Eduskunta päätti äänin 96-66 hyväksyä Lex Nokian sisällön tänään äänestyksessä. Vastaehdotuksena oli Johanna Sumuvuoren (vihr) minun kannattamani tekemä rajausehdotus, jossa valvontaoikeus olisi rajattu koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuodon ehkäisyn kannalta avaintyöntekijöitä, joilla on pääsy yrityssalaisuuksiin. Laista olisi poistettu tässä epäselvästi rajatussa ja väärinkäytöksille alttiissa muodossaan yleinen valvontaoikeus muilta yhteisötilaajilta.
Itse äänestin viiden vihreän joukossa rajausehdotuksen puolesta. Nykyisessä muodossaan yleinen valvontaoikeus saattaa tarkoittaa perusteetonta perusoikeuksien rajautumista myös tilanteissa, jotka eivät ole verkon toimivuuden turvaamisen kannalta välttämättömiä uhkia.
Nyt näyttää selvältä, että lakiesitys hyväksytään ensi viikon lopullisessa äänestyksessä nykyisessä muodossaan. Itse en voi lakia tässä muodossa kannattaa, enkä tule sitä myös ensi viikon äänestyksessä kannattamaan. Silti on jo syytä katsoa eteenpäin, miten lain hyväksymisen jälkeen voidaan varmistaa perusoikeuksien suojan toteutuminen käytännössä.
Olennaisinta on nyt varmistaa, että lakia sovelletaan rajaavasti tulkitsemalla eduskunnan asettamia reunaehtoja mahdollisimman tiukkaan. Uskoani tässä asiassa on vahvistanut eduskunnan eilinen keskustelu sekä perustuslakivaliokunnan tämän päiväinen vierailu tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion luona. Hallituspuolueet ovat vakuuttaneet, että eduskunnan edellyttämä seurantaryhmä aidosti varmistaa lakia sovellettaessa perusoikeuksien tosiasiallisen suojan toteutumisen. Lakia on tarvittaessa myös kiristettävä - tämä on koko vihreän eduskuntaryhmän (ja eduskuntapuheiden perusteella muidenkin hallituspuolueiden) yksiselitteinen näkemys.
Tietosuojavaltuutettu on keskeisessä roolissa antamassa ohjeistusta siitä, että luvattoman käytön nimissä tehtävää valvontaa voidaan myös tässä muodossa olevassa laissa rajata koskemaan suppeasti vain verkon toiminnan varmistamisen kannalta välttämättömiä tilanteita. Tietosuojavaltuutetulle tehtävän ilmoituksen automaattisen valvonnan aloittamisesta on tulkittava tarkoittavan tosiasiallista oikeutta ja riittäviä resursseja tietosuojavaltuutetulle käytännössäkin varmistaa, että yrityksen tietosuoja on lain edellyttämässä kunnossa ennen valvonnan käyttöönottoa.
On syytä myös korostaa, että on käyttäjän tietosuojan etu, että ylläpitäjällä on lain suoma oikeus torjua verkkoon ulkopuolelta kohdistuvat kaappausuhat ja käyttäjien tietojen hakkeroinnin. Parhaimmillaan tietoturva takaa luottamuksen kansalaisten parissa verkon toiminnan luotettavuudelle ja käyttäjän tietosuojalle. Se, mikä lain soveltamisessa on yksiselitteisesti torjuttava, on luvattoman käytön ja ”merkittävän haitan” määritelmän lavea tulkinta tarkoittamaan esimerkiksi yrityksen johdon intressien vastaisen viestinnän tunnistetietojen tutkimista. Tämä ei saa olla valvontalaki, vaan järjestelmän toimintaa varmistava laki. Yrityssalaisuuksien vuodon ehkäisyn nimissä tehtävään valvontaan on asetettu selvät ja tiukat rajoitukset, joita on käytännössä seurattava pilkulleen. Näissä asioissa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolla on selkeä perusoikeuksia varmistava linja, jota hallituksen ja seurantaryhmän on syytä lain soveltamisessa tukea.
Vaikka laki ollaan nyt siis kaikella todennäköisyydellä hyväksymässä, on eduskunnan asettamien reunaehtojen avulla mahdollisuus varmistaa, että laki ei tosiasiallisesti rajaa perusteettomasti ihmisten viestinnän luottamuksellisuutta. En pidä laista, mutta tässä tilanteessa yritän parhaani mukaan varmistaa lakia sovellettavan perusoikeuksia laajentavalla tavalla.
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Puheenvuoroni eilisessä Lex Nokia -keskustelussa
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalaiksi on periaatteellisesti tärkeä laki. Vaikka se vain täsmentää vuonna 2004 säädettyä lakia, sisältyy siihen keinovalikoiman konkretisoitumisen myötä aivan uusia, kansalaisten perusoikeuksia rajoittavia elementtejä. Samalla se kuitenkin parantaa verkon käyttäjien tietoturvan tasoa.
Perustuslakivaliokunnan jäsenenä olen osallistunut asian käsittelyyn nyt jo vuoden ajan. Valiokunta kuuli laista hyvin kriittisiä lausuntoja perustuslakiasiantuntijoilta. Vaikka olin itsekin hyvin kriittinen lain suhteen, saatoin kuitenkin neuvottelujen jälkeen hyväksyä valiokunnan sisällöllisesti tiukan, mutta tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mahdollistavan yksimielisen lausunnon.
Perustuslakivaliokunnan lausunto rajaa lain tulkintaa merkittävästi. Monet julkisuudessa esitetyt väitteet lain porsaanrei'istä eivät siten enää pidä paikkaansa. Perustuslain kannalta olennaisin kysymys liittyy työnantajalle ja ylläpitäjille annettaviin viranomaisvaltuuksiin mahdollisesti rinnastettaviin valvontaoikeuksiin.
Tässä asiassa valiokunta asettui professori Kaarlo Tuorin vakuuttavasti laatiman tulkinnan taakse, jonka mukaan kysymys ei ole viranomaisvaltuuksista, vaan valtuuksista, jotka ovat rinnastettavissa yksityisen suojaa työelämässä koskevan lain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain jo nykyisin antamiin oikeuksiin esimerkiksi kameravalvonnan osalta. Ihmisten perusoikeuksia suojaava oikeusturvarakenne on näin ollen erilainen yksityisen tahon ollessa kyseessä viranomaisen sijaan. Lain edellyttämä yt-menettely ja tietosuojavaltuutetun vahva rooli niin ennakko- kuin jälkivalvonnassa on perustuslaillisesti riittävä suojatoimi.
Perustuslaillisesti lakiin jää kaksi ongelmaa. Onko suhteellisuusvaatimuksen edellyttämällä tavalla tarpeellista antaa yrityksille poliisia suurempia valtuuksia ja onko luvattoman käytön valvontaa rajoitettu lakiesityksessä riittävästi? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat vaikeaselkoisia lain teknisen luonteen takia, ja siksi valiokunta vaatimuksestani edellytti seurantatyöryhmän arvioivan perusoikeuksien suojan tosiasiallista toteutumista lain voimaantulon jälkeen.
Arvoisa puhemies! Puolustan siis perustuslakivaliokunnan tulkintaa, mutta se ei tee laista vielä hyvää lakia, jota pitäisi kannattaa. Kansanedustajina meillä on kansalaisten edessä meitä velvoittava vastuu siitä, minkälaista yhteiskuntaa olemme rakentamassa. Mielestäni poliittisessa harkinnassa kansalaisten perusoikeuksien suoja pitää tulkita mieluummin laajasti kuin juridisen minimivaatimuksen edellyttämällä tavalla. Eduskunnan tekemien merkittävien rajoitusten jälkeenkin suurin ongelma laissa on periaatteellinen. Se on väärä signaali siitä kehityksestä, mihin ihmisten perusoikeuksia tietoyhteiskunnassa ollaan suuntaamassa.
Lakihankkeen valmistelu on herättänyt myös aiheellisen kysymyksen suomalaisen demokratian tilasta. Onko niin, että elinkeinoelämän intressi painaa viranomaisvalmistelussa enemmän kuin kansalaisten perusoikeuksien punninta? Onko niin, että korporatistisessa järjestelmässämme tehdään sopimattoman painostuksen tuloksena työmarkkinaosapuolten välillä sopimuksia, joita markkinoidaan poliittisille päättäjille yhteisenä kantana ja jotka poliitikot ottavat mukisematta valmistelun lähtökohdaksi huomioimatta lakihankkeen laajempaa vaikutusta yhteiskunnan kehitykselle?
Arvoisa puhemies! Meillä kansanedustajina on velvollisuus edellyttää, että lait valmistellaan avoimen ja kansanvaltaisen oikeusvaltion parhaita periaatteita noudattavalla tavalla. Tämän lain kohdalla herää kysymysmerkki, onko näin toteutunut. Samalla laaja asiantuntijajoukko ja kansalaismielipide vastustaa syvästi lakiesityksen tavoitteen toteuttamistapaa.
Hallituksessa on ollut yksimielisyys siitä, että verkko-omaisuuden ja yrityssalaisuuksien suojaa on parannettava, mutta liikenneministeriön esittämä keino on vähintään sekava ja vastaa monien asiantuntijoiden mukaan huonosti lain tarkoitukseen. Hallituksen olisikin syytä harkita tilannetta vielä kerran jo painostusepäilyjen selvittämisen ja valmisteluprosessiin kohdistuvien epäilyjen takia. Samalla, jos esityksessä otettaisiin vielä aikalisä, voitaisiin arvioida lain yksityiskohtiin kohdistuva kritiikki uudestaan. Esimerkiksi tietosuojavaltuutetun tosiasiallista oikeutta varmistaa lain edellytysten noudattaminen tulisi selkeyttää, jotta väärinkäytösten uhka voitaisiin minimoida. Luvattoman käytön nimissä tehtävä tunnistetietojen valvonta tulisi kohdistaa selkeästi verkon toiminnan suojaamisen kannalta välttämättömiin tilanteisiin, kuten tukiasemien kaappauksen torjuntaan, ei lievempiin väärinkäytöksiin. Muussa tapauksessa lakiesitystä on pyrittävä vielä parantamaan eduskunnan toimesta.
Siksi, arvoisa puhemies, kannatan ed. Sumuvuoren tekemää ehdotusta, joka perustuu liikenne- ja viestintävaliokunnassa jätettyyn vastalauseeseen 1. Tämä muutos vähentäisi perusoikeuksien rajoittamisen koskemaan tietoviestintää vain rajallisessa määrässä suuryrityksiä, jolloin epäily laajasta perusoikeuksien rajoittumisesta olisi perusteeton.
Arvoisa puhemies! Emme voi uhrata jo laajoja perusoikeuksiamme vain siksi, että tietoyhteiskunta mahdollistaa uudenlaisten valvonnan muotojen käyttöönoton. Todellinen turvallisuus ja menestyvä talous syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden häikäilemättömästä rajoittamisesta.
Perustuslakivaliokunnan jäsenenä olen osallistunut asian käsittelyyn nyt jo vuoden ajan. Valiokunta kuuli laista hyvin kriittisiä lausuntoja perustuslakiasiantuntijoilta. Vaikka olin itsekin hyvin kriittinen lain suhteen, saatoin kuitenkin neuvottelujen jälkeen hyväksyä valiokunnan sisällöllisesti tiukan, mutta tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mahdollistavan yksimielisen lausunnon.
Perustuslakivaliokunnan lausunto rajaa lain tulkintaa merkittävästi. Monet julkisuudessa esitetyt väitteet lain porsaanrei'istä eivät siten enää pidä paikkaansa. Perustuslain kannalta olennaisin kysymys liittyy työnantajalle ja ylläpitäjille annettaviin viranomaisvaltuuksiin mahdollisesti rinnastettaviin valvontaoikeuksiin.
Tässä asiassa valiokunta asettui professori Kaarlo Tuorin vakuuttavasti laatiman tulkinnan taakse, jonka mukaan kysymys ei ole viranomaisvaltuuksista, vaan valtuuksista, jotka ovat rinnastettavissa yksityisen suojaa työelämässä koskevan lain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain jo nykyisin antamiin oikeuksiin esimerkiksi kameravalvonnan osalta. Ihmisten perusoikeuksia suojaava oikeusturvarakenne on näin ollen erilainen yksityisen tahon ollessa kyseessä viranomaisen sijaan. Lain edellyttämä yt-menettely ja tietosuojavaltuutetun vahva rooli niin ennakko- kuin jälkivalvonnassa on perustuslaillisesti riittävä suojatoimi.
Perustuslaillisesti lakiin jää kaksi ongelmaa. Onko suhteellisuusvaatimuksen edellyttämällä tavalla tarpeellista antaa yrityksille poliisia suurempia valtuuksia ja onko luvattoman käytön valvontaa rajoitettu lakiesityksessä riittävästi? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat vaikeaselkoisia lain teknisen luonteen takia, ja siksi valiokunta vaatimuksestani edellytti seurantatyöryhmän arvioivan perusoikeuksien suojan tosiasiallista toteutumista lain voimaantulon jälkeen.
Arvoisa puhemies! Puolustan siis perustuslakivaliokunnan tulkintaa, mutta se ei tee laista vielä hyvää lakia, jota pitäisi kannattaa. Kansanedustajina meillä on kansalaisten edessä meitä velvoittava vastuu siitä, minkälaista yhteiskuntaa olemme rakentamassa. Mielestäni poliittisessa harkinnassa kansalaisten perusoikeuksien suoja pitää tulkita mieluummin laajasti kuin juridisen minimivaatimuksen edellyttämällä tavalla. Eduskunnan tekemien merkittävien rajoitusten jälkeenkin suurin ongelma laissa on periaatteellinen. Se on väärä signaali siitä kehityksestä, mihin ihmisten perusoikeuksia tietoyhteiskunnassa ollaan suuntaamassa.
Lakihankkeen valmistelu on herättänyt myös aiheellisen kysymyksen suomalaisen demokratian tilasta. Onko niin, että elinkeinoelämän intressi painaa viranomaisvalmistelussa enemmän kuin kansalaisten perusoikeuksien punninta? Onko niin, että korporatistisessa järjestelmässämme tehdään sopimattoman painostuksen tuloksena työmarkkinaosapuolten välillä sopimuksia, joita markkinoidaan poliittisille päättäjille yhteisenä kantana ja jotka poliitikot ottavat mukisematta valmistelun lähtökohdaksi huomioimatta lakihankkeen laajempaa vaikutusta yhteiskunnan kehitykselle?
Arvoisa puhemies! Meillä kansanedustajina on velvollisuus edellyttää, että lait valmistellaan avoimen ja kansanvaltaisen oikeusvaltion parhaita periaatteita noudattavalla tavalla. Tämän lain kohdalla herää kysymysmerkki, onko näin toteutunut. Samalla laaja asiantuntijajoukko ja kansalaismielipide vastustaa syvästi lakiesityksen tavoitteen toteuttamistapaa.
Hallituksessa on ollut yksimielisyys siitä, että verkko-omaisuuden ja yrityssalaisuuksien suojaa on parannettava, mutta liikenneministeriön esittämä keino on vähintään sekava ja vastaa monien asiantuntijoiden mukaan huonosti lain tarkoitukseen. Hallituksen olisikin syytä harkita tilannetta vielä kerran jo painostusepäilyjen selvittämisen ja valmisteluprosessiin kohdistuvien epäilyjen takia. Samalla, jos esityksessä otettaisiin vielä aikalisä, voitaisiin arvioida lain yksityiskohtiin kohdistuva kritiikki uudestaan. Esimerkiksi tietosuojavaltuutetun tosiasiallista oikeutta varmistaa lain edellytysten noudattaminen tulisi selkeyttää, jotta väärinkäytösten uhka voitaisiin minimoida. Luvattoman käytön nimissä tehtävä tunnistetietojen valvonta tulisi kohdistaa selkeästi verkon toiminnan suojaamisen kannalta välttämättömiin tilanteisiin, kuten tukiasemien kaappauksen torjuntaan, ei lievempiin väärinkäytöksiin. Muussa tapauksessa lakiesitystä on pyrittävä vielä parantamaan eduskunnan toimesta.
Siksi, arvoisa puhemies, kannatan ed. Sumuvuoren tekemää ehdotusta, joka perustuu liikenne- ja viestintävaliokunnassa jätettyyn vastalauseeseen 1. Tämä muutos vähentäisi perusoikeuksien rajoittamisen koskemaan tietoviestintää vain rajallisessa määrässä suuryrityksiä, jolloin epäily laajasta perusoikeuksien rajoittumisesta olisi perusteeton.
Arvoisa puhemies! Emme voi uhrata jo laajoja perusoikeuksiamme vain siksi, että tietoyhteiskunta mahdollistaa uudenlaisten valvonnan muotojen käyttöönoton. Todellinen turvallisuus ja menestyvä talous syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden häikäilemättömästä rajoittamisesta.
torstai 12. helmikuuta 2009
Hallituksella syytä vetää Lex Nokia pois käsittelystä
Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalaista (sic!), eli tunnetummin Lex Nokia tai urkintalaki, tulee eduskunnan täysistunnon käsittelyyn tulevina viikkoina. Se korvaa nykyisen v. 2004 säädetyn lain, jonka tulkinta on ollut molempiin suuntiin (ylläpitäjän/työnantajan sekä työntekijän/verkon käyttäjän kannalta) niin sekava, että lakia ei käytännössä ole osattu soveltaa.
Itse olen perustuslakivaliokunnan jäsenenä käsitellyt asiaa jo vuoden, ja ilmaissut läpi prosessin kriittisyyteni lakihanketta kohtaan. Hyväksyin kuitenkin (ks. vihreä blogi 20.11.08) neuvottelutuloksena saavutetun kompromissin perustuslakivaliokunnan lausunnoksi, jossa lain tulkintaa rajattiin merkittävästi asettamatta kuitenkaan muodolliseksi edellytykseksi perustuslainsäätämisjärjestystä. Tulos täyttää suomalaisen perustuslakiharkinnan tulkintatradition edellytykset rimaa hipoen, vaikka ylpeä en tuloksesta ollut. Mielestäni vapausoikeuksien suoja pitää tulkita mieluiten laajasti kuin kapeimmalla mahdollisella tavalla. Perustuslakivaliokunta huomioi kuitenkin lähes kaikki laissa kritiikkiä herättäneet kohdat, ja useimpia on parannettu sen perusteella merkittävästi. (Monet julkisuudessa esitetyt väitteet lain porsaanrei'istä eivät siten enää pidä paikkaansa.)
Sanoin jo silloin, että kysymys laista on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen, ei perustuslaillinen: haluammeko säätää ihmisten tietoyhteiskunnassa nauttimia perusoikeuksia rajoittavia lakeja, joiden julkilausuttua tarkoitusta itse laki ei edes kovin hyvin edistä?
Hallituksen olisi nyt syytä vielä miettiä tätä kysymystä. Parasta olisi, että hallitus viisastuisi ja vetäisi heikosti valmistellun esityksen takaisin. Laki pyrkii vastaamaan joihinkin tosiasiallisiin ongelmiin, mutta se voi paljastua Troijan hevoseksi. Hallituksessa on ollut yksimielisyys siitä, että verkko-omaisuuden ja yrityssalaisuuksien suojaa on parannettava, mutta liikenneministeriön esittämä keino ei yksinkertaisesti vastaa tavoitetta vaan on - eduskunnan tekemien lakia parantavien rajausten ja tarkistustenkin jälkeen - ylimitoitettu tai vähintään sekava.
Lex Nokia on huonosti valmisteltu laki, johon on sotkettu asioita joilla ei ole tekemistä keskenään:
- yrityssalaisuuksien vuodon estäminen suuryrityksissä viestien ym. tietoliikenneviestinnän tunnistetietojen tutkimisen avulla
- kenen tahansa ylläpitäjän mahdollisuus ”luvattoman käytön” estämisen nimissä tutkia verkkoaan käyttävän viestien tunnistetietoja (litaniana erilaisia epämääräisesti rajattuja uhkia, minkä tulkintaa PeV tosin hyvin selkeästi rajasi)
- vastuuta rikosepäilyjen tutkinnasta on siirretty poliisilta yksityisille yrityksille ja verkon ylläpitäjille, jotka saavat poliisia laajemmat valtuudet tutkia viestien tunnistetietoja (tämä viranomaistyyppisten valtuuksien siirtäminen yksityiselle oli asia, jossa jäin perustuslakivaliokunnassa yksin vastustamaan. Valiokunnan lausunto vain rajasi tätä mahdollisuutta, eikä pitänyt tässä tapauksessa valtuuksia suoranaisina viranomaistutkintavaltuuksina vaan tutkinnan valmisteluna. Kun sain muilta osin tärkeitä muutoksia lausuntoon, en kuitenkaan jättänyt tästä syystä eriävää mielipidettä.)
- käyttäjän ja yritysten tietoturvan vahvistaminen sekä kansallisen tietosuojavaltuutetun aseman parantaminen henkilösuojaa turvaavana viranomaisena (mikä pitäisi toteuttaa joka tapauksessa, tästä lakihankkeesta riippumatta)
Ne muutokset, jotka perustuslakivaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan käsittelyssä lisättiin lakiin, paransivat lakiesitystä huomattavasti. Tosiasiassa väärinkäytösten riski - siis tunnistetietojen laajamittainen ja perusteeton käsittely verkon käyttäjän oikeusturvaa heikentävällä tavalla - on merkittävästi vähentynyt. Ylipäätään koko automaattisen valvonnan käyttöönotto on niin laajan oikeusturva- ja hallintoprosessin takana, että kovin moni yritys ei sitä käyttöön ota. Siirtyminen automaattisesta valvonnasta manuaaliseen - jossa voidaan eritellä yksittäisen henkilön tunnistetietoja - edellyttää laajaa kontrollia tietosuojavaltuutetun toimesta ja vahvoja epäilyjä. Yrityssalaisuuksien osalta tunnistetietojen tutkiminen on viimesijainen keino, jota voidaan soveltaa vain kun voidaan perustella vuodon tapahtuminen tätä kautta ja kun kaikki muut keinot on käytetty.
Vihreiden edustajana liikenne- ja viestintävaliokunnassa toimiva Johanna Sumuvuori jätti lisäksi muutosehdotuksia, jotka rajaisivat lain koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotoa, ei luvattoman käytön valvontaa. (nämä ehdotukset eivät menneet läpi, mutta niistä äänestetään istunnossa) Jos Sumuvuoren ehdotukset menevät läpi, olisi laki jo kohtuullisessa kunnossa ja epäily laajasta perusoikeuksien rajoittumisesta olisi perusteeton.
Suurin ongelma laissa on rajausten jälkeen periaatteellinen: se on väärä signaali siitä kehityksestä, mihin ihmisten vapausoikeuksia tietoyhteiskunnassa ollaan suuntaamassa. Vaikka julkisuus on ollut osin kohtuutonta ja perustunut vääristyneeseen kuvaan lain tarjoamista valvontamahdollisuuksista, ei se vähennä lain symbolista ongelmallisuutta. Juridiselta kannalta kyseenalaisinta on kehitys, jossa viranomaistyyppisiä valtuuksia annetaan yksityiselle, olkoonkin että tietosuojavaltuutettu voi valvoa tarkkaan (resurssiensa puitteissa, mikä on myös yksi ongelma) näiden valtuuksien käyttöä.
Laajan kansalaisliikkeen, oikeusoppineiden, poliisin ja muiden asiaan perehtyneiden riippumattomien tahojen kritiikki on ollut niin murskaavaa, että hallituksen on harkittava tilannetta vielä kerran. Esitys olisi syytä vetää takaisin ja palattava tietoturvan parantamiseen, yrityssalaisuuksien suojaamiseen sekä verkon luvattoman käytön aiheuttamien haittojen torjuntaan järkevällä ja oikein mitoitetulla tavalla - uhkaamatta samalla ihmisten perusoikeuksien suojaa ja luomatta ennakkotapausta valvontayhteiskuntakehitykselle.
Suuryritysten yrityssalaisuuksien suojaa voidaan parantaa pakkokeinolain uusimisen yhteydessä, jolloin voidaan tarkkaan arvioida poliisin oikeudet tällaisiin rikoksiin puuttumisessa vaarantamatta kuitenkaan näin laajasti luottamuksellisen viestin suojaa ja antamatta yksityisille yrityksille viranomaisvaltuuksia. Verkon luvaton käyttö saattaa aiheuttaa suurten verkkojen ylläpitäjille (esimerkiksi yliopistoissa) suuren omaisuusriskin, mutta tällaisen omaisuuden puolustamiseksi ei tarvita näin laajaa puuttumista perusoikeuksiin, vaan se voidaan toteuttaa huomattavasti suppeammin. Työnantajan ja työntekijän välisestä suhteesta määritellään lukuisissa muissa yhteyksissä. Siihen ei muuten _todellakaan_ lukeudu ministeri Lindenin viimeisintä sammakkoa, eli oikeutta riisua työntekijä alasti.
Todellinen turvallisuus syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden häikäilemättömästä rajoittamisesta.
Itse olen perustuslakivaliokunnan jäsenenä käsitellyt asiaa jo vuoden, ja ilmaissut läpi prosessin kriittisyyteni lakihanketta kohtaan. Hyväksyin kuitenkin (ks. vihreä blogi 20.11.08) neuvottelutuloksena saavutetun kompromissin perustuslakivaliokunnan lausunnoksi, jossa lain tulkintaa rajattiin merkittävästi asettamatta kuitenkaan muodolliseksi edellytykseksi perustuslainsäätämisjärjestystä. Tulos täyttää suomalaisen perustuslakiharkinnan tulkintatradition edellytykset rimaa hipoen, vaikka ylpeä en tuloksesta ollut. Mielestäni vapausoikeuksien suoja pitää tulkita mieluiten laajasti kuin kapeimmalla mahdollisella tavalla. Perustuslakivaliokunta huomioi kuitenkin lähes kaikki laissa kritiikkiä herättäneet kohdat, ja useimpia on parannettu sen perusteella merkittävästi. (Monet julkisuudessa esitetyt väitteet lain porsaanrei'istä eivät siten enää pidä paikkaansa.)
Sanoin jo silloin, että kysymys laista on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen, ei perustuslaillinen: haluammeko säätää ihmisten tietoyhteiskunnassa nauttimia perusoikeuksia rajoittavia lakeja, joiden julkilausuttua tarkoitusta itse laki ei edes kovin hyvin edistä?
Hallituksen olisi nyt syytä vielä miettiä tätä kysymystä. Parasta olisi, että hallitus viisastuisi ja vetäisi heikosti valmistellun esityksen takaisin. Laki pyrkii vastaamaan joihinkin tosiasiallisiin ongelmiin, mutta se voi paljastua Troijan hevoseksi. Hallituksessa on ollut yksimielisyys siitä, että verkko-omaisuuden ja yrityssalaisuuksien suojaa on parannettava, mutta liikenneministeriön esittämä keino ei yksinkertaisesti vastaa tavoitetta vaan on - eduskunnan tekemien lakia parantavien rajausten ja tarkistustenkin jälkeen - ylimitoitettu tai vähintään sekava.
Lex Nokia on huonosti valmisteltu laki, johon on sotkettu asioita joilla ei ole tekemistä keskenään:
- yrityssalaisuuksien vuodon estäminen suuryrityksissä viestien ym. tietoliikenneviestinnän tunnistetietojen tutkimisen avulla
- kenen tahansa ylläpitäjän mahdollisuus ”luvattoman käytön” estämisen nimissä tutkia verkkoaan käyttävän viestien tunnistetietoja (litaniana erilaisia epämääräisesti rajattuja uhkia, minkä tulkintaa PeV tosin hyvin selkeästi rajasi)
- vastuuta rikosepäilyjen tutkinnasta on siirretty poliisilta yksityisille yrityksille ja verkon ylläpitäjille, jotka saavat poliisia laajemmat valtuudet tutkia viestien tunnistetietoja (tämä viranomaistyyppisten valtuuksien siirtäminen yksityiselle oli asia, jossa jäin perustuslakivaliokunnassa yksin vastustamaan. Valiokunnan lausunto vain rajasi tätä mahdollisuutta, eikä pitänyt tässä tapauksessa valtuuksia suoranaisina viranomaistutkintavaltuuksina vaan tutkinnan valmisteluna. Kun sain muilta osin tärkeitä muutoksia lausuntoon, en kuitenkaan jättänyt tästä syystä eriävää mielipidettä.)
- käyttäjän ja yritysten tietoturvan vahvistaminen sekä kansallisen tietosuojavaltuutetun aseman parantaminen henkilösuojaa turvaavana viranomaisena (mikä pitäisi toteuttaa joka tapauksessa, tästä lakihankkeesta riippumatta)
Ne muutokset, jotka perustuslakivaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan käsittelyssä lisättiin lakiin, paransivat lakiesitystä huomattavasti. Tosiasiassa väärinkäytösten riski - siis tunnistetietojen laajamittainen ja perusteeton käsittely verkon käyttäjän oikeusturvaa heikentävällä tavalla - on merkittävästi vähentynyt. Ylipäätään koko automaattisen valvonnan käyttöönotto on niin laajan oikeusturva- ja hallintoprosessin takana, että kovin moni yritys ei sitä käyttöön ota. Siirtyminen automaattisesta valvonnasta manuaaliseen - jossa voidaan eritellä yksittäisen henkilön tunnistetietoja - edellyttää laajaa kontrollia tietosuojavaltuutetun toimesta ja vahvoja epäilyjä. Yrityssalaisuuksien osalta tunnistetietojen tutkiminen on viimesijainen keino, jota voidaan soveltaa vain kun voidaan perustella vuodon tapahtuminen tätä kautta ja kun kaikki muut keinot on käytetty.
Vihreiden edustajana liikenne- ja viestintävaliokunnassa toimiva Johanna Sumuvuori jätti lisäksi muutosehdotuksia, jotka rajaisivat lain koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotoa, ei luvattoman käytön valvontaa. (nämä ehdotukset eivät menneet läpi, mutta niistä äänestetään istunnossa) Jos Sumuvuoren ehdotukset menevät läpi, olisi laki jo kohtuullisessa kunnossa ja epäily laajasta perusoikeuksien rajoittumisesta olisi perusteeton.
Suurin ongelma laissa on rajausten jälkeen periaatteellinen: se on väärä signaali siitä kehityksestä, mihin ihmisten vapausoikeuksia tietoyhteiskunnassa ollaan suuntaamassa. Vaikka julkisuus on ollut osin kohtuutonta ja perustunut vääristyneeseen kuvaan lain tarjoamista valvontamahdollisuuksista, ei se vähennä lain symbolista ongelmallisuutta. Juridiselta kannalta kyseenalaisinta on kehitys, jossa viranomaistyyppisiä valtuuksia annetaan yksityiselle, olkoonkin että tietosuojavaltuutettu voi valvoa tarkkaan (resurssiensa puitteissa, mikä on myös yksi ongelma) näiden valtuuksien käyttöä.
Laajan kansalaisliikkeen, oikeusoppineiden, poliisin ja muiden asiaan perehtyneiden riippumattomien tahojen kritiikki on ollut niin murskaavaa, että hallituksen on harkittava tilannetta vielä kerran. Esitys olisi syytä vetää takaisin ja palattava tietoturvan parantamiseen, yrityssalaisuuksien suojaamiseen sekä verkon luvattoman käytön aiheuttamien haittojen torjuntaan järkevällä ja oikein mitoitetulla tavalla - uhkaamatta samalla ihmisten perusoikeuksien suojaa ja luomatta ennakkotapausta valvontayhteiskuntakehitykselle.
Suuryritysten yrityssalaisuuksien suojaa voidaan parantaa pakkokeinolain uusimisen yhteydessä, jolloin voidaan tarkkaan arvioida poliisin oikeudet tällaisiin rikoksiin puuttumisessa vaarantamatta kuitenkaan näin laajasti luottamuksellisen viestin suojaa ja antamatta yksityisille yrityksille viranomaisvaltuuksia. Verkon luvaton käyttö saattaa aiheuttaa suurten verkkojen ylläpitäjille (esimerkiksi yliopistoissa) suuren omaisuusriskin, mutta tällaisen omaisuuden puolustamiseksi ei tarvita näin laajaa puuttumista perusoikeuksiin, vaan se voidaan toteuttaa huomattavasti suppeammin. Työnantajan ja työntekijän välisestä suhteesta määritellään lukuisissa muissa yhteyksissä. Siihen ei muuten _todellakaan_ lukeudu ministeri Lindenin viimeisintä sammakkoa, eli oikeutta riisua työntekijä alasti.
Todellinen turvallisuus syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden häikäilemättömästä rajoittamisesta.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Vihreiden pj-kisasta
Annoin tällaisen haastattelun tänään Vihreälle Langalle koskien vihreiden pj-kisaa:
Ville Niinistö harkitsee puheenjohtajakisaa
Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö lupaa vielä kerran harkita vihreiden puheenjohtajakisaan lähtöä, jos Anni Sinnemäelle ei ilmoittaudu vastaehdokasta kuukauden kuluessa.
Niinistö toivoo puheenjohtajavaaliin räväkkää aatteellista keskustelua siitä, millaista Suomea vihreiden tulee rakentaa. Itse hän kannattaa sosiaaliliberaalia vihreää yleispolitiikkaa.
"Vihreiden pitäisi kytkeä talouspolitiikan linjaukset ilmastopolitiikkaan ja luonnonsuojeluun. Puolueella on paljon osaamista eri osa-alueilla, mutta ihmisillä ei ole kirkasta kuvaa vihreästä kokonaispolitiikasta."
Niinistön mielestä kokonaispolitiikan puute johtaa siihen, että puolue marginalisoidaan valtavirtakeskusteluista. Vihreät ovat nurkassa, josta puolue tulee välillä puhumaan ilmastopolitiikkaa. Vihreä rakennemuutos edellyttää kuitenkin kattavaa yhteiskuntapolitiikkaa.
Niinistön mielestä Osmo Soininvaaran puheenjohtajakaudella vuosina 2001-2005 puolueen yleispoliittinen viesti oli hyvin selvä. Kuluvalla hallituskaudella puolueen ministerit eivät ole kyenneet nostamaan vihreää yleispolitiikkaa riittävästi esille.
Niinistön sosiaaliliberalismiin kuuluu se, että ihminen ei voi olla vapaa, jos tuloerot ovat liian suuret ja ihmiset pakotetaan köyhyyteen.
"Uusvasemmistolaisuus on periaatteessa vihreyttä, eli solidaarista yksilökeskeisyyttä. Suomessa vihreillä on tilaa tämän viestin edistämisessä."
Niinistö korostaisi puheenjohtajavaalissa yksilönvapauksia. Lex Nokia on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisten vapausoikeuksia murennetaan pikkuhiljaa. Vihreiden pitäisi profiloitua tätä kehitystä vastustavana liberaalina puolueena.
Niinistön mielestä Sinnemäen asettama 20 kansanedustajan tavoite vuoden 2011 eduskuntavaaleihin on realistinen. Tämä onnistuu, jos vihreiden viesti on yhtä aikaa uskottava ja radikaali.
Niinistö on toistaiseksi kieltäytynyt puheenjohtajaehdokkuudesta perhesyistä.
Ville Niinistö harkitsee puheenjohtajakisaa
Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö lupaa vielä kerran harkita vihreiden puheenjohtajakisaan lähtöä, jos Anni Sinnemäelle ei ilmoittaudu vastaehdokasta kuukauden kuluessa.
Niinistö toivoo puheenjohtajavaaliin räväkkää aatteellista keskustelua siitä, millaista Suomea vihreiden tulee rakentaa. Itse hän kannattaa sosiaaliliberaalia vihreää yleispolitiikkaa.
"Vihreiden pitäisi kytkeä talouspolitiikan linjaukset ilmastopolitiikkaan ja luonnonsuojeluun. Puolueella on paljon osaamista eri osa-alueilla, mutta ihmisillä ei ole kirkasta kuvaa vihreästä kokonaispolitiikasta."
Niinistön mielestä kokonaispolitiikan puute johtaa siihen, että puolue marginalisoidaan valtavirtakeskusteluista. Vihreät ovat nurkassa, josta puolue tulee välillä puhumaan ilmastopolitiikkaa. Vihreä rakennemuutos edellyttää kuitenkin kattavaa yhteiskuntapolitiikkaa.
Niinistön mielestä Osmo Soininvaaran puheenjohtajakaudella vuosina 2001-2005 puolueen yleispoliittinen viesti oli hyvin selvä. Kuluvalla hallituskaudella puolueen ministerit eivät ole kyenneet nostamaan vihreää yleispolitiikkaa riittävästi esille.
Niinistön sosiaaliliberalismiin kuuluu se, että ihminen ei voi olla vapaa, jos tuloerot ovat liian suuret ja ihmiset pakotetaan köyhyyteen.
"Uusvasemmistolaisuus on periaatteessa vihreyttä, eli solidaarista yksilökeskeisyyttä. Suomessa vihreillä on tilaa tämän viestin edistämisessä."
Niinistö korostaisi puheenjohtajavaalissa yksilönvapauksia. Lex Nokia on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisten vapausoikeuksia murennetaan pikkuhiljaa. Vihreiden pitäisi profiloitua tätä kehitystä vastustavana liberaalina puolueena.
Niinistön mielestä Sinnemäen asettama 20 kansanedustajan tavoite vuoden 2011 eduskuntavaaleihin on realistinen. Tämä onnistuu, jos vihreiden viesti on yhtä aikaa uskottava ja radikaali.
Niinistö on toistaiseksi kieltäytynyt puheenjohtajaehdokkuudesta perhesyistä.
tiistai 3. helmikuuta 2009
Modernin elämän vaikeus - kotikunta määritellään oikeudessa?
Rovaniemellä on käyty erikoisessa asiassa oikeutta, joka on nyt saanut valtakunnallista huomiota. Rovaniemen hallinto-oikeus ilmoitti meppi Hannu Takkulalle (kesk.), että hänen kotikuntansa on Turku, vaikka hän itse pitää Rovaniemeä kotikuntanaan. Kahden asunnon miehen (tai oikeastaan neljän, onhan hän säännöllisesti myös Brysselissä ja Strasburgissa) Takkulan koti on oikeuden mielestä Turussa, koska hänen perheensä on siellä.
En sinällään ota kantaa päätöksen oikeellisuuteen tuntematta yksityiskohtia, mutta kolmessa kodissa asuvana ja modernia liikkuvaa perhe-elämää viettävänä ymmärrän hyvin Takkulan hämmennystä päätöksestä.
Monissa perheissä asutaan käytännössä useammalla eri paikkakunnalla, ja jopa eri maissa. Ruotsin Malmö ja Tanskan Kööpenhamina ovat Öresundin sillan valmistuttua käytännössä samaa aluetta, jossa asutaan ja käydään töissä ristiin. Monet asuvat osan vuodesta ympärivuotiseen asumiseen soveltuvassa kesämökissä, osan vuodesta talviasunnossa. Jotkut liikemiehet käyvät "kotonaan" viikonloppuisin vain kääntymässä. Työpaikkakunta voi vaihdella usein nopeastikin. Käytännössä kaikki valtakunnanpoliitikot, jotka eivät ole Uudeltamaalta, asuvat useammassa eri kaupungissa. Opiskelijat saavat nykyisin valita, ovatko kirjoilla opiskelupaikalla vai aiemmassa kotikunnassaan.
Mielestäni ihminen voi itse määrittää oman kotikuntansa, kunhan hänellä on siellä todistettavasti ympärivuotiseen asumiseen soveltuva asunto tai vastaava tiivis side. On tietysti selvää, että taloudellista etua ei saa järjestää perusteettomalla kirjoilla ololla. Yleisesti ottaen olen kuitenkin professori Aimo Ryynäsen linjoilla, jonka mielestä ihmisen omaa kantaa ei voi helpolla sivuuttaa. Haiskahtaa totalitarismilta jos ihminen ei saa enää edes päättää kotikuntaansa itse.
Oma perheeni taitaa olla aika hyvä esimerkki tästä globalisoituvasta maailmasta. Tässä perusteellinen esitys asiasta:
---
Meillä on käytännössä kolme asuntoa. Ensisijassa perheemme asuu Turussa ja Tukholmassa. Itse olen kirjoilla Turun kotonamme, vaimoni ja lapseni Tukholman esikaupungin kotonamme Ruotsissa. Sen lisäksi minulla on työkämppä Helsingissä. Olen laskeskellut, että kansanedustaja-aikanani olen viettänyt aikaani suunnilleen tasapuolisesti kaikissa. Eli en missään edes puolta ajastani. :)
Tällä hetkellä perheeni on useimmiten istuntokauden aikana viikot Ruotsissa, jossa lapset käyvät tarhassa. Itse olen eduskunnan istuntopäivinä tiistaista perjantaihin enimmäkseen Helsingissä, mutta osallistun useimpina viikkoina myös iltatilaisuuksiin Turussa, jolloin yövyn siellä. Viikonloppuja perjantaista maanantaihin vietämme usein yhdessä Turussa. Turun kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaisin ja maanantaisin kansanedustajilla on muutoinkin usein maakuntatilaisuuksia.
Kun vaimon työt sallivat, olemme välillä Turussa pitempiä aikoja. Toisinaan lapset ovat myös työviikkoina kanssani Turussa (vaimoni ollessa töissä Ruotsissa), jolloin he ovat päivisin äitini hoidossa. Vanhempainvapaan aikana vuosi sitten olimme vuorotellen Turussa ja Tukholmassa toisen vanhemmista ollessa kotona lasten kanssa ja toisen töissä (työviikoilla perheeni oli myös välillä kanssani Helsingissä).
Monia työtehtäviä voi tehdä tietokoneen äärellä missä vaan. Arki sujuu varsin sujuvasti, kun suunnittelemme kalenterimme hyvissä ajoin ja jaamme vastuun lastenhoidosta.
Olemme pitäneet arvokkaana, että lapset saavat tiiviin siteen kumpaankin kotimaahansa ja oppivat molemmat kielet kunnolla. Lasten tullessa kouluikään joustavuus tietysti vähenee, koska kouluikäisen lapsen on oltava säännöllisesti samalla paikkakunnalla. Emme ole vielä päättäneet, kumpaan maahan laitamme lapset kouluun.
---
Tällaisessa tilanteessa on luontevaa, että kotikunta valikoituu oman identiteetin mukaan. Itselleni on itsestäänselvää olla kirjoilla Turussa, joka on ollut minulle aina rakas kotikaupunkini ja jota haluan olla edelleen myös valtuutettunakin kehittämässä. Turun yliopistoon tein väitöskirjaani ennen kuin tulin eduskuntaan, ja sen pariin todennäköisesti palaan, jos lopetan. Helsinkiläinen en ole, olen Helsingissä vain eduskuntatyön takia edustamassa varsinaissuomalaisia heidän valitsemanaan kansanedustajanaan. En koe asuvani myöskään Ruotsissa, vaikka perheeni onkin siellä kirjoilla. Vietänhän valtaosan ajastani Suomessa.
(Valintani ei ole muuten taloudellisesti kovin edullinen, sillä maksan matkani Ruotsista Suomeen itse. Jos muuttaisin kirjani Tukholmaan säästäisin pitkän pennin, kun eduskunta maksaisi työmatkani. Sitä en kuitenkaan halua, sillä se ei ole mielestäni oikein. Haluan kantaa itse taloudellisen vastuun perheeni asumisjärjestelystä.)
Ehkä meidän onkin syytä tunnustaa modernin yhteiskunnan moniulotteisuus ja korostaa yksilönvapautta monipaikkakuntaisten ihmisten kotikunnan määrittelyssä. Elämme eriskummallista aikaa, jos ihmisten kotipaikka määritellään oikeudessa.
En sinällään ota kantaa päätöksen oikeellisuuteen tuntematta yksityiskohtia, mutta kolmessa kodissa asuvana ja modernia liikkuvaa perhe-elämää viettävänä ymmärrän hyvin Takkulan hämmennystä päätöksestä.
Monissa perheissä asutaan käytännössä useammalla eri paikkakunnalla, ja jopa eri maissa. Ruotsin Malmö ja Tanskan Kööpenhamina ovat Öresundin sillan valmistuttua käytännössä samaa aluetta, jossa asutaan ja käydään töissä ristiin. Monet asuvat osan vuodesta ympärivuotiseen asumiseen soveltuvassa kesämökissä, osan vuodesta talviasunnossa. Jotkut liikemiehet käyvät "kotonaan" viikonloppuisin vain kääntymässä. Työpaikkakunta voi vaihdella usein nopeastikin. Käytännössä kaikki valtakunnanpoliitikot, jotka eivät ole Uudeltamaalta, asuvat useammassa eri kaupungissa. Opiskelijat saavat nykyisin valita, ovatko kirjoilla opiskelupaikalla vai aiemmassa kotikunnassaan.
Mielestäni ihminen voi itse määrittää oman kotikuntansa, kunhan hänellä on siellä todistettavasti ympärivuotiseen asumiseen soveltuva asunto tai vastaava tiivis side. On tietysti selvää, että taloudellista etua ei saa järjestää perusteettomalla kirjoilla ololla. Yleisesti ottaen olen kuitenkin professori Aimo Ryynäsen linjoilla, jonka mielestä ihmisen omaa kantaa ei voi helpolla sivuuttaa. Haiskahtaa totalitarismilta jos ihminen ei saa enää edes päättää kotikuntaansa itse.
Oma perheeni taitaa olla aika hyvä esimerkki tästä globalisoituvasta maailmasta. Tässä perusteellinen esitys asiasta:
---
Meillä on käytännössä kolme asuntoa. Ensisijassa perheemme asuu Turussa ja Tukholmassa. Itse olen kirjoilla Turun kotonamme, vaimoni ja lapseni Tukholman esikaupungin kotonamme Ruotsissa. Sen lisäksi minulla on työkämppä Helsingissä. Olen laskeskellut, että kansanedustaja-aikanani olen viettänyt aikaani suunnilleen tasapuolisesti kaikissa. Eli en missään edes puolta ajastani. :)
Tällä hetkellä perheeni on useimmiten istuntokauden aikana viikot Ruotsissa, jossa lapset käyvät tarhassa. Itse olen eduskunnan istuntopäivinä tiistaista perjantaihin enimmäkseen Helsingissä, mutta osallistun useimpina viikkoina myös iltatilaisuuksiin Turussa, jolloin yövyn siellä. Viikonloppuja perjantaista maanantaihin vietämme usein yhdessä Turussa. Turun kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaisin ja maanantaisin kansanedustajilla on muutoinkin usein maakuntatilaisuuksia.
Kun vaimon työt sallivat, olemme välillä Turussa pitempiä aikoja. Toisinaan lapset ovat myös työviikkoina kanssani Turussa (vaimoni ollessa töissä Ruotsissa), jolloin he ovat päivisin äitini hoidossa. Vanhempainvapaan aikana vuosi sitten olimme vuorotellen Turussa ja Tukholmassa toisen vanhemmista ollessa kotona lasten kanssa ja toisen töissä (työviikoilla perheeni oli myös välillä kanssani Helsingissä).
Monia työtehtäviä voi tehdä tietokoneen äärellä missä vaan. Arki sujuu varsin sujuvasti, kun suunnittelemme kalenterimme hyvissä ajoin ja jaamme vastuun lastenhoidosta.
Olemme pitäneet arvokkaana, että lapset saavat tiiviin siteen kumpaankin kotimaahansa ja oppivat molemmat kielet kunnolla. Lasten tullessa kouluikään joustavuus tietysti vähenee, koska kouluikäisen lapsen on oltava säännöllisesti samalla paikkakunnalla. Emme ole vielä päättäneet, kumpaan maahan laitamme lapset kouluun.
---
Tällaisessa tilanteessa on luontevaa, että kotikunta valikoituu oman identiteetin mukaan. Itselleni on itsestäänselvää olla kirjoilla Turussa, joka on ollut minulle aina rakas kotikaupunkini ja jota haluan olla edelleen myös valtuutettunakin kehittämässä. Turun yliopistoon tein väitöskirjaani ennen kuin tulin eduskuntaan, ja sen pariin todennäköisesti palaan, jos lopetan. Helsinkiläinen en ole, olen Helsingissä vain eduskuntatyön takia edustamassa varsinaissuomalaisia heidän valitsemanaan kansanedustajanaan. En koe asuvani myöskään Ruotsissa, vaikka perheeni onkin siellä kirjoilla. Vietänhän valtaosan ajastani Suomessa.
(Valintani ei ole muuten taloudellisesti kovin edullinen, sillä maksan matkani Ruotsista Suomeen itse. Jos muuttaisin kirjani Tukholmaan säästäisin pitkän pennin, kun eduskunta maksaisi työmatkani. Sitä en kuitenkaan halua, sillä se ei ole mielestäni oikein. Haluan kantaa itse taloudellisen vastuun perheeni asumisjärjestelystä.)
Ehkä meidän onkin syytä tunnustaa modernin yhteiskunnan moniulotteisuus ja korostaa yksilönvapautta monipaikkakuntaisten ihmisten kotikunnan määrittelyssä. Elämme eriskummallista aikaa, jos ihmisten kotipaikka määritellään oikeudessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
