeiseksi. Näiden kahden maan kohdalla satojen ja satojen miljardien eurojen kokoiseksi "ongelmaksi", jossa nousevat esiin niin ekologiset velat, kuin mahdollinen Aasian uusherännäisyys ilmastoskeptisismiin... eikö silloin ydinvoima, ja maailma kun ei ole täydellinen, ja ydinvoima uusiutuvia halvempi vaihtoehto, nouse/tulisi nostaa yhdeksi tärkeäksi työkaluksi siihen keinovalikoimaan, jolla pyrimme yhdistämään hetkessä elämisen taloudelliset, itsekkäät intressit, sekä vuosikymmenten päässä siintävät ympäristöabstraktiot?
Eivätkö vihreät ole ottaneet aivan liian ehdottoman, fundamentalistisen ja joustamattoman linjan ydinvoiman suhteen?
Eikö hiili kuitenkin ole se suurin paha ja ydinvoima pienempi, ja vielä painottaen eikö em. Kiinaa koskevien arvioiden (lähde: IEA) valossa ole selkeää, ettei mitään keinoja tule jättää käyttämättä?
Jos Suomi omalla ydinvoimaesimerkillään nostaa eloon maailmalla ydinvoimasta käytävää keskustelua, niin emmekö kaikessa epätäydellisyydessään, epätäydellisessä maailmassa, tee potentiaalisesti merkittävän kontribuution ilmastonmuutoskamppailuun?
Onnea Napoleon Bonaparte Jorma Ollila ja minä!!!
Lähetä kommentti