keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Missä viipyy maailman vastaus Mugabelle?

Vaaliviikon kiireessäkin olen ehtinyt seurata järkyttävää tapahtumaa Zimbabwesta. Oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai pidätettiin viikonloppuna, ja poliisi hakkasi hänet henkihieveriin. Tsvangirai on saanut hoitoa kallonmurtumaan.

Eilen otin tauon vaalikampanjasta ja kävin katsomassa vaimoni kanssa mainiota elokuvaa, The Last King of Scotland. Se kertoo Ugandan diktaattorin Idi Aminin vaiheista 1970-luvulla. Aminin vainoharhainen hallinto tappoi yli 300 000 ugandalaista. Amin sai olla vallassa aivan liian pitkään ilman, että maailma puuttui siihen. Elokuva on yksilöpsykologinen draama yhden sairaan miehen vallasta ja sen seurauksista.

Zimbabwessa kaiken piti olla toisin. Olen seurannut Zimbabwen tapahtumia aktiivisesti vuodesta 1999, jolloin olin vaihto-opiskelijana Lontoossa. Siellä Zimbabwe brittiläisen kansanyhteisön jäsenenä herättää kiinnostusta. Zimbabwessa alkoi juuri silloin asiat mennä pieleen. Se oli vielä vuosikymmen sitten yksi Afrikan rikkaimmista valtioista. Sen presidentti Robert Mugabe oli saanut kiitosta talouden hyvästä kehityksestä. Maan oikeuslaitos oli arvostettu ja itsenäinen. Sitten Mugabelta karkasi mopo käsistä. Hän alkoi vainota maan valkoista vähemmistöä, ajoi valkoiset maanomistajat tiloiltaan ja aiheutti maan maatalouden valtavan taantuman. Pellot jäivät hoitamatta ja anarkia valtasi tilaa. Oppositiojohtaja Tsvangirai nousi vaaleissa neljä vuotta sitten haastamaan Mugaben. Monien arvioiden mukaan Tsvangirain oppositio sai - tai olisi aidosti vapaassa vaalissa saanut - äänten enemmistön. Mugabe ei sitä sallinut, vaan presidentin väkivaltakoneisto varmisti oman miehen voiton. Oikeuslaitoksen itsenäisyys on hävinnyt. Oppositiota vainotaan avoimesti. Inflaatio on noussut 1700 prosenttiin. Maan talous on raunioina. Ennen niin rikkaan maan asukkaista yli 80% elää köyhyydessä.

Kuinka kauan ulkopuolinen maailma sietää Mugabea? Miksi jälleen yhden afrikkalaisen demokratian on annettu taantua diktatuuriksi? Maailma on hiljaa. YK ei toimi. Yhdysvaltoja ei kiinnosta. Suru valtaa mielen.

Demokratiaa ei saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Se kannattaa muistaa näin vaalien alla.

2 kommenttia:

pauliina kirjoitti...

Hei Ville,

kirjoitat tärkeästä aiheesta. Vaalien allakin meidän täytyy katsoa kauemmas kuin Suomen ja EU:n rajoille.

Kirjoitan itsekin Zimbabwen tilanteesta blogissani. Siinä yhteydessä nostan esiin kehitysyhteistyön yhtenä keinona tukea kansalaisyhteiskuntia. Zimbabwen tilanteessa tarvitaan toki pikemminkin ulkopolitiikan keinoja - ja ehkä kauppapolitiikankin?

Ks. www.vihreat.fi/fi/node/1975

Ville Niinistö kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi kehitysyhteistyöstä: sitä on kohdennettava juuri kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen sekä nuorten ja naisten koulutukseen. Kun kansalaisyhteiskunta vahvistuu ja naisten asema kohenee, ovat edellytykset kestävälle demokratialle huomattavasti vahvistuneet.