Ulkoministeri Kanervan ero on tänään puhuttanut yli Suomen rajojen. Kun itse olen tällä hetkellä vanhempainvapaallani Tukholmassa, minut pyydettiin Ruotsin yleisradion ajankohtaisohjelmaan (Studio Ett) kommentoimaan asiaa (tässä linkki ruotsinkieliseen haastatteluun). Puhuin osittain poliittisen historian tutkijana, osittain kansanedustajana pohtiessani Kanervan eroon johtaneita syitä ja poliitikkojen yksityisasioiden uudenlaista käsittelyä julkisuudessa.
Yksi keskeinen johtopäätös tapahtuneesta on se, että säilyttääkseen poliittisen uskottavuutensa on poliitikkojen yksityiselämän ja heidän toimintansa poliitikkoina oltava edes kohtuullisesti keskenään sopusoinnussa. Kanervan lukuisat skandaalinkäryiset viritelmät nuoriin naisiin ovat ylittäneet hyväksyttävyyden rajat erityisesti silloin, kun niihin on liittynyt vihjailua työtehtävien tarjonnasta (kuten muutama vuosi sitten yleisurheilun MM-kisojen alla). Se, mikä ennen hyväksyttiin jopa charmanttina, näyttää nykyään yhä sovinistisemmalta valta-aseman hyväksikäytöltä. Varttuneiden miespoliitikkojen asettuminen puolustamaan Kanervan yksityisyyttä vain syvensi mielikuvaa miespoliitikkojen valtaklikistä, joka puolusti omaa valta-asemaansa.
Tohtori Jukka Tarkka kuvaili MTV3:n Huomenta Suomessa Kanervan käytöstä "machoiluksi ja puberteettiseksi koheltamiseksi". Edes mielikuva tällaisesta käytöksestä on omiaan heikentämään uskottavuutta, mikä Kanervan olisi jo saamiensa aiempien varoitusten perusteella pitänyt sisäistää. Jos yksityisasioitaan kommentoi, on myös syytä olla rehellinen. Ulkoministeri Kanerva taisi lopulta kaatua siihen, että hän ei havainnut aikojen muuttuneen ja kertoi totuutta vahvasti säännöstellen viimeisen kuukauden aikana.
Monet poliitikot ovat kritisoineet asian uutisointia mediassa. Itse olen pääosin eri mieltä. On perusteltua ja tärkeääkin, että demokraattisessa oikeusvaltiossa valtaapitävien toimintaa arvioidaan hyvin tarkasti, erityisesti jos sillä nähdään olevan merkitystä viranhoidon kannalta. Valvonnan puute voi johtaa vallan väärinkäyttöön, jota 1970-luvun suomettumisen aikana tapahtuikin. Tässä tapauksessa kriteerit merkityksellisyydestä täyttyivät, vaikka osa mediasta mässäilikin asialla kohtuuttomasti ja ahdasmielisen moralistisesti. Miehisen vallankäytön historia antoi sinällään harmittomalle viestittelylle julkisen merkityksen. Silti pitää tunnistaa jyvät akanoista: julkisuuden liiallinen keskittyminen pinnallisiin ilmiöihin voi heikentää valvontaa politiikan keskeisillä aloilla. Tämä tasapainoilu ei ole helppoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti