maanantai 9. maaliskuuta 2009

Turvallisuuspolitiikasta ja yliopistoista Turun radiossa

Olin tänään aamulla Turun radion kansanedustajahaastattelussa. Keskustelimme mm. puolustusmäärärahoista, yliopistolain uudistuksesta, hallituksen periaatelinjauksesta eläkeiän nostamiseksi sekä vielä kerran Lex Nokiasta.

Eniten puhuimme ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja Suomea kohtaavista uhkakuvista. On ristiriitainen tilanne, että toiset haluavat pitää kiinni nykyisestä reservimiehityksestä ja toiset taas painottavat, että suurimpana uhkana ovat strategiset iskut. Meidän on modernisoitava käsitystämme siitä, mitkä ovat meidän uhkiamme. Edelleen pidetään yllä vanhoja näkemyksiä uhkakuvista ja toisaalta halutaan rahaa uusien uhkien torjuntaan.

Yliopistolain osalta korostin sitä, että lakiesitys on hyvä ja tarpeellinen: se vapauttaa yliopistot keskushallinnon mikro-ohjauksesta, vahvistaa perusrahoitusta ja taloudellista autonomiaa sekä edistää yliopistojen vapautta vahvistaa ydintoimintojaan. Toisaalta yliopiston sisäisen demokratian toimivuus on turvattava jatkossakin, ja siksi esimerkiksi yliopistojen hallituksen kokoonpanosta ja hallituksen velvollisuudesta vastata toiminnastaan koko yliopistoyhteisölle on vielä keskusteltava lakiesityksen valiokuntakäsittelyssä.

Asiaa koskevaa uutista voi lukea ja haastattelua kuunnella Turun radion sivuilla.

Ei kommentteja: