keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Onko ydinvoima pienempi paha kuin hiilivoima?

Otsikon kysymyksen esittää tänään Helsingin Sanomat päivän kysymyksenään. Ehkä kysymyksen tausta-ajatuksena on saada tukea ydinvoimalle, koska mielestäni vastaus on yksiselitteisesti kyllä. Uskon lähes kaikkien ilmastonmuutoksen ja ympäristönsuojelun vakavasti ottavien olevan tätä mieltä.

Toinen asia on se, että kysytään aivan väärää asiaa. Päätös rakentaa viides ydinvoimareaktori Olkiluotoon johti siihen, että odotamme kymmenen vuotta uuden ydinvoimalan valmistumista. Hiilivoimalat saivat ydinvoimapäätöksen myötä lisää käyttötarvetta ja -aikaa, kun vaihtoehtoisessa uusiutuvaa energiaa korostavassa mallissa olisi hiilivoimasta päästy eroon nopeammin. Tämä päätös oli vakava virhe. Viides reaktori näillä näkymin valmistuu vuonna 2011, ja sen kustannusarvio on matkan varrella lähes kaksinkertaistunut. Se siitä halvasta ydinsähköstä.

Olisi hyvä, että suomalainen media vaivautuisi joskus tekemään kunnon analyysin ydinvoiman taloudellisuudesta eikä tyytyisi vain ydinlobbareiden tyhjiin puheisiin. Tuulivoiman syöttötariffien hinnasta puhutaan toki, mutta ydinvoiman rakentamiseen upotetut mittavat julkiset tuet (Ranskan ja Saksan vientituet, kunnallisten energiayhtiöiden sijoitukset jne), yksityisistä pääomasijoituksista puhumattakaan, päätyvät nekin veronmaksajien ja kuluttajien maksettaviksi.

Haluammeko toistaa virheen uudestaan? Jotkut haluavat. Minä haluan pääomien sijoittuvan nopeasti hiilidioksidipäästöjä vähentäviin uusiutuviin energianmuotoihin ja energiatehokkuuden parantamiseen. Se on myös paras tapa lisätä suomalaista kilpailukykyä, työllisyyttä ja teknologista kehitystä: kotimarkkinoiden kasvu parantaisi suomalaisten yritysten mahdollisuuksia menestyä voimakkaassa globaalissa kasvussa olevalla puhtaan teknologian alalla. Eri tutkimukset osoittavat alalla olevan mahdollisuuksia kymmeniin tuhansiin uusiin työpaikkoihin Suomessa. Ydinvoima tuottaisi suunnilleen yhden käden sormilla laskettavan määrän suomalaisia työpaikkoja.

Osmo Soininvaara asettaa blogissaan ydinvoiman kannattamisen ehdoksi sen, että se todella torjuu ilmastonmuutosta. Fakta-aineisto osoittaa kuitenkin Suomessa päinvastaista. Ydinvoima ei ole huonoin mahdollinen energiantuotantomuoto, mutta se ei tarkoita sitä, että sitä tarvittaisiin Suomessa lisää. Tästä aion puhua tänään myös eduskunnan keskustelussa hallituksen ilmasto- ja energiastrategiasta.

PS. klo 21.22. Pidin juuri puheenvuoroni ilmasto- ja energistrategiakeskustelussa. Innostuin luennoimaan kestävän yhteiskunnan rakentamisen välttämättömyydestä sekä resurssitehokkaan talouden ylivertaisuudesta niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Se tarkoitti sitä, että puheaika tuli täyteen ennen kuin pääsin puhumaan ydinvoimasta... Joten hyvä, että kirjasin kantani edes tähän blogiin.

Ei kommentteja: