Osallistuin luonnollisesti viime viikolla eduskunnassa opposition välikysymyksen herättämään keskusteluun yliopistojen tilasta ja rahoituksen turvaamisesta. Alla molemmat puheenvuoroni salissa, joista ensimmäiseksi varsinainen puheenvuoroni ja toisena kommenttini debatissa.
Lyhyesti kantani voi ilmaista seuraavasti: yliopistouudistus on välttämätön, jotta yliopistot vapautuvat valtion tiukasta kontrollista tuottavuusohjelmineen. Valtion kontrollia ei saa kuitenkaan vaihtaa yksityisen vallan kontrolliin: elinkeinoelämän panostukset yliopistoihin ovat tervetulleita, mutta ne eivät saa rajoittaa tieteen vapautta. Yliopistojen sisäinen autonomia on tärkeä varmistaa. Myös valtion perusrahoitusta on lisättävä, vaikka nyt helpotetaan myös yksityisen rahan käyttöä yliopistojen perustoimintaan.
--
Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan sivistyksen ja kulttuurin keskeinen mittari on sen yliopistolaitoksen tila. Ilman kukoistavaa sivistykseen ja korkeimman tiedon tavoitteluun perustuvaa yliopistolaitosta ei voida taata inhimillisen edistyksen etenemistä. Oppositiota onkin syytä kiittää tilaisuudesta keskustella yliopistojen aseman ja toimintakyvyn turvaamisesta.
Yliopistolain uudistuksen keskeisenä tavoitteena on antaa yliopistoille lisää valtaa hallita omia rahojaan sekä lisätä mahdollisuuksia ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen ja sen järkevään käyttämiseen. Vanhan ajan tilivirastoista rakennetaan moderneja yliopistoja, jotka ovat aiempaa riippumattomampia valtiovallasta ja kulloisistakin poliittisista päättäjistä. Tämä on ollut yliopistoväen pitkään odottama uudistus.
Yliopistojen autonomista asemaa ja rahoitusta on parannettava, jotta suomalaisen tieteen ja opetuksen taso säilyy kansainvälisesti korkeatasoisena. Yliopistojen uudistamista onkin ensisijaisesti ohjattava tieteen ja koulutuksen omista lähtökohdista. Samalla on muistettava, että yliopistot palvelevat yhteiskuntaa eri tavoin. Välittömiä innovaatioita ei synny ilman mahdollisuutta pitkäjänteiseen perustutkimukseen. Samalla kun lisätään mahdollisuutta ulkopuoliseen rahoitukseen, on parannettava myös julkisen perusrahoituksen tasoa. Yhteiskunnan tasa-arvoisuuden kannalta on myös välttämätöntä jatkossakin taata yliopistokoulutuksen maksuttomuus, jotta kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus omien kykyjensä toteuttamiseen. Koulutuksen tasa-arvo on myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvin kilpailuvaltti.
Arvoisa puhemies! Jotta voi tietää, minne on menossa, on ymmärrettävä, mistä on tulossa. Tässä on sosialidemokraattien syytä katsoa peiliin. Kahden edellisen hallituksen sosialidemokraattinen yliopistopolitiikka epäonnistui pahasti. Se oli kummallinen yhdistelmä keskusjohtoista byrokratiaa ja ulkoistamista. Itse kutsuin sitä byrokraattiseksi rationalismiksi, eräänlaiseksi markkinalähtöisen tuottavuusajattelun ja keskusjohtoisen suunnitelmatalouden epäpyhäksi allianssiksi.
Muodollisesti puhuttiin autonomian lisäämisestä, mutta todellisuudessa yliopistoväkeä kuormitettiin keskusjohtoisella hallinnolla, kuten tuottavuusohjelmalla, uudella palkkausjärjestelmällä sekä erilaisilla laadun varmistusjärjestelmillä. Tehokkuutena pidettiin sitä, että tutkijat jatkuvasti raportoivat tekemisistään esimiehilleen tai rahoittajilleen, ja tämä alkoi jo rajoittaa merkittävästi tutkimuksen vapautta.
Samalla kun yliopistojen perusrahoitus taantui vuosi vuodelta, tulivat yliopistot yhä riippuvaisemmiksi yksityisestä ja myös julkisesta hankerahoituksesta, mutta toisaalta tämän käyttöä rajoitettiin niin, että se ei voinut varsinaisten yliopistojen perustoimintojen laatua merkittävästi parantaa. Myös tulossopimusohjauksessa opetuksen laatu tarkoitti vain kovia määrällisiä tavoitteita tutkinnoille.
Vaikka kymmenessä vuodessa perustutkintojen määrä lisääntyi 50 prosenttia - ja minun lukujeni mukaan tohtorintutkintojen 300 prosenttia - on opetushenkilöstön määrä säilynyt samana. Tässä mallissa ei siis anneta parempaa julkista perusrahoitusta, mutta ei myöskään anneta mahdollisuuksia tehokkaasti hyödyntää ulkopuolista rahoitusta. Kaikkien yliopistojen tasavertainen surkeus ei voi olla minkään sivistyneen puolueen yliopistopolitiikan lähtökohta. Uhkakuvana onkin, että yliopistoista on tulossa keskinkertaisia massalaitoksia, joissa muoto syrjäyttää sisällön, jossa aito sivistyksellisen ja tieteellisen kilvoittelun henki väistyy tutkintotavoitteiden tieltä.
Arvoisa puhemies! Uudistus on siis välttämätön, ja on hyvä, että myös oppositio on nyt välikysymyksessään ilmaissut tukensa yliopistojen uudistamiselle. Samalla he esittävät uhkakuvia toteuttamistavasta. Tämä kritiikki on paikoin perusteltua. Ongelmat kiteytyvät seuraavaan kysymykseen: Olemmeko vaihtamassa valtiovallan kontrollin yksityisen vallan kontrolliin? Pääsääntöisesti näin ei ole käymässä, mutta piru piilee yksityiskohdissa. Uudistuksen ongelmat liittyvät innovaatioyliopiston asemaan, yliopistojen riittävään perusrahoitukseen ja sen tasavertaisuuden takaamiseen sekä yliopistojen sisäisen päätöksenteon autonomian rajoittamiseen. Hallitus on parantamassa yliopistojen perusrahoitusta aikaisemmista vuosista, mutta se ei vielä riitä. On saavutettava valtion tiede- ja teknologianeuvoston asettama tavoite 50 miljoonan euron vuosittaisesta lisärahoituksesta.
Autonomian lisääminen on oltava aitoa, jolloin opetusministeriön ainoaksi ohjauskeinoksi riittää tulossopimusohjaus, joka painottaisi aiempaa enemmän laadullisia kriteerejä. Tuottavuusohjelman latistavasta vaikutuksesta on päästävä eroon. Samalla on otettava huomioon yliopistojen sisäisen päätöksenteon autonomisuus ja riippumattomuus. Tässä erityisesti säätiömallin hallintojärjestely voi olla ongelmallinen. Onkin pyrittävä siihen, että valtaosin ulkoisista edustajista muodostuva hallitus keskittyy todellakin vain strategiseen johtamiseen, ja keskeinen päätöksenteko kaikissa akateemisissa kysymyksissä opetuksesta tutkimukseen ja myös sen järjestämiseen on akateemisten päätöksentekijöiden erillisessä päätöksentekoelimessä. Yliopiston sisäisillä ryhmillä pitää olla myös mahdollisuus antaa esitys yliopiston hallitukseen tai säätiön hallitukseen valittavista henkilöistä. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) Tällöin varmistetaan, että näiden välille ei tule ristiriitaa.
Arvoisa puhemies! On välttämätöntä, että opetusministerin ja yliopistojen rehtorien neuvoston kesken myöhemmin keväällä käytävissä neuvotteluissa saavutetaan yhteisymmärrys uudistuksen yksityiskohdista. Yliopistoja ei voi mielekkäästi uudistaa, jos yliopistoväki itse ei ole uudistuksen takana, ja tämä tuki on nyt varmistettava.
--
Ville Niinistö /vihr (vastauspuheenvuoro): Puhemies! Tässä saa semmoisen käsityksen välillä opposition väitteistä [maakuntayliopistojen alasajosta], että meillä on jonkinnäköinen henkinen siperia tuolla Pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja ne kaikki ovat armopaloilla eläviä yliopistoja, kun tosiasiassa täytyy muistaa, että kaikki Suomen yliopistot ovat jossain maakunnassa. Meillä ei ole maakuntayliopistoja ja muita yliopistoja. Hyvin monet yliopistot täyttävät korkeat kansainväliset kriteerit, niin kuin ed. Gustafssonkin kyllä ansiokkaasti myös toi esille aikaisemmin.
Mutta se, mikä on avainkysymys tässä, on se, että toivoisin opetusministeriltä vastausta tähän, eikö ole kysymys siitä, että innovaatioyliopistossa luodaan jotain uutta, joka ei ole niitten kolmen yhdistämisen summa, vaan laajennetaan ja rakennetaan vanhan päälle, yritetään löytää uusia ratkaisuja, jotka parantavat sen yliopiston tutkimuksellista ja opetuksellista panosta. Sama mahdollisuus on kaikilla muilla yliopistoilla.
Eikö pitäisi siis lähteä siitä, että kaikilla yliopistoilla on samat opetuksellisiin ja tutkimuksellisiin tavoitteisiin perustuvat mahdollisuudet saada rahoitusta, ja niin kuin pääministeri toi esille, tämä rahoitusmahdollisuus on riippumatta siitä, mikä hallintomuoto valitaan. Keskustelu tästä julkisesta ja yksityisestä rahasta on jotenkin sotkenut tätä kuviota. Eikö tavoitteena ole (Puhemies: Minuutti kulunut!) kuitenkin tasavertaisuuden jatkaminen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti