Valvontaa virtuaaliympäristössä

Eduskunnan istunnossa oli tänään ajankohtaiskeskustelu Suomen tietoyhteiskunnan tilasta. Keskustelun taso oli korkeimmillaan, kun puhuttiin tietoyhteiskunnasta valokaapeleina ja julkisina hankkeina. Tässä aivan oikein monet korostivat sitä, että markkinaehtoinen laajakaistayhteyksien kehittäminen on jättänyt Suomen monta vuotta kilpailijoitaan jälkeen. Hyvä laajakaistayhteys on nykyaikana tasavertaisten työmahdollisuuksien ja elämisen elinehto, ei luksusta - siis eräänlainen perusoikeus. Siksi laajakaistan saamisen mahdollisuus pitää taata myös pienempiin kaupunkeihin ja maaseudulle.

Taso kuitenkin laski, kun puhutaan internetistä sosiaalisena ilmiönä. Valitettavan monen kansanedustajan puheista saa mielikuvan netistä vaarallisena ja pelottavana paikkana, jossa nuoret muuttuvat epäsosiaalisiksi ja löytävät kummallisia yhteisöjä. Valvontaa haluttiin kovasti lisää. Minun ja Jyrki Kasvin tehtäväksi jäi korostaa kansalaisten perusoikeuksien kunnioittamista yhtä lailla netissä kuin fyysisessä ympäristössämme. Suomessakin on käytävä sitä laajaa keskustelua valvontayhteiskunnan vaaroista, mitä useat länsi-Euroopan maat ovat eri syistä viimeisen vuoden aikana käyneet (Ruotsissa FRA-lain eli ulkomaisen viestinnän tiedustelulain takia, Iso-Britanniassa laajemmin valvontayhteiskunnasta varjosisäministeri David Davisin protestieron takia). Muutoin saatamme joku päivä herätä siihen, että perusoikeutemme ovat peruuttamattomasti rajautuneet teknisen kehityksen mahdollistamien uudenlaisten valvonnan muotojen takia.

Tässä asiaa koskeva puheenvuoroni osa eduskunnan keskustelussa (tämä on tätä istuntosalin puhekieltä, kun ilman paperia puhuu niin tulee pitkiä virkkeitä, koittakaa kestää):
Kolmas näkökulma, jonka haluan nostaa esille, on tärkeä periaatteellinen kysymys kansalaisten perusoikeuksista bittien maailmassa. Meidän fyysisessä ympäristössämme meille on itsestäänselvää, että ensiksi arvioidaan, mitkä ovat kaikkien perusoikeudet, ja sitten kun puhutaan esimerkiksi rikollisuuden torjunnasta, arvioidaan, ovatko toimet oikeasuhtaisia, ettei tarpeettomasti rajata lainkuuliaisten kansalaisten oikeuksia. Tämän saman lähestymistavan pitää, totta kai, toimia myös tietoyhteiskunnassa ja verkoissa, ettei meille tule tällaista, mitä tässäkin keskustelussa on hiukan havaittavissa: Jos ei ymmärretä, että tekniset ratkaisut voivat itse asiassa rajoittaa muittenkin ihmisten mahdollisuuksia käyttää nettiä kuin niitten, jotka voivat käyttää sitä rikolliseen tarkoitukseen, se tarkoittaa samaa kuin fyysisessä ympäristössä kiellettäisiin esimerkiksi tiettyjä kokoontumispaikkoja.

Meidän pitää todellakin tiedostaa se, mihin tämän tyyppinen valvontalainsäädäntö vie, että se ei tarpeettomasti rajaa ihmisten perusoikeuksia. Tämän tyyppistä arvokeskustelua me tarvitsemme Suomessa ja ylipäätään (Puhemies: 2 minuuttia kulunut!) Länsi-Euroopassa. Viittaan tässä myös esimerkiksi terrorismin torjunnassa käytettäviin lainsäädäntökeinoihin, esimerkkinä Ruotsin fra-laki, jossa myös suomalaisten tulee miettiä, miten meillä esimerkiksi pk-yritykset voivat suojautua ja tiedostaa, että heidän yhteyksiään ulkomaille voidaan tätä kautta myös valvoa.