EU:n on ajettava tietojärjestelmien avoimia standardeja

(julkaistu alunperin Vihreässä blogissa 7.11.2009)

Tietoyhteiskuntakehityksen kannalta on välttämätöntä, että ymmärrämme avointen standardien merkityksen. Muutaman monopoliasemaan pyrkivän yrityksen varaan perustuva tietoyhteiskunta ei palvele sähköisten palvelujen etenemistä eikä luovan ja monipuolisen tietoteollisuuden kasvua.

Euroopan komissio antoi vuonna 2004 suosituksen julkishallinnon järjestelmien yhteentoimivuudelle, jossa vaadittiin avointen standardien käyttöä. Vaatimuksen tavoitteena on ollut taata tietojärjestelmien yhteensopivuus, estää riippuvuus yksittäisistä järjestelmätoimittajista ja edistää kilpailua.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan suosituksen seuraavasta versioista olisi jäämässä pois maininnat avoimista standardeista. Vaikka suositus ei ole sitova, olisi linjaus periaatteellisena kantana takapakkia avoimelle tietoyhteiskuntakehitykselle.

Avoimet standardit mahdollistavat eri valmistajien tietojärjestelmien keskinäisen yhteensopivuuden. Tästä hyvänä esimerkkinä on internet. Niin sähköposti kuin www-sivutkin toimivat hyvin erilaisilla laitteilla ja ohjelmistoilla. Tämä on mahdollista, koska on olemassa yhteiset pelisäännöt siitä, miten tämä teknisesti toteutetaan. Internetin valtavan nopea kehitys on ollut mahdollista sen vuoksi, että avoimien standardien myötä ohjelmistojen ja laitteiden kehittämiseen on ollut hyvin matala kynnys.

Vihreille avoimet rajapinnat ja standardit ovat tärkeitä. Olemme edistäneet asiaa myös hallituksessa ja hallitusohjelmassa on maininta avointen rajapintojen merkityksestä. Myös hallituksen viime keväisessä kannanotossa tietoyhteiskuntakehityksen ja sähköisen asioinnin vauhdittamiseksi sitoudutaan edistämään avointen tietojärjestelmäarkkitehtuurien sekä avoimen lähdekoodin käyttöä julkisen hallinnon järjestelmissä.

Avointen standardien poistaminen asiakirjasta on herättänyt huomiota Euroopan laajuisesti. Toisaalta on väitetty, että kyseessä olisi vain juridiseen kielenkäyttöön liittyvä sekaannus. Lakimiesten määrittelyt eivät kuitenkaan saa sumentaa itse asiaa.

Suomen edustaja suositusta käsittelevässä virkamiesryhmässä onkin puuttunut avoimien standardien katoamiseen dokumentista. Mikäli linjaus ei muutu ja asiakirja etenee komission julkilausumaksi, pitää Suomen vaatia avointen standardien kirjaamista suositukseen. EU:n tulee johdonmukaisesti kaikissa tietoyhteiskuntapoliittisissa linjauksissaan ajaa avointen standardien käyttöä.

Avoimuuden oltava politiikanteon keskiössä

(alunperin julkaistu Vihreässä blogissa 30.9.2009)

Vaalirahoituskriisin juuret ovat kylmän sodan aikaisessa kabinettipolitiikassa. Perinteiset puolueet omaksuivat silloin suljettuja toimintatapoja, koska pelkäsivät avoimuuden vaarantavan Suomen ulkopoliittista asemaa.

Viime vuosiin saakka perinteiset puolueet eivät ole olleet halukkaita uusimaan politiikan toimintatapoja kehittyneen ja avoimen länsimaisen demokratian tasolle. Pikemminkin näyttää siltä, että vaalirahoituksen osalta on vain omaksuttu uusia kyseenalaisia rahankeruun tapoja. Vaalilahjoitusten luoma varjo raha-automaattiyhdistyksen tärkeälle avustustehtävälle on ollut järkytys.

Vihreät ovat korostaneet avoimen vaalirahoituslainsäädännön välttämättömyyttä kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi. Kaikkien puolueita lähellä olevien tahojen ulkopuolisen rahoituksen - puolueen omista säätiöistä ja yrityksistä paikallisyhdistyksiin - on oltava avointa ja reaaliaikaisesti julkisesta rekisteristä tarkistettavissa. Puoluerahoitusta uudistettaessa on asetettava myös riittäviä sanktioita niille, jotka eivät noudata sääntöjä.

Ulkopuolisen rahoituksen rajoittamiseen liittyvien esitysten harkinta on esillä Tarastin työryhmässä. Vihreiden mielestä tällaisille rajoituksille on selvä tilaus yleisen rahoituskilpavarustelun hillitsemiseksi ja ehdokkaiden tasavertaisuuden varmistamiseksi. Yksityishenkilöiden lahjoituksia ei kuitenkaan tule kieltää täysin. Perustuslaki suojaa kansalaisille laajat oikeudet osallistua poliittiseen toimintaan, myös esimerkiksi pieniä rahalahjoituksia tekemällä.

Valtion ja kuntien omistuksessa ja määräysvallassa olevat yhteisöt ovat joissakin tapauksessa olleet avokätisiä vaalitukien jakajia. Tämä on osaltaan hämärtänyt vaalirahoitusta, kun yhteisiä verorahoja on käytetty - ei aina niin tasapuolisesti - vaalitoiminnan rahoitukseen. Toivottavasti uudessa puoluerahoituslaissa tällainen tuki kielletään kokonaan.

Ylipäänsä avoimuuden pitäisi olla politiikanteon keskiössä muissakin kysymyksissä. Suomessa ihmiset uskovat vähemmän omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa kuin useissa muissa länsimaissa. Tähän ongelmaan olisi syytä vastata perustuslain uudistuksessa. Useissa länsimaissa politiikkaa on modernisoitu parantamalla kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi kansalaisaloitteilla ja kansanäänestyksillä.

Finanssijärjestelmän läpinäkyvyyttä lisättävä

(alunperin julkaistu Vihreässä blogissa 15.9.2009)

Taantuman myötä uusliberalismi on saanut väistyä keynesiläisyyden tieltä. On oikein, että valtiot ovat pelastaneet meidät kuilun partaalta markkinoiden ajauduttua täydelliseen epäluottamukseen ja paniikkiin viime vuoden lopulla.

Ei kuitenkaan voi olla niin, että voitot ovat yksityisiä ja tappiot sosialisoidaan. Tasapainoisen ja läpinäkyvän finanssijärjestelmän luominen onkin keskeinen haaste lähivuosille, jotta voimme varmistaa kestävän kansainvälisen talouskehityksen.

Viime vuosikymmenien maailmantalouden kasvu on pitkälti perustunut talouden globalisaatioon, jossa pääomat ovat ennen näkemättömällä tehokkuudella etsineet ympäri maailman parasta tuottoa sijoitukselle. Vapaakauppa on monin tavoin terveempää kuin korkeihin tulleihin ja tukiin perustuva protektionistinen kauppapolitiikka, ja se on nostanut useita maita irti köyhyydestä.

Todellinen ongelma on vapaakaupan rinnalla kulkenut säätelyn purkaminen ja talouden irtautuminen poliittisesta valvonnasta, mikä on mahdollistanut valtavien riskien kerääntymisen kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Vapaakauppa ei saa tarkoittaa arvoista vapaata kauppaa. Talouskriisin takana olevien rajoittamattomien, salailua ja veronkiertoa suosivien, markkinoiden ongelmat on korjattava.

Länsimaiset demokratiat ovat viime vuosikymmeninä taipuneet hyväksymään sen, että kansainvälinen verokilpailu pakottaa alentamaan kokonaisveroastetta. Taantuma on terveellä tavalla rikkonut myös tätä konsensusta. Veronkiertoa suosivat veroparatiisit eivät saa olla niitä, jotka asettavat muut tosiasioiden eteen. Länsimaisten demokratioiden on nyt asetettava veroparatiisit tosiasioiden eteen.

Suomen on oltava aktiivinen veroparatiisien salaisuuden verhon nostamisessa, koska ne uhkaavat hyvinvointivaltion veropohjaa, vääristävät markkinoiden toimintaa ja estävät läpinäkyvyyden toteutumisen kansainvälisessä taloudessa. Muutoinkin Suomen on edistettävä reilujen ja läpinäkyvien pelisääntöjen luomista kansainvälisille finanssimarkkinoille sekä varmistettava Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimintakyky uudenlaisessa maailmassa.

Olemme eduskuntaryhmässä pohtineet finanssimarkkinoiden säätelyä viime vuonna kolmella finanssiaamiaisella alan asiantuntijoiden kanssa.

Joustoa pienten lasten vanhempien työhön

Pääministeri Vanhanen on jälleen tuonut esille ajatuksensa perheverotukseen palaamisesta alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille. Jaan Vanhasen hyvän ja vilpittömän pyrkimyksen helpottaa lapsiperheiden arkea, mutta hänen ratkaisunsa on vanhemmuuden kannalta paluuta menneeseen työnjakoon. Se tarkoittaisi sitä, että verotuksella suositaan ylipitkiä työpäiviä toiselle vanhemmalle toisen ollessa kotona. Useimmille tämä tarkoittaisi ”poissaolevan isän ja kotona olevan äidin” –perhemallin suosimista.

Sen sijaan on etsittävä ratkaisuja, jotka tukevat molempien työssäkäyvien vanhempien mahdollisuutta olla enemmän läsnä perheen lasten arjessa. Osittaisen hoitovapaan etujen parantaminen ja tasavertaista vanhemmuutta tukevan 5+5+5 –vanhempainvapaamallin toteuttaminen edistäisivät modernin vanhemmuuden ja työn sujuvaa yhteensovittamista parhaiten.

Vanhasen perheverotusmalli on paitsi vanhemmuuden myös veropolitiikan kannalta paluuta historiaan. Verotuksessa ollaan siirrytty henkilöverotukseen juuri siksi, että se vahvistaisi naisten tasavertaista asemaa perheen taloudessa ja työelämässä. Sosiaaliturvan puolella olemme vasta pääsemässä siihen, että puolison tulot eivät vaikuta sosiaalietuuksien määrään. Perheverotuksen mahdollistaminen pienten lasten vanhemmille tarkoittaisi sitä, että mitä suuremmat tuloerot vanhempien välillä, sitä enemmän siitä olisi taloudellista hyötyä nykyiseen tilanteeseen verrattuna.

Vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen työnantajien kesken johtaa jo nyt käytännössä nuorten naisten syrjintään työmarkkinoilla. Tämän takia meillä on eräänlaista pakotettua tai ainakin pitkitettyä kotiäitiyttä, koska työmarkkinoille paluu ja pysyvän työsuhteen saanti on vaikeaa. Nuorten naisten työllisyysaste on selvästi nuorten miesten työllisyyttä alhaisempi sekä selvästi alle muiden Pohjoismaiden tason. Kotihoitoa on ehdottomasti tuettava yhtenä perheen vaihtoehtona ja molempien vanhempien mahdollisuutena, mutta vääristyneet taloudelliset kannustimet tai epätasa-arvoiset rakenteet eivät saa johtaa naisten ajautumiseen haluamattaan pitkäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle. Vanhasen malli johtaisi käytännössä tähän, mikä tarkoittaisi myös työllisyysasteen laskemista ja julkisen talouden heikentymistä yhä harvemman ollessa työmarkkinoilla.

Tasa-arvoisessa perheessä molemmilla vanhemmilla on jaettu vastuu lasten arjesta. Nuoret isät tekevät Suomessa lähes eniten töitä eri väestöryhmistä. Yhteiskunnan asenteet tekevät isälle liian vaikeaksi valita ajan viettämisen lastensa kanssa. Isien mahdollisuuksia viettää enemmän aikaa perheensä kanssa on kaikin tavoin tuettava.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan perheen hyvinvointi on suurempaa ja avioerot harvinaisempia niissä perheissä, missä isä on pitänyt merkittävän osan vanhempainvapaasta. Siirtyminen nykyistä pitempään, molemmille vanhemmille kiintiöitettyyn vanhempainvapaamalliin (5 kuukautta molemmille vanhemmille omaa ja 5 kuukautta vapaasti jaettavaa vapaata) tukisi molempien vanhempien oikeutta kantaa päävastuuta vuorollaan pienten lasten hoidosta. Tällöin äidin on helpompi palata töihin ja vastuu perheen arjesta jaetaan myös myöhemmin molempien vanhempien ollessa työelämässä.

Samalla on lisättävä osittaisen hoitovapaan kannustimia. On niin yhteiskunnan kuin perheen kannalta järkevämpää suosia sitä, että molemmat vanhemmat lyhentävät työaikaansa kuin että toinen jää pitkäksi aikaa kokonaan työelämän ulkopuolelle. Monet modernit isät ja äidit kokevat riittämättömyyden tunnetta pyrkiessään täyttämään tehtävänsä niin perheessä kuin työelämässä. Työelämän tahdin on joustettava ja mahdollistettava työntekijän tarpeisiin räätälöityjä työaikaratkaisuja, jotta vanhemmille jää aikaa myös lapsilleen.

Oikeus läsnäolevaan vanhemmuuteen ja hyvään lapsiperheen arkeen kuuluu molemmille vanhemmille. Lapsemme ansaitsevat kaksi läheistä ihmissuhdetta.

PS. Lisäys 3.9. klo 12.57. Hallitus on juuri antanut esityksen isäkuukauden pidentämisestä kahdella viikolla yhteensä kuuteen viikkoon! Olin itse hallitusneuvotteluissa tässä sosiaali-, terveys- ja työasioita neuvottelevassa työryhmässä tätä ratkaisua sopimassa ja olen todella iloinen, että se nyt vihdoin toteutuu.

Isyysvapaan pidentäminen alkaa saada isyysvapaan nyt niin pitkäksi, että yhä useampi isä uskaltaa tämän kannustimen avulla valita lapsensa päävastuullisen hoitamisen - se lisää myös työyhteisön ymmärrystä sille, että isien todella halutaan käyttävän isyysvapaata. Kun aika on vielä näin pitkä, tarkoittaa se sitä että isä aidosti on päävastuussa vauvan hoidosta - aiemmin isyyskuukauden lyhyyden takia sen saattoi ajoittaa samaan ajankohtaan äidin lomien kanssa (mikä ei sinällään ole tietysti huono asia perheen kannalta, mutta isän omaehtoisen arjen pyörittämisen kokemuksen ja isä-lapsi-suhteen kannalta pidempi isyysvapaa edistää tasaveroista vanhemmuutta).

Musiikki voi muuttaa maailmaa

Sain eilen kunnian osallistua Tukholmassa arvostetun Polar-musiikkipalkinnon jakotilaisuuteen. Tänä vuonna palkinnon sai kaksi ainutlaatuista muusikintekijää, venezualalainen Jose Antonio Abreu sekä Peter Gabriel. Itselleni tilaisuus oli ainutlaatuinen myös siksi, että Peter Gabriel on teini-iästä asti ollut suurin idolini musiikintekijänä sekä inspiraation lähde myös vankkumattomana ihmisoikeuksien ja kulttuurien vuorovaikutuksen puolustajana.

Mielenkiintoista tilaisuudessa oli se, kuinka molemmat palkinnonsaajat ovat vakuuttuneita musiikin voimasta muuttaa maailmaa. Kumpikin on saanut tällä saralla myös paljon aikaan. Säveltäjä, kapellimestari ja ekonomisti Abreu on perustanut kolmekymmentä vuotta sitten klassisen musiikin koulutusverkoston "El Sisteman" Venezualassa, jonka tavoitteena on ollut tuoda musiikin avulla ennen kaikkea slummien köyhille lapsille uskoa omaan osaamiseensa, vahvistaa heidän unelmiaan ja kehittää yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvittavia taitoja. Sadattuhannet nuoret ovat Abreun verkoston avulla saaneet vahvan otteen elämään ja monista on tullut taitavia muusikoita.

Peter Gabriel puolestaan on 1980-luvun puolivälistä omistanut suuren osan ajastaan ihmisoikeustyöhön ja maailmanmusiikin edistämiseen. Hänen levy-yhtiönsä on tuonut eri maiden musiikkia laajempaan jakeluun ja saattanut eri maailmanosien artisteja yhteen. Gabrielin World of Music, Art and Dance (WOMAD)-järjestön festivaalit ovat tuoneet maailmanmusiikkia ja muuta -taidetta laajasti esille yli 150 kaupungissa. Gabrielin visiona on ollut myös yhdistää teknologiaa humanitaariseen ja kulttuurityöhön: hänen aloitteestaan vuonna 1989 perustettu Wittness-järjestön tavoitteena on ollut antaa köyhien maiden ihmisoikeuksien puolustajien käyttöön kameroita ja muuta tekniikkaa, jotta vakavat ihmisoikeusrikkomukset voitaisiin nostaa julkiseen keskusteluun.

Liikuttava tilaisuus oli itselleni myös hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on että me vahvistamme yhteiskunnassa niitä voimia, jotka haluavat rakentaa parempaa huomista. Musiikki on parhaimmillaan tärkeä ihmiskuntaa vahvistava voima. Gabrielin ja Abreun kaltaisia musiikintekijöitä tarvitaan lisää. Päättäjien tehtävänä on ymmärtää kulttuurin ihmiskuntaa rikastuttava voima; ihmiset eivät ole vain numeroita, yhteiskunta ei ole vain taloutta.

Veropohjaa on vaalittava jo nyt

(julkaista alunperin Vihreässä blogissa 20.8.)

Viime päivien verokeskustelu on ollut erikoista huutokauppaa veronalennuksista tilanteessa, jossa hallituksen budjetti on jo valmiiksi 13 miljardia euroa alijäämäinen. Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa nousi esiin huoli veropohjan varmistamisesta julkisen talouden kestävyyden, elvyttävien työllisyystoimien ja palvelujen turvaamiseksi. Suuriin arvonlisäveron ja tuloveron kevennyksiin ei nyt ole varaa, sen sijaan vihreät ehdottaa uusia ratkaisuja veropohjan laajentamiseksi.

Valtiovarainministeriön budjettiesityksen yksi erikoisuus on se, että tuloveroasteikkoja nostetaan täysimääräisesti vastaamaan ansiotason nousua (palkkojen on arvioitu nousevan keskimäärin 3,5%). Kuitenkin tässä tilanteessa, jossa ei ole inflaatiota ja kuluttajahinnat pikemminkin laskevat, tämä ratkaisu on käytännössä puhdas veronkevennys.

Viime vuonna tehty merkittävä tuloveron kevennys oli suhdannepoliittisesti perusteltu: silloin pystyttiin ehkäisemään taantuman edistymistä ja syvyyttä ennakolta. Keskellä taantumaa tuloveron kevennyksestä ei ole vastaavaa hyötyä. Käytännössä tuloveroasteikon tarkistus hyödyttää myös niitä, joiden ansiot muutenkin nousevat. Vaikka tarkistuksia ei tehtäisi, kenenkään käteen jäävät ansiot eivät laskisi, joskin palkankorotuksen saaneiden veroprosentti luonnollisesti kiristyisi.

Luopumalla merkittäviltä osin tästä tarkistuksesta voitaisiin lisätä valtion verotuloja 300 miljoonalla eurolla. Osan tästä vihreät haluaisivat kohdentaa niiden aseman parantamiseen, joihin taantuman vaikutukset ovat kohdistuneet raskaimmin. Verottoman tulon rajaa - eli kunnallisveron perusvähennystä - ollaan nostamassa hallitusneuvotteluissa jo sovitulla tavalla tässä budjetissa 500 eurolla 2 000 euroon. Vihreiden mielestä verottoman tulon rajaa olisi syytä nostaa 2 500 euroon. Tämä muutos parantaisi pienituloisten asemaa ja lisäisi pienituloisen työn kannattavuutta. Kaikkein pienituloisimpien lisäeurot kohdistuvat myös parhaiten kulutukseen. Kustannus tästä olisi noin 150 miljoonaa euroa.

Veropohjan laajentamiseksi vihreät ehdottaa kuntien aseman parantamista kiinteistöveron maltillisella lisäkorotuksella, joka toisi kunnille vähintään 100 miljoonaa euroa lisätuloja. Rakennusalalla on syytä siirtyä käänteisen arvonlisäveron järjestelmään, jossa pääurakoitsija maksaa veron. Tämä parantaisi rehellisten yrittäjien asemaa, vähentäisi harmaata taloutta ja toisi valtiolle vähintään 100 miljoonan euron lisätulot. Lisäksi vihreät ehdottavat jäteveron asteittaista laajentamista teollisuuden yksityisiin kaatopaikkoihin sekä vapaasta autoedusta luopumista.

Näillä toimilla parannettaisiin julkisen talouden tilaa ja kansalaisille tärkeiden palveluiden rahoituspohjaa. On kohtuutonta, että tulopuolella puhutaan yhä veronkevennyksistä, kun menopuolella joudutaan tekemään sisäisiä siirtoja elvyttävien työllisyystoimien rahoittamiseksi. Vihreät haluaa korostaa, että työllisyystoimet on myös kohdennettava tehokkaasti työllisyyttä ja uutta vihreää kasvua tukevalla tavalla. Rakentamisessa on suosittava palvelujen tilaa parantavia elvytystoimia, kuten homekoulujen peruskorjauksia.

Valtion menojen osalta joudutaan jo nyt tekemään vaikeita ratkaisuja, jotta menokehyksen sisältä löydetään rahoitusta työllisyystoimiin. Vihreät on osoittanut halua kompromisseihin myös meille tärkeissä asioissa. Julkisuudessa esillä ollut kehitysyhteistyömäärärahojen tilanne on yksi harkittavista kysymyksistä. Suomi on EU:ssa sitoutunut kasvattamaan kehitysyhteistyörahoja ensi vuoteen mennessä 0,51 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiovarainministeriön esitys perustuu vihreiden hallitusneuvotteluissa saavuttamaan sopuun määrärahojen kasvusta, joka taloustaantuman myötä tarkoittaisi kehitysyhteistyörahojen kasvamista jo 0,56 prosenttiin.

Vihreät edellyttää kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen tavoin, että kehitysyhteistyön määrärahojen kasvu jatkuu myös määrällisesti eikä vain osuutena BKT:sta. Olemme olleet valmiita keskustelemaan siitä, voitaisiinko tämän määrärahan kasvun lisäksi kehitysyhteistyöhön lukea jatkossa muiden Pohjoismaiden tavoin eräitä pakolaisten turvapaikanhakuun liittyviä kustannuksia. [Tämä ei kuitenkaan saa vaikuttaa varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoihin vaan se on erillinen kansainväliseen vertailtavuuteen perustuva kysymys, jota on syytä valmistella budjettikäsittelystä erillisenä. Näin budjettiriihi päättikin.]

Hallituksen voi leipoa monella tapaa

Tämä otsikko oli Turun Sanomien Kirjoittajavieras-kirjoitukseni otsikkona joskus keväällä 2003. Kirjoituksessani pidin suomalaisen demokratian erikoisuutena sitä, että vanhasta hallituksesta aina jatkaa puolet uudessa hallituksessa, vaikka hallitus kärsisi vaaleissa rökäletappion. Yleensä tällaisessa tilanteessa toinen päähallituspuolue, se vähemmmän vaaleissa hävinnyt, uhrautuu uuteen hallitukseen.

Siksi esitin sitä, että tällaisessa tilanteessa hallitus voitaisiin muodostaa myös siten, että vain yksi kolmesta suuresta - vaalien voittaja - muodostaisi hallituksen muiden eduskuntapuolueiden kanssa (jos sellainen enemmistö on mahdollinen, niin kuin usein on). Pidin hyvänä, että tällainen vaihtoehto on olemassa, koska tällöin kansalaisilla on aito mahdollisuus vaaleissa vaihtaa hallituspohjaa (ainakin lähes) kokonaisuudessaan. Tuolloin muutoin oppositiossa oli kolmesta suuresta Keskusta.

Tämä kirjoitus oli mielessäni, kun maanantaina Uutispäivä Demari kysyi minulta mielipidettäni kansanedustaja Antti Kalliomäen (sd) ehdotukseen siitä, että Sdp pyrkisi muodostamaan hallituksen jatkossa ilman kahta suurta porvarillista puoluetta.

En halunnut ottaa kantaa juuri tällaisen hallituskokoonpanon järkevyyteen, mutta totesin yleisesti, että on hyvä että oppositiossa oleva suuri puolue harkitsee erilaisia vaihtoehtoja. Kansalaisten kannalta on hyvä, että vaaleissa on aidosti mahdollisuus vaihtaa politiikan suuntaa, jos niin halutaan.

Nykyinen sinivihreä hallitus on esimerkki siitä, että uudenlaisella kokoonpanolla voi tehdä hyvää politiikkaa ja saavuttaa kansalaisten luottamuksen. Edellinen kokoomuksen ja keskustan muodostama porvarihallitus ei antanut aivan näin hyviä kokemuksia. Siksi on hyvä, että hallitusta muodostaessa ei olla jumiuduttu vain vanhoihin kylmän sodan aikaisiin ajattelukaavoihin.

Paljon saa kuitenkin vettä virrata Aurajoessa ennen kuin Sdp pääsisi tällaiseen asemaan vaaleissa. Ehkä olennaisempaa heille olisikin tässä vaiheessa miettiä sitä ansaitseeko oman politiikan sisältö näin laajaa kansansuosiota.

Kun Hesari ilmaisi minun pitävän "varteenotettavana" Kalliomäen ajatusta, tarkoittaa se sitä, että mielestäni hallitus pitäisi olla muodostettavissa myös jättämällä kaksi suurta puoluetta hallituksen ulkopuolelle jos vaalitulos on sen suuntainen.

En kuitenkaan pidä missään nimessä järkevänä blokkipolitiikan tuomista Suomeen: vihreillä ei ole mitään saavutettavissa sillä, että joutuisimme valitsemaan puolemme vanhanaikaiseen dikotomiaan perustuvalla oikeisto-vasemmisto -akselilla. Meille on luontevaa hakea yhteistyötä yli blokkirajojen.

Jälkimodernin ajan sosiaaliliberaalina ja ekologisena liikkeenä vihreät ovat samaan aikaan sekä perinteisen oikeiston ja vasemmiston välissä että niiden edellä. Tällä tarkoitan sitä, että emme ole takertuneet vanhoihin rintamalinjoihin vaan tunnistamme juuri tämän päivän maailman haasteet niin taloudessa kuin ympäristönsuojelussa ja esitämme niihin uusia ratkaisuja. Esimerkiksi perustulo yhdistää liberaalia porvarillista ajattelua ja vasemmistolaista hyvinvointiajattelua.

Osmo Soininvaara on kuvaillut vihreitä porvarillisena vasemmistona. Porvarilliselle vasemmistolle onkin luontevaa tehdä yhteistyötä omin ehdoin niin porvarien kuin sosialistisen vasemmiston kanssa, muuttumatta kummaksikaan.

Yliopistolakikeskustelusta eduskunnassa

Uudesta yliopistolaista keskusteltiin eduskunnan täysistunnossa koko torstai-ilta ja yöllä äänestettiin lain sisällöstä. Vihreät yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa äänestivät lain puolesta. Lopullinen äänestys on ensi tiistaina.

Eduskunta on jo tehnyt perustuslakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan toimesta merkittäviä parannuksia lakiin, jotka lisännevät lain hyväksyntää yliopistoyhteisössä. Näiden muutosten avulla yliopistoja voidaan uudistaa taloudellista vapautta korostavaan suuntaan - yliopistot saavat aiempaa suuremman itsehallinnon suhteessa valtioon - kuitenkin pitäen huolta yliopistoyhteisön itsehallinnosta. Muutokset olivat merkittäviä parannuksia yliopistoyhteisön asemaan ja vihreiden omien tavoitteiden mukaisia.

Tässä varsinainen puheenvuoroni torstai-illan keskustelusta:

"Arvoisa puhemies! Hallituksen esittämä yliopistouudistus on lähtökohtaisesti hyvä. Se vapauttaa yliopistot valtion tilivirastoasemasta ja valtiovallan kuormittavasta mikro-ohjauksesta. Samalla se lisää mahdollisuutta hankkia ulkopuolista rahoitusta ja ennen kaikkea käyttää sitä yliopistojen perustehtäviin. Samalla se myös turvaa julkisen perusrahoituksen tason sitomalla se kustannusten nousua vastaavaan indeksiin ja mahdollisuuksien mukaan hallitus pyrkii nostamaan yliopistojen perusrahoitusta myös tämän lisäksi. Nämä ovat kaikki merkittäviä uudistuksia, joilla parannetaan yliopistojen mahdollisuuksia korkean kansainvälisen tieteellisen ja opetuksellisen tason saavuttamiseen. Ne vahvistavat samalla myös suomalaista sivistysyliopistoa ja lisäävät yliopistojen mahdollisuuksia hallita itse omaa tulevaisuuttaan.

Tässä puheenvuorossa, arvoisa puhemies, arvioin lakiesitystä ennen kaikkea perustuslakivaliokunnan jäsenenä. Aktiivisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon tekemiseen osallistuneena olen erittäin tyytyväinen valiokunnan korkeatasoiseen lausuntoon, joka mahdollistaa kaiken tämän yliopistojen tarpeellisen uudistamisen, mutta samalla turvaa yliopistojen perustuslain suojaaman itsehallinnon tulevaisuuden.

Valiokunta edellytti yliopistoyhteisön asemaa vahvistavia muutoksia yliopistolakiin, jotta se voidaan hyväksyä tavallisena lakina. Perustuslain vaatimukset tekevät hyvästä uudistuksesta entistä paremman ja lisännevät sen hyväksyntää yliopistoyhteisössä.

Uudistuksen myötä on sinällään perusteltua, että lisääntyvän taloudellisen autonomian myötä myös yliopistojen hallintoja uudistetaan strategista johtajuutta ja monipuolista asiantuntemusta korostavaan suuntaan. Ulkopuolisten jäsenten määrän lisääminen yliopiston hallituksessa antaa yliopistoyhteisölle mahdollisuuden etsiä oman yliopistonsa kehittämisen kannalta keskeistä osaamista edustavia henkilöitä omaan hallitukseensa muualta kansainvälisestä tiedeyhteisöstä, talouselämästä tai muusta yhteiskunnasta.

Perustuslain mukaisen itsehallinnon periaatteisiin ei kuitenkaan sovi se, että itsehallinnollisen yhteisön jäsenet eivät voi muodostaa enemmistöä korkeimmassa toimeenpanevassa elimessään. Siksi perustuslakivaliokunta piti perustuslain vastaisena sitä, että julkisoikeudellisissa yliopistoissa puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja mukaan lukien, tulisi suoraan lain nojalla yliopistoyhteisön ulkopuolelta.

Yliopiston sisäisistä ryhmistä koostuvalla yliopistokollegiolla on siis oltava mahdollisuus valita jäsenten enemmistö hallitukseen myös sisäisistä ryhmistä. Toisaalta sille ei ole perustuslaillista estettä, jos kollegio haluaa vapaaehtoisesti valita enemmistön yliopistoyhteisön ulkopuolelta.

Valiokunta korosti myös sisäisten ryhmien professorien, muun henkilöstön ja opiskelijoiden hallitusedustuksen vahvistavan itsehallintoa, mikä oli tärkeä tuenilmaisu yliopiston kolmikantaisen demokratian tulevaisuudelle.

Myös säätiöyliopistoissa yliopistoyhteisön on itse valittava päätöksentekoelimensä ja voitava halutessaan valita myös sisäisten jäsenten enemmistön hallitukseen. Ei ole sinällään estettä sille, että Aalto-yliopistoon tulee nyt toimivankaltainen johto, mutta ennen kaikkea Suomen perustuslain mukaan tämä päätös kuuluu yliopistoyhteisölle itselleen.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta on pääosin huomioinut perustuslakivaliokunnan vaatimukset hyvin. Joidenkin huomioiden osalta muutoksia esitykseen ei kuitenkaan ole tehty. Nämä huomautukset eivät sinällään ole olleet velvoittavia, mutta olisi ollut hyvän lainsäädäntötavan mukaista perustella, miksi perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudelliset huomautukset eivät johtaneet toimenpiteisiin.

Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa uudistuksen tiimoilta on toisinaan vähätelty yliopistoyhteisön kykyä ja edellytyksiä kantaa vastuuta itse oman yhteisönsä päätöksenteosta. Eduskunnan valiokuntien hiomalta pohjalta yliopistoja voidaan uudistaa ja toteuttaa hyvinkin erilaisia uutta luovia hallintoratkaisuja, mutta nämä ratkaisut on ennen kaikkea toteutettava yliopistojen itsehallintoa ja yliopistoyhteisön omaa tahtoa kunnioittaen. Vain tältä pohjalta voidaan suomalaisia yliopistoja uudistaa siten, että ne voivat hoitaa nykyisiä perustehtäviään nykyistä paremmin.

Yliopisto on korkeinta tieteellistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta tarjoava kollegiaalinen ja edustuksellinen yhteisö, ei virasto eikä toisaalta myöskään yritys. Tälle pohjalle rakennettuna yliopistouudistus tarjoaa suomalaisille yliopistoille merkittäviä ja kestäviä kehitysmahdollisuuksia, joita eri yliopistot voivat tavoitella omista lähtökohdistaan. Yliopistouudistus vahvistaa suomalaisen sivistysyliopiston tulevaisuutta ja samalla lisää yliopistojen mahdollisuuksia haastaa omilla vahvuusalueillaan kansainvälisiä huippuyliopistoja."

Anna äänesi kuulua vihreille!

Europarlamenttivaalien varsinainen vaalipäivä on huomenna. Nyt on korkea aika ryhtyä valitsemaan mieluistaan ehdokasta, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Europarlamentilla on väliä. Parlamentti on usein puolustanut kansalaisten oikeuksia, ympäristönsuojelua ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta suhteessa komissioon ja maiden hallitusten väliseen ministerineuvostoon. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, vaan riippuu siitä keitä parlamentissa istuu.

Vihreät on ryhmänä ollut johdonmukaisin kansalaisten Euroopan puolustaja. Suomen vihreiden toinen paikka on gallupien mukaan lähellä. Vihreiden vaikutusvallalle Europarlamentissa toisella paikalla olisi paljon merkitystä. Se osoittaisi myös, että Suomi on edistyksellisten rintamassa ajamassa korkeita ilmastonsuojelun tavoitteita sekä rakentamassa avointa ja vapaata kansalaisten Eurooppaa. Anna siis äänesi kuulua vihreille!

Suomen vihreiden lista on kova. Listalta löytyy hyviä, osaavia ehdokkaita varmasti erilaisiin painotuksiin. Ketään väheksymättä voisin mainita muutaman hyvän ehdokkaan:

Jyrki Kasvin osaamista tietoyhteiskunta-asioissa ja perusoikeuksien puolustajana tarvitaan myös Europarlamentissa. Jyrki saisi meppinä varmasti nostettua näiden tulevaisuuden oikeusvaltion keskeisten teemojen huomiota myös Suomen julkisessa keskustelussa.

Mari Puoskari on lahjakas ja työteliäs vihreiden varapuheenjohtaja, josta kuullaan vielä lisää. Mari on ollut pitkälti vastuussa vihreiden juuri hyväksytyn strategian valmistelusta. Marin vahvuus on ympäristöasioiden ja talouden asiantuntemuksen yhdistyminen. Molempia tarvitaan Europarlamentissa.

Satu Hassi ei paljoa esittelyjä kaipaa. Satu on tehnyt niin kovatasoista ja arvostettua työtä Europarlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana ja vihreiden koordinaattorina ilmastotavoitteiden asettamisessa, että se työ ansaitsee jatkoa.

Heidi Hautala olisi ennen kaikkea kansalaisten Euroopan meppi - avoimuuden, läpinäkyvyyden ja ihmisoikeuksien asiantuntija. Heidin vanhat meriitit Europarlamentista on kovat.

Jukka Relander on sanavalmis akateeminen ajattelija ja kolumnisti, joka on valmis vetämään hiat ylös ja ryhtyä konkreettisiin toimiin periaatteidensa puolesta Europarlamentissa. Pärjäisi missä vaan.


Tarja Cronberg teki hienoa työtä vihreiden puheenjohtajana, ja on hakeutumassa vielä yhteen uuteen vaativaan tehtävään monipuolisella työurallaan. Harkitseva ja asiaita monelta kantilta pohdiskeleva asiantuntija.

Elina Rantanen on turkulainen nuori vihreä valtuutettu ja varakansanedustaja, joka on saanut Varsinais-Suomen vihreät innokkaasti tekemään kampanjatyötä puolestaan. Ja täysin ansaitusti.

Näiden nimien lisäksi listalla on vielä paljon muitakin hyviä ehdokkaita. Joten ei muuta kuin äänestämään!

Perustuslakivaliokunta turvasi yliopistojen itsehallinnon

Politiikassa tulee vain harvoin se tunne, että on juuri tekemässä jotain periaatteellisesti merkityksellistä. Eilen koin vahvasti tämän tunteen, kun perustuslakivaliokunta sai pitkän valmistelun jälkeen valmiiksi lopulta yksimielisen lausuntonsa yliopistolain uudistuksesta.

Aktiivisesti lausunnon tekemiseen osallistuneena valiokunnan jäsenenä olen erittäin tyytyväinen korkeatasoiseen lausuntoon, joka mahdollistaa yliopistojen tarpeellisen
uudistamisen, mutta turvaa samalla yliopistojen perustuslain suojaaman itsehallinnon tulevaisuuden.

Valiokunta edellyttää yliopistoyhteisön asemaa vahvistavia muutoksia yliopistolakiin, jotta se voidaan hyväksyä tavallisena lakina. Perustuslain vaatimukset tekevät hyvästä uudistuksesta entistä paremman ja lisännevät sen hyväksyntää yliopistoyhteisössä.

Hallituksen esittämä yliopistouudistus on lähtökohtaisesti hyvä. Se vapauttaa yliopistot valtion tilivirastoasemasta ja valtiovallan kuormittavasta mikro-ohjauksesta. Se lisää yliopistojen päätösvaltaa omasta taloudestaan ja varallisuutensa käytöstä. Samalla se myös turvaa julkisen perusrahoituksen tason sitomalla sen kustannusten nousua vastaavaan indeksiin.

Uudistuksen myötä on sinällään perusteltua, että lisääntyvän taloudellisen autonomian myötä myös yliopistojen hallintoa uudistetaan strategista johtajuutta ja monipuolista asiantuntemusta korostavaan suuntaan. Ulkopuolisten jäsenten määrän lisääminen yliopiston hallituksessa antaa yliopistoyhteisölle mahdollisuuden etsiä oman yliopistonsa kehittämisen kannalta keskeistä osaamista edustavia henkilöitä hallitukseensa muualta kansainvälisestä tiedeyhteisöstä, talouselämästä tai muusta yhteiskunnasta.

Perustuslain mukaisen itsehallinnon periaatteisiin ei kuitenkaan sovi se, että itsehallinnollisen yhteisön jäsenet eivät voi muodostaa enemmistöä korkeimmassa toimeenpanevassa elimessään. Siksi valiokunta piti perustuslain vastaisena esitystä siitä, että julkisoikeudellisissa yliopistoissa puolet hallituksen jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien tulisi suoraan lain nojalla yhteisön ulkopuolelta.

Yliopiston sisäisistä ryhmistä koostuvalla yliopistokollegiolla on oltava mahdollisuus valita jäsenten enemmistö hallitukseen myös sisäisistä ryhmistä. Toisaalta sille ei ole perustuslaillista estettä, jos kollegio haluaa vapaaehtoisesti valita enemmistön yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Valiokunta korosti myös sisäisten ryhmien (professorien, muun henkilöstön ja opiskelijoiden) hallitusedustuksen vahvistavan itsehallintoa, mikä oli tärkeä tuen ilmaisu yliopiston kolmikantaisen demokratian tulevaisuudelle.

Myös säätiöyliopistoissa yliopistoyhteisön on itse valittava päätöksentekoelimensä ja voitava halutessaan valita myös sisäisten jäsenten enemmistö hallitukseen. Muutenkin säätiöyliopistojen osalta valiokunta edellytti yksityiskohtaisempaa sääntelyä. Ei ole sinällään estettä sille, että Aalto-yliopistoon tulee nyt toimivan kaltainen johto, mutta tämä päätös kuuluu yliopistoyhteisölle itselleen.

Virkasuhteiden muuttamisesta työsuhteisiin valiokunta korosti sen edellyttävän jatkuvuusperiaatteen ja tutkijan riippumattomuuden turvaamista jatkossakin. Keskeisissä julkista valtaa käyttävissä tehtävissä tulisi harkita virkasuhteen säilyttämistä palvelussuhteena.

Julkisessa keskustelussa uudistuksen tiimoilta on toisinaan vähätelty yliopistoyhteisön kykyä ja edellytyksiä kantaa vastuuta oman yhteisönsä päätöksenteosta. Valiokunnan päätöksen pohjalta yliopistoja voidaan uudistaa ja toteuttaa hyvinkin erilaisia, uutta luovia hallintoratkaisuja, mutta nämä ratkaisut on toteutettava yliopiston itsehallintoa ja yliopistoyhteisön omaa tahtoa noudattaen.

Yliopisto on korkeinta tieteellistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta toteuttava kollegiaalinen ja edustuksellinen yhteisö, ei virasto tai yritys. Tälle pohjalle rakennettuna yliopistouudistus tarjoaa suomalaisille yliopistoille merkittäviä ja kestäviä kehitysmahdollisuuksia, joita eri yliopistot voivat tavoitella omista lähtökohdistaan.

Historiallinen G20-kokous läpäisi testin

Lontooseen kokoontunut maailman rikkaimpien maiden G20-kokous käsitteli maailmantalouden tulevaisuuden kriittisiä kysymyksiä. Kokouksessa pyrittiin etsimään ratkaisuja niin lyhyen tähtäimen talousvakauden turvaamiseen elvytyksellä kuin finanssimarkkinoiden uudistamiseen.

Vapaa kauppa ei saa tarkoittaa arvoista vapaata kauppa. Talouskriisin takana olevien rajoittamattomien, salailua ja veronkiertoa suosivien, markkinoiden ongelmat on korjattava.

Nyt on historiallinen tilaisuus rakentaa globaalit, avoimet ja reilut finanssimarkkinat, jotka luovat pohjaa kestävälle ja oikeudenmukaiselle talouskehitykselle. Kokouksen julkilausuman perusteella G20-kokous näyttää läpäisseen testin.

Seuraavaksi on varmistettava tavoitteiden toteutuminen käytännössä. G20-kokouksen perusteella maailman talousjärjestelmä saattaa olla suurimman remontin edessä sitten vuoden 1944 Bretton Woods -järjestelmän rakentamisen.

On käynyt selväksi, että globaali finanssikriisi on ratkaistava globaalilla tasolla ja että myös instituutioita on uusittava. Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää ja Maailmanpankkia aiotaan demokratisoida vastaamaan paremmin nykymaailman tarpeita sekä eri maanosien voimasuhteita. Perustettava Financial Stability Forum on myös askel finanssimarkkinoiden parempaan globaaliin hallintaan.

Kokouksen julkilausumassa todetaan pankkisalaisuuden ajan olevan ohi. Salaisuuden verhon alla toimiviin veroparatiiseihin aiotaan puuttua, vaikka yksityiskohdat lausumassa jäävätkin vielä epäselviksi. On varmistettava, että puuttumisella ei tarkoiteta vain tiedonvaihtoa pyynnöstä vaan automaattista menettelyä.

Veroparatiisien kautta tapahtuva veronkierto on pelkästään Yhdysvaltain osalta arvioitu olevan 40 miljardia euroa. Kehitysmaiden on arvioitu häviävän vuosittain 160 miljardia dollaria tähän veronkiertoon, mikä on enemmän kuin ne saavat vuosittain kehitysapua. Finanssikriisin kannalta olennaisinta veroparatiiseissa on roskaluottoja suojaava salaisuuden verho, joka ylläpitää epäluottamusta talousjärjestelmään.

Koko ns. varjopankkijärjestelmä (kuten aiemmin säätelyn ulkopuolella täysin olleet hedge fundit) luvataan tuoda säätelyn ja avoimuuden piiriin, mikä on merkittävä linjaus.

Globaalien rahoituslaitosten resurssien turvaaminen oli välttämätöntä, jotta kriisin seuraukset eivät muodostu ylitsepääsemättömiksi millekään valtiolle. G20-maat sitoutuivat parantamaan IMF:n ja muiden rahoituslaitosten resursseja 1,1 biljoonalla dollarilla (1 100 miljardia).

Myös kehitysmaiden tarpeet otettiin erityisesti huomioon. Kehitysmaiden talouskehityksen kannalta keskeistä on kuitenkin varmistaa veroparatiisien kautta tapahtuvan veronkierron loppuminen.

G20-maat sitoutuivat myös ilmastosopimuksen aikaansaamiseen Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 sekä korostivat ekologisesti kestävän kasvun merkitystä. Tämä oli tärkeä linjaus ottaen huomioon se, että G20-maiden joukossa on myös useita aiemmin ilmastosopimukseen kriittisesti suhtautuneita maita. Lähivuosien suuri haaste on varmistaa, että talouskriisin ratkaisut aidosti edistävät myös ilmastokysymyksen ratkaisua.

Peter Gabriel jälleen oikeassa

Vihreällä Langalla oli tänään mielenkiintoinen uutinen. Joukko brittimuusikkoja on perustanut Featured Artists Coalition -ryhmän, joka on ymmärtänyt digitaalisen vallankumouksen olevan musiikin ystävä, ei vihollinen. Musiikin lataaminen netistä ei saisi olla rikos, vaan mahdollisuus muusikoille ja musiikin saatavuudelle. Heistä muusikkojen pitäisi sen sijaan saada tuloja mainonnasta.

Häviäjiä tällöin olisivat tietysti levy-yhtiöt, jotka ovat yrittäneet taistella uutta aikaa vastaan ajamalla musiikin lataamisen kriminalisointia kaikkialla. Toivottavasti tämä liike saa jalansijaa myös Suomessa, jotta muusikot näkevät uudet mahdollisuudet luovan työn esilletuomisessa. Tietoyhteiskunta mahdollistaa kulttuurin tekijän ja yleisön kohtaamisen aiempaa helpommin ilman välikäsia kautta maailman.

Jo nuoresta fanittamani uutta luova muusikko Peter Gabriel on yksi ryhmän perustajista. Löysin netistä haastattelun, jossa Gabriel hyvin kuvailee netin tuomia mahdollisuuksia muusikoille.

Peter Gabriel on jälleen oikeassa. Great minds think ahead.

Turvallisuuspolitiikasta ja yliopistoista Turun radiossa

Olin tänään aamulla Turun radion kansanedustajahaastattelussa. Keskustelimme mm. puolustusmäärärahoista, yliopistolain uudistuksesta, hallituksen periaatelinjauksesta eläkeiän nostamiseksi sekä vielä kerran Lex Nokiasta.

Eniten puhuimme ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja Suomea kohtaavista uhkakuvista. On ristiriitainen tilanne, että toiset haluavat pitää kiinni nykyisestä reservimiehityksestä ja toiset taas painottavat, että suurimpana uhkana ovat strategiset iskut. Meidän on modernisoitava käsitystämme siitä, mitkä ovat meidän uhkiamme. Edelleen pidetään yllä vanhoja näkemyksiä uhkakuvista ja toisaalta halutaan rahaa uusien uhkien torjuntaan.

Yliopistolain osalta korostin sitä, että lakiesitys on hyvä ja tarpeellinen: se vapauttaa yliopistot keskushallinnon mikro-ohjauksesta, vahvistaa perusrahoitusta ja taloudellista autonomiaa sekä edistää yliopistojen vapautta vahvistaa ydintoimintojaan. Toisaalta yliopiston sisäisen demokratian toimivuus on turvattava jatkossakin, ja siksi esimerkiksi yliopistojen hallituksen kokoonpanosta ja hallituksen velvollisuudesta vastata toiminnastaan koko yliopistoyhteisölle on vielä keskusteltava lakiesityksen valiokuntakäsittelyssä.

Asiaa koskevaa uutista voi lukea ja haastattelua kuunnella Turun radion sivuilla.

Lex Nokia -äänestyslogiikkaa

Hetki sitten eduskunta hyväksyi lain sähköisen viestinnän tietosuojasta eli Lex Nokian äänin 96-56. Uutisoinnissa ilmoitettiin 47 edustajan olevan poissa. Tiedoksi sanottakoon, että itse en ollut poissa vaan pidättäydyin äänestämästä. Olin kyllä ilmoittautunut istuntoon ja istuin paikallani vastuustani tietoisena.

Pidättäydyin tässä lopullisessa äänestyksessä siksi, että enää ei ollut mahdollista parantaa lakiesitystä, eikä kumpikaan muista vaihtoehdoista, lain puolesta tai vastaan äänestäminen, sellaisenaan vastannut omaa kantaani (enkä halunnut myöskään äänestää tyhjää, koska se tarkoittaa lähinnä sitä että ei ole mielipidettä asiaan). Lain parantamisen eteen olin tehnyt töitä koko viimeisen vuoden ajan ensin perustuslakivaliokunnassa ja sittemmin täysistunnossa viime viikon äänestyksessä (jossa rajausesityksemme, lain rajaamisesta koskemaan lisävaltuuksien osalta vain yrityssalaisuuksien vuotoa, hävisi äänin 96-66).

En voinut äänestää lain puolesta, koska se olisi merkinnyt hyväksyntäni antamista puutteelliselle valmisteluprosessille ja huonosti rajatulle laille. Vaikka paine äänestää lain puolesta oli kova, oli tämä kysymys minulle periaatteellisesti tärkeämpi. Avoimessa ja kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa silläkin on merkitystä, miltä asiat näyttävät. Epäilyt painostuksesta sekä asiantuntijoiden lain yksityiskohtiin kohdistama kritiikki olisi ollut syytä tutkia, ja ottaa huomioon lakitekstissä, ennen lain hyväksymistä.

Vastaan äänestäminen ei olisi toisaalta tässä tilanteessa edistänyt yhtään omia arvojani tai poliittisia tavoitteitani tietoyhteiskuntavapauksien edistämisessä. Voimassaoleva laki on monin tavoin Lex Nokiaa huonompi ja täsmentävää lakiesitystä selvästi tarvittiin. Parempaa esitystä ei niin sanotusti ollut tarjolla tai sellaista ei voitu nykyisen hallituksen olettaa enää esittävän. Lex Nokiaa voidaan tässäkin muodossa soveltaa rajaavasti, jolloin sen perusoikeuksia rajoittavat ongelmat vähenevät (ks. aiempi blogimerkintäni asiasta viime viikolta) ja sen käyttäjien tietoturvaa parantavat osat korostuvat. Tämä nyt oli vaan tilanteen realiteetti, kun lakia parantavat rajausesityksemme kaatuivat viime viikon äänestyksessä.

Lex Nokia on ollut koko vihreiden ryhmälle vaikea kysymys, ja olemme yhdessä toimineet lakiesityksen rajaamiseksi perusoikeuksien suojaa vahvistavalla tavalla koko prosessin ajan. Tässä äänestyksessä lain läpimeno oli selvää muiden hallituspuolueiden laajan äänienemmistön ja yksimielisen kannan takia. Tässä tilanteessa useimmat vihreät asettivat hyvän hallitusyhteistyön ja lakeihin vaikuttamisen näyttävän mutta tehottoman vastustamisen edelle.

Ryhmän varapuheenjohtajana minulla on myös laajempi vastuu vihreiden toimintakyvystä hallituksessa tavoitteidemme edistämisessä kuin yksittäisellä kansanedustajalla. Kaikki tiesivät, että vihreiden asema hallituksessa ei olisi kestänyt kovinkaan montaa ei-ääntä. Tätä kokonaisuuttakin on poliitikon aina arvioitava ja kannettava vastuuta paitsi omasta myös puolueen yhteisestä asemasta. Hallitusyhteistyössä vihreät on kuitenkin saavuttanut merkittäviä tuloksia ja hallitus tarvitsee nyt työrauhaa talouden taantuman hoitamiseen.

Näistä syistä päädyin pidättäytymään. En halunnut kannattaa lakiesitystä kansalaisten luottamusta nakertavan valmisteluprosessin takia, ja toisaalta sinällään tarpeellisen täsmentävän lakiesityksen vastustaminen tässä tilanteessa olisi ollut protestina tarpeettoman dramaattinen ja perusteeton.

Maailma ei ole siis mustavalkoinen. Itse arvioin tämän parhaaksi toimintatavaksi tässä tilanteessa niin itselleni tärkeiden kuin vihreiden yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Tämän asian jatkon osalta se tarkoittaa sen varmistamista, että tietosuojavaltuutetun rooli korostuu oikeusturvan valvojana ja lakia soveltavan ja sitä rajaavasti tulkitsevan ohjeistuksen antamisessa.

Puheeni puheenjohtajuusehdokkuudesta

Tässä puheeni, jossa ilmoitin lauantaina Turussa koolla olleelle vihreälle valtuuskunnalle näkemykseni vihreiden tulevaisuudesta sekä päätökseni siitä, että en asetu vihreiden puheenjohtajaehdokkaaksi:
---

Puheenjohtaja, hyvät vihreät ystävät,

Viime viikkoina – jostakin kumman syystä – näkemykseni vihreiden tulevaisuudesta ovat kiinnostaneet monia.

Olen halunnut punnita rauhassa, ajan kanssa, vastausta siihen kysymykseen, mitä monet vihreät eri puolilta Suomea ovat minulta kysyneet.

Nyt, vihreän valtuuskunnan kokouksessa kotikaupungissani Turussa, on sopiva hetki vastata tuohon kysymykseen.

***

Mutta ensin haluan kertoa näkemykseni siitä, mihin suuntaan vihreiden pitäisi mielestäni puolueena lähivuosina kehittyä.

Me olemme inhimillinen tulevaisuuspuolue, joka haluaa rakentaa kestävää yhteiskuntaa. Minulle tämä on aina merkinnyt luontevaa ja välttämätöntä yhdistelmää sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä. Jos yhteiskunnassa ei ihmisten välillä ole julkisen vallan takaamana sosiaalista vastuuta, ei sitä vastuuta kanneta myöskään ympäristöstä.

Meidän on oltava uskottava yleispuolue, jotta voimme olla hyvä ympäristöpuolue. Valtaosa elinympäristöömme, luonnon monimuotoisuuteen ja maapallomme elinkelpoisuuteen vaikuttavista päätöksistä tehdään talouden saralla.

Talouden pelisääntöjen on oltava sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestäviä, ja siksi vihreiden on oltava myös vahva talouspuolue. Juuri tänä aikana tämän sanominen on tärkeää, kun uusliberalismiin kallellaan oleva managerialistinen politiikka on kansainvälisesti tullut tiensä päähän.

Kolmesta suuresta puolueesta ainoastaan Kokoomus on pystynyt luomaan itsestään kuvan tulevaisuuteen katsovana. Kokoomuksen markkinoima ”mahdollisuuksien yhteiskunta” ei kuitenkaan riitä. Ollakseen aidosti vapaa ihminen tarvitsee edellytykset vapautensa hyödyntämiseen. Ihminen ei voi olla vapaa yhteiskunnassa, jossa tuloerot pakottavat monet köyhyyteen tai estävät tasavertaisen mahdollisuuden koulutukseen.

Vihreät on luontevin päähaastaja tälle tulevaisuuskuvalle. Meidän on kyettävä esittämään oma politiikkamme johdonmukaisena yhteiskunnan kokonaiskuvana. Meidän on oltava ihmisiä kokoava puolue. Vihreä yhteiskunta on perinteisen holhoavan yhteiskunnan - ja sen haastajaksi viimeisen vuosikymmenen aikana nousseen markkinayhteiskunnan - sijaan vapauttava hyvinvointiyhteiskunta, jossa tuetaan ihmisten omia valintoja.

Vihreiden oltava oikea vaihtoehto kaikille niille suomalaisille, jotka haluavat yhteiskunnan kantavan vastuun kaikista ihmisistä ja elinympäristöstämme, samalla taaten jokaiselle laajat perusoikeudet sekä vapauden tehdä omia elämänvalintojaan. Niiden ihmisten vaihtoehto, jotka haluavat että yhteiskunnalla on ensisijaisesti sosiaalisia, henkisiä, sivistyksellisiä ja kulttuurisia päämääriä, joiden tavoittamisessa talous on vain väline. Meidän on korostettava myös sitä, että todellinen arjen turvallisuus ja taloudellinen menestys syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden rajoittamisesta.

***
Hyvät ystävät,

Arjen politiikanteossa emme saa unohtaa sitä, minkälaista yhteiskuntaa haluamme olla rakentamassa. Julkisuudessa aina välillä jaetaan poliitikkoja realisteihin ja idealisteihin, tai managereihin ja aatteellisiin. Tämä jako on harhaanjohtava.

Realistin paradoksi on siinä, että jos ei tiedä, minne on menossa, ei voi tehdä päätöksiä, jotka johtavat sinne. Realisti ei siis voi tehdä kestäviä päätöksiä olematta aatteellinen.

Toisaalta määränpää ei auta, jos ei tiedä mikä polku sinne johtaa. Idealistin on siis oltava ratkaisukeskeinen.

Vihreiden tulisi olla juuri tällainen puolue; ratkaisukeskeinen idealisti, tai aatteellinen realisti.

Meidän pystyttävä kiteyttämään yhteiskunnallisen muutoksen viestimme tavalla, joka puhuttelee suomalaisia asuinpaikkaan, koulutukseen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta.

Meidän on kerrottava kaduilla ja toreilla siitä tavalla, joka auttaa ihmistä tunnistamaan juuri hänen omaa elämäntilannettaan helpottavat ratkaisut; oli hän sitten työtön Kainuusta, opiskelija Jyväskylästä tai yrittäjä Turusta.

Vihreä viesti on tärkeää pitää selkeänä myös hallitusvastuussa ja taloudellisesti vaikeana aikana. Juuri vaikeana aikana ihmiset kaipaavat poliitikoilta johtajuutta ja kykyä osoittaa suuntaa kohti uutta hyvinvointia.

Taantumassa mitataan myös sinivihreän hallituksen todellinen kyky sosiaaliseen vastuuseen, yhteiskunnan kestävään uudistamiseen ja kansalaisten luottamuksen ylläpitämiseen. Vihreillä on korvaamaton tehtävä hallituksessa tämän työn tekemisessä.

***

Hyvät ystävät,

Olen toiminut viimeisen kuuden vuoden aikana lukuisissa Vihreän liiton valtakunnallisissa tehtävissä. Olen toiminut näissä tehtävissä, koska tämä liike ja sen sanoman eteenpäinvienti on minulle rakas asia.

On ollut hienoa saada niin monelta arvostamaltani vihreältä vaikuttajalta kannustusta lähteä kisaamaan tämän hienon puolueen puheenjohtajuudesta. Samalla myönnän, että alun perin olin ajatellut, että tämänkertainen puheenjohtajanvaali ei ole minua varten. Vaimoni on jo sisarpuolueemme puheenjohtaja Ruotsissa, ja perheessämme on kaksi pientä lasta.

Sanoin kuitenkin jo syksyllä olevani valmis harkitsemaan asiaa uudestaan syvällisemmin, jos se on puolueen edun kannalta tärkeää. Siksi lupasin muutama viikko sitten harkita ehdokkuutta vielä kerran.

Viime viikkoina olen punninnut sitä, onko puolueen puheenjohtajuus mahdollista yhdistää oman perheeni arkeen tasapainoisella tavalla.

Olen tullut siihen tulokseen, että se ei ole mahdollista.

Päätökseni ei ole kiinnostuksesta kiinni. Olen vain sitä mieltä, että ihmisen on omassa elämässään syytä noudattaa niitä arvoja joista puhuu poliitikkona. Puolueen puheenjohtajana ajan järjestäminen perheelle ei ole helppoa, ja kaksi puoluejohtajaa samassa perheessä olisi jo liikaa.

Vakavimmin mietin sellaista vaihtoehtoa, jossa mahdollisesti tultuani valituksi olisin jäänyt hallituksen ulkopuolelle. Ei ole periaatteessa mitään välttämätöntä syytä sille, että hallituspuolueen puheenjohtajan pitäisi olla ministeri.

En kuitenkaan pitänyt sitä juuri tässä taloustilanteessa järkevänä ratkaisuna. Sinivihreä hallitus on saanut vastuun johtaa Suomea todennäköisesti syvän ja pitkän taloustaantuman yli. Tällaisena aikana hallituspuolueiden yhteistyön on keskeisissä kysymyksissä oltava saumatonta.

Asetelma, jossa hallituspuolueen puheenjohtaja olisi hallituksen ulkopuolella, olisi tässä tilanteessa altis riskeille niin vihreiden sisäisen kuin koko hallituksen yhtenäisyyden kannalta.

Tässä yhteydessä haluan myös korostaa sitä, että vaikka meillä vihreillä on kova halu profiloitua myös hallituksessa omilla tavoitteillamme, on meidän tehtävä se tavalla joka osoittaa kunnioitusta ja yhteistyöhenkeä hallituskumppaneitamme kohtaan.

Päätöstäni helpotti lopulta myös se, että meillä on jo yksi erinomainen puheenjohtajaehdokas. Olin sanonut olevani ”kriisivalmiudessa” puheenjohtajaehdokkuuden osalta, mutta meillä ei ole mitään kriisiä. Useampi ehdokas ei ole itseisarvo, kuten ei ole jäsenäänestyskään. Jos vastaehdokasta ei tule, on se harmi, mutta toisaalta se osoittaa ymmärrystä sitä vastuuta kohtaan, jota puoluejohtajalta tässä tilanteessa edellytetään.

Uskon, että Anni Sinnemäki pystyy kantamaan tämän vastuun. Olen tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä jo useita vuosia, ja luotan täysin hänen kykyihinsä ja tietoihinsa poliitikkona. Olemme ehkä persoonina erilaisia – ja saatamme retorisesti painottaa asioita eri tavoin – mutta asiasisällöistä olemme hyvin harvoin eri mieltä.

Tämä ehkä on hyvä muistutus siitä, kuinka yhtenäinen vihreä liike on tällä hetkellä.

Uskon, että Anni Sinnemäen johtama vihreä puolue olisi juuri kuvaamani kaltainen inhimillinen tulevaisuuspuolue, joka pyrkii johdonmukaisesti parantamaan ihmisten arjen elämänlaatua ja rakentamaan kestävämpää yhteiskuntaa.

En itse myöskään pelkää vastuunkantoa. Tässä tilanteessa minun on kuitenkin kannettava vastuuta yhteisestä työstämme jossain toisessa asemassa kuin puheenjohtajaehdokkaana. Haluan olla jatkossakin mukana puolueen ja eduskuntaryhmän keskeisissä tehtävissä omalta osaltani tukemassa uutta puheenjohtajaa ja vahvistamassa vihreiden asemaa Suomen johtavana tulevaisuuspuolueena.

Muutosehdotuksemme kaatui - Lex Nokiaa sovellettava rajaavasti

Eduskunta päätti äänin 96-66 hyväksyä Lex Nokian sisällön tänään äänestyksessä. Vastaehdotuksena oli Johanna Sumuvuoren (vihr) minun kannattamani tekemä rajausehdotus, jossa valvontaoikeus olisi rajattu koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuodon ehkäisyn kannalta avaintyöntekijöitä, joilla on pääsy yrityssalaisuuksiin. Laista olisi poistettu tässä epäselvästi rajatussa ja väärinkäytöksille alttiissa muodossaan yleinen valvontaoikeus muilta yhteisötilaajilta.

Itse äänestin viiden vihreän joukossa rajausehdotuksen puolesta. Nykyisessä muodossaan yleinen valvontaoikeus saattaa tarkoittaa perusteetonta perusoikeuksien rajautumista myös tilanteissa, jotka eivät ole verkon toimivuuden turvaamisen kannalta välttämättömiä uhkia.

Nyt näyttää selvältä, että lakiesitys hyväksytään ensi viikon lopullisessa äänestyksessä nykyisessä muodossaan. Itse en voi lakia tässä muodossa kannattaa, enkä tule sitä myös ensi viikon äänestyksessä kannattamaan. Silti on jo syytä katsoa eteenpäin, miten lain hyväksymisen jälkeen voidaan varmistaa perusoikeuksien suojan toteutuminen käytännössä.

Olennaisinta on nyt varmistaa, että lakia sovelletaan rajaavasti tulkitsemalla eduskunnan asettamia reunaehtoja mahdollisimman tiukkaan. Uskoani tässä asiassa on vahvistanut eduskunnan eilinen keskustelu sekä perustuslakivaliokunnan tämän päiväinen vierailu tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion luona. Hallituspuolueet ovat vakuuttaneet, että eduskunnan edellyttämä seurantaryhmä aidosti varmistaa lakia sovellettaessa perusoikeuksien tosiasiallisen suojan toteutumisen. Lakia on tarvittaessa myös kiristettävä - tämä on koko vihreän eduskuntaryhmän (ja eduskuntapuheiden perusteella muidenkin hallituspuolueiden) yksiselitteinen näkemys.

Tietosuojavaltuutettu on keskeisessä roolissa antamassa ohjeistusta siitä, että luvattoman käytön nimissä tehtävää valvontaa voidaan myös tässä muodossa olevassa laissa rajata koskemaan suppeasti vain verkon toiminnan varmistamisen kannalta välttämättömiä tilanteita. Tietosuojavaltuutetulle tehtävän ilmoituksen automaattisen valvonnan aloittamisesta on tulkittava tarkoittavan tosiasiallista oikeutta ja riittäviä resursseja tietosuojavaltuutetulle käytännössäkin varmistaa, että yrityksen tietosuoja on lain edellyttämässä kunnossa ennen valvonnan käyttöönottoa.

On syytä myös korostaa, että on käyttäjän tietosuojan etu, että ylläpitäjällä on lain suoma oikeus torjua verkkoon ulkopuolelta kohdistuvat kaappausuhat ja käyttäjien tietojen hakkeroinnin. Parhaimmillaan tietoturva takaa luottamuksen kansalaisten parissa verkon toiminnan luotettavuudelle ja käyttäjän tietosuojalle. Se, mikä lain soveltamisessa on yksiselitteisesti torjuttava, on luvattoman käytön ja ”merkittävän haitan” määritelmän lavea tulkinta tarkoittamaan esimerkiksi yrityksen johdon intressien vastaisen viestinnän tunnistetietojen tutkimista. Tämä ei saa olla valvontalaki, vaan järjestelmän toimintaa varmistava laki. Yrityssalaisuuksien vuodon ehkäisyn nimissä tehtävään valvontaan on asetettu selvät ja tiukat rajoitukset, joita on käytännössä seurattava pilkulleen. Näissä asioissa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolla on selkeä perusoikeuksia varmistava linja, jota hallituksen ja seurantaryhmän on syytä lain soveltamisessa tukea.

Vaikka laki ollaan nyt siis kaikella todennäköisyydellä hyväksymässä, on eduskunnan asettamien reunaehtojen avulla mahdollisuus varmistaa, että laki ei tosiasiallisesti rajaa perusteettomasti ihmisten viestinnän luottamuksellisuutta. En pidä laista, mutta tässä tilanteessa yritän parhaani mukaan varmistaa lakia sovellettavan perusoikeuksia laajentavalla tavalla.

Puheenvuoroni eilisessä Lex Nokia -keskustelussa

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalaiksi on periaatteellisesti tärkeä laki. Vaikka se vain täsmentää vuonna 2004 säädettyä lakia, sisältyy siihen keinovalikoiman konkretisoitumisen myötä aivan uusia, kansalaisten perusoikeuksia rajoittavia elementtejä. Samalla se kuitenkin parantaa verkon käyttäjien tietoturvan tasoa.

Perustuslakivaliokunnan jäsenenä olen osallistunut asian käsittelyyn nyt jo vuoden ajan. Valiokunta kuuli laista hyvin kriittisiä lausuntoja perustuslakiasiantuntijoilta. Vaikka olin itsekin hyvin kriittinen lain suhteen, saatoin kuitenkin neuvottelujen jälkeen hyväksyä valiokunnan sisällöllisesti tiukan, mutta tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mahdollistavan yksimielisen lausunnon.

Perustuslakivaliokunnan lausunto rajaa lain tulkintaa merkittävästi. Monet julkisuudessa esitetyt väitteet lain porsaanrei'istä eivät siten enää pidä paikkaansa. Perustuslain kannalta olennaisin kysymys liittyy työnantajalle ja ylläpitäjille annettaviin viranomaisvaltuuksiin mahdollisesti rinnastettaviin valvontaoikeuksiin.

Tässä asiassa valiokunta asettui professori Kaarlo Tuorin vakuuttavasti laatiman tulkinnan taakse, jonka mukaan kysymys ei ole viranomaisvaltuuksista, vaan valtuuksista, jotka ovat rinnastettavissa yksityisen suojaa työelämässä koskevan lain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain jo nykyisin antamiin oikeuksiin esimerkiksi kameravalvonnan osalta. Ihmisten perusoikeuksia suojaava oikeusturvarakenne on näin ollen erilainen yksityisen tahon ollessa kyseessä viranomaisen sijaan. Lain edellyttämä yt-menettely ja tietosuojavaltuutetun vahva rooli niin ennakko- kuin jälkivalvonnassa on perustuslaillisesti riittävä suojatoimi.

Perustuslaillisesti lakiin jää kaksi ongelmaa. Onko suhteellisuusvaatimuksen edellyttämällä tavalla tarpeellista antaa yrityksille poliisia suurempia valtuuksia ja onko luvattoman käytön valvontaa rajoitettu lakiesityksessä riittävästi? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat vaikeaselkoisia lain teknisen luonteen takia, ja siksi valiokunta vaatimuksestani edellytti seurantatyöryhmän arvioivan perusoikeuksien suojan tosiasiallista toteutumista lain voimaantulon jälkeen.

Arvoisa puhemies! Puolustan siis perustuslakivaliokunnan tulkintaa, mutta se ei tee laista vielä hyvää lakia, jota pitäisi kannattaa. Kansanedustajina meillä on kansalaisten edessä meitä velvoittava vastuu siitä, minkälaista yhteiskuntaa olemme rakentamassa. Mielestäni poliittisessa harkinnassa kansalaisten perusoikeuksien suoja pitää tulkita mieluummin laajasti kuin juridisen minimivaatimuksen edellyttämällä tavalla. Eduskunnan tekemien merkittävien rajoitusten jälkeenkin suurin ongelma laissa on periaatteellinen. Se on väärä signaali siitä kehityksestä, mihin ihmisten perusoikeuksia tietoyhteiskunnassa ollaan suuntaamassa.

Lakihankkeen valmistelu on herättänyt myös aiheellisen kysymyksen suomalaisen demokratian tilasta. Onko niin, että elinkeinoelämän intressi painaa viranomaisvalmistelussa enemmän kuin kansalaisten perusoikeuksien punninta? Onko niin, että korporatistisessa järjestelmässämme tehdään sopimattoman painostuksen tuloksena työmarkkinaosapuolten välillä sopimuksia, joita markkinoidaan poliittisille päättäjille yhteisenä kantana ja jotka poliitikot ottavat mukisematta valmistelun lähtökohdaksi huomioimatta lakihankkeen laajempaa vaikutusta yhteiskunnan kehitykselle?

Arvoisa puhemies! Meillä kansanedustajina on velvollisuus edellyttää, että lait valmistellaan avoimen ja kansanvaltaisen oikeusvaltion parhaita periaatteita noudattavalla tavalla. Tämän lain kohdalla herää kysymysmerkki, onko näin toteutunut. Samalla laaja asiantuntijajoukko ja kansalaismielipide vastustaa syvästi lakiesityksen tavoitteen toteuttamistapaa.

Hallituksessa on ollut yksimielisyys siitä, että verkko-omaisuuden ja yrityssalaisuuksien suojaa on parannettava, mutta liikenneministeriön esittämä keino on vähintään sekava ja vastaa monien asiantuntijoiden mukaan huonosti lain tarkoitukseen. Hallituksen olisikin syytä harkita tilannetta vielä kerran jo painostusepäilyjen selvittämisen ja valmisteluprosessiin kohdistuvien epäilyjen takia. Samalla, jos esityksessä otettaisiin vielä aikalisä, voitaisiin arvioida lain yksityiskohtiin kohdistuva kritiikki uudestaan. Esimerkiksi tietosuojavaltuutetun tosiasiallista oikeutta varmistaa lain edellytysten noudattaminen tulisi selkeyttää, jotta väärinkäytösten uhka voitaisiin minimoida. Luvattoman käytön nimissä tehtävä tunnistetietojen valvonta tulisi kohdistaa selkeästi verkon toiminnan suojaamisen kannalta välttämättömiin tilanteisiin, kuten tukiasemien kaappauksen torjuntaan, ei lievempiin väärinkäytöksiin. Muussa tapauksessa lakiesitystä on pyrittävä vielä parantamaan eduskunnan toimesta.

Siksi, arvoisa puhemies, kannatan ed. Sumuvuoren tekemää ehdotusta, joka perustuu liikenne- ja viestintävaliokunnassa jätettyyn vastalauseeseen 1. Tämä muutos vähentäisi perusoikeuksien rajoittamisen koskemaan tietoviestintää vain rajallisessa määrässä suuryrityksiä, jolloin epäily laajasta perusoikeuksien rajoittumisesta olisi perusteeton.

Arvoisa puhemies! Emme voi uhrata jo laajoja perusoikeuksiamme vain siksi, että tietoyhteiskunta mahdollistaa uudenlaisten valvonnan muotojen käyttöönoton. Todellinen turvallisuus ja menestyvä talous syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden häikäilemättömästä rajoittamisesta.

Hallituksella syytä vetää Lex Nokia pois käsittelystä

Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalaista (sic!), eli tunnetummin Lex Nokia tai urkintalaki, tulee eduskunnan täysistunnon käsittelyyn tulevina viikkoina. Se korvaa nykyisen v. 2004 säädetyn lain, jonka tulkinta on ollut molempiin suuntiin (ylläpitäjän/työnantajan sekä työntekijän/verkon käyttäjän kannalta) niin sekava, että lakia ei käytännössä ole osattu soveltaa.

Itse olen perustuslakivaliokunnan jäsenenä käsitellyt asiaa jo vuoden, ja ilmaissut läpi prosessin kriittisyyteni lakihanketta kohtaan. Hyväksyin kuitenkin (ks. vihreä blogi 20.11.08) neuvottelutuloksena saavutetun kompromissin perustuslakivaliokunnan lausunnoksi, jossa lain tulkintaa rajattiin merkittävästi asettamatta kuitenkaan muodolliseksi edellytykseksi perustuslainsäätämisjärjestystä. Tulos täyttää suomalaisen perustuslakiharkinnan tulkintatradition edellytykset rimaa hipoen, vaikka ylpeä en tuloksesta ollut. Mielestäni vapausoikeuksien suoja pitää tulkita mieluiten laajasti kuin kapeimmalla mahdollisella tavalla. Perustuslakivaliokunta huomioi kuitenkin lähes kaikki laissa kritiikkiä herättäneet kohdat, ja useimpia on parannettu sen perusteella merkittävästi. (Monet julkisuudessa esitetyt väitteet lain porsaanrei'istä eivät siten enää pidä paikkaansa.)

Sanoin jo silloin, että kysymys laista on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen, ei perustuslaillinen: haluammeko säätää ihmisten tietoyhteiskunnassa nauttimia perusoikeuksia rajoittavia lakeja, joiden julkilausuttua tarkoitusta itse laki ei edes kovin hyvin edistä?

Hallituksen olisi nyt syytä vielä miettiä tätä kysymystä. Parasta olisi, että hallitus viisastuisi ja vetäisi heikosti valmistellun esityksen takaisin. Laki pyrkii vastaamaan joihinkin tosiasiallisiin ongelmiin, mutta se voi paljastua Troijan hevoseksi. Hallituksessa on ollut yksimielisyys siitä, että verkko-omaisuuden ja yrityssalaisuuksien suojaa on parannettava, mutta liikenneministeriön esittämä keino ei yksinkertaisesti vastaa tavoitetta vaan on - eduskunnan tekemien lakia parantavien rajausten ja tarkistustenkin jälkeen - ylimitoitettu tai vähintään sekava.

Lex Nokia on huonosti valmisteltu laki, johon on sotkettu asioita joilla ei ole tekemistä keskenään:
- yrityssalaisuuksien vuodon estäminen suuryrityksissä viestien ym. tietoliikenneviestinnän tunnistetietojen tutkimisen avulla
- kenen tahansa ylläpitäjän mahdollisuus ”luvattoman käytön” estämisen nimissä tutkia verkkoaan käyttävän viestien tunnistetietoja (litaniana erilaisia epämääräisesti rajattuja uhkia, minkä tulkintaa PeV tosin hyvin selkeästi rajasi)
- vastuuta rikosepäilyjen tutkinnasta on siirretty poliisilta yksityisille yrityksille ja verkon ylläpitäjille, jotka saavat poliisia laajemmat valtuudet tutkia viestien tunnistetietoja (tämä viranomaistyyppisten valtuuksien siirtäminen yksityiselle oli asia, jossa jäin perustuslakivaliokunnassa yksin vastustamaan. Valiokunnan lausunto vain rajasi tätä mahdollisuutta, eikä pitänyt tässä tapauksessa valtuuksia suoranaisina viranomaistutkintavaltuuksina vaan tutkinnan valmisteluna. Kun sain muilta osin tärkeitä muutoksia lausuntoon, en kuitenkaan jättänyt tästä syystä eriävää mielipidettä.)
- käyttäjän ja yritysten tietoturvan vahvistaminen sekä kansallisen tietosuojavaltuutetun aseman parantaminen henkilösuojaa turvaavana viranomaisena (mikä pitäisi toteuttaa joka tapauksessa, tästä lakihankkeesta riippumatta)

Ne muutokset, jotka perustuslakivaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan käsittelyssä lisättiin lakiin, paransivat lakiesitystä huomattavasti. Tosiasiassa väärinkäytösten riski - siis tunnistetietojen laajamittainen ja perusteeton käsittely verkon käyttäjän oikeusturvaa heikentävällä tavalla - on merkittävästi vähentynyt. Ylipäätään koko automaattisen valvonnan käyttöönotto on niin laajan oikeusturva- ja hallintoprosessin takana, että kovin moni yritys ei sitä käyttöön ota. Siirtyminen automaattisesta valvonnasta manuaaliseen - jossa voidaan eritellä yksittäisen henkilön tunnistetietoja - edellyttää laajaa kontrollia tietosuojavaltuutetun toimesta ja vahvoja epäilyjä. Yrityssalaisuuksien osalta tunnistetietojen tutkiminen on viimesijainen keino, jota voidaan soveltaa vain kun voidaan perustella vuodon tapahtuminen tätä kautta ja kun kaikki muut keinot on käytetty.

Vihreiden edustajana liikenne- ja viestintävaliokunnassa toimiva Johanna Sumuvuori jätti lisäksi muutosehdotuksia, jotka rajaisivat lain koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotoa, ei luvattoman käytön valvontaa. (nämä ehdotukset eivät menneet läpi, mutta niistä äänestetään istunnossa) Jos Sumuvuoren ehdotukset menevät läpi, olisi laki jo kohtuullisessa kunnossa ja epäily laajasta perusoikeuksien rajoittumisesta olisi perusteeton.

Suurin ongelma laissa on rajausten jälkeen periaatteellinen: se on väärä signaali siitä kehityksestä, mihin ihmisten vapausoikeuksia tietoyhteiskunnassa ollaan suuntaamassa. Vaikka julkisuus on ollut osin kohtuutonta ja perustunut vääristyneeseen kuvaan lain tarjoamista valvontamahdollisuuksista, ei se vähennä lain symbolista ongelmallisuutta. Juridiselta kannalta kyseenalaisinta on kehitys, jossa viranomaistyyppisiä valtuuksia annetaan yksityiselle, olkoonkin että tietosuojavaltuutettu voi valvoa tarkkaan (resurssiensa puitteissa, mikä on myös yksi ongelma) näiden valtuuksien käyttöä.

Laajan kansalaisliikkeen, oikeusoppineiden, poliisin ja muiden asiaan perehtyneiden riippumattomien tahojen kritiikki on ollut niin murskaavaa, että hallituksen on harkittava tilannetta vielä kerran. Esitys olisi syytä vetää takaisin ja palattava tietoturvan parantamiseen, yrityssalaisuuksien suojaamiseen sekä verkon luvattoman käytön aiheuttamien haittojen torjuntaan järkevällä ja oikein mitoitetulla tavalla - uhkaamatta samalla ihmisten perusoikeuksien suojaa ja luomatta ennakkotapausta valvontayhteiskuntakehitykselle.

Suuryritysten yrityssalaisuuksien suojaa voidaan parantaa pakkokeinolain uusimisen yhteydessä, jolloin voidaan tarkkaan arvioida poliisin oikeudet tällaisiin rikoksiin puuttumisessa vaarantamatta kuitenkaan näin laajasti luottamuksellisen viestin suojaa ja antamatta yksityisille yrityksille viranomaisvaltuuksia. Verkon luvaton käyttö saattaa aiheuttaa suurten verkkojen ylläpitäjille (esimerkiksi yliopistoissa) suuren omaisuusriskin, mutta tällaisen omaisuuden puolustamiseksi ei tarvita näin laajaa puuttumista perusoikeuksiin, vaan se voidaan toteuttaa huomattavasti suppeammin. Työnantajan ja työntekijän välisestä suhteesta määritellään lukuisissa muissa yhteyksissä. Siihen ei muuten _todellakaan_ lukeudu ministeri Lindenin viimeisintä sammakkoa, eli oikeutta riisua työntekijä alasti.

Todellinen turvallisuus syntyy ihmisten vapaudesta, ei tämän vapauden häikäilemättömästä rajoittamisesta.

Vihreiden pj-kisasta

Annoin tällaisen haastattelun tänään Vihreälle Langalle koskien vihreiden pj-kisaa:

Ville Niinistö harkitsee puheenjohtajakisaa

Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö lupaa vielä kerran harkita vihreiden puheenjohtajakisaan lähtöä, jos Anni Sinnemäelle ei ilmoittaudu vastaehdokasta kuukauden kuluessa.

Niinistö toivoo puheenjohtajavaaliin räväkkää aatteellista keskustelua siitä, millaista Suomea vihreiden tulee rakentaa. Itse hän kannattaa sosiaaliliberaalia vihreää yleispolitiikkaa.

"Vihreiden pitäisi kytkeä talouspolitiikan linjaukset ilmastopolitiikkaan ja luonnonsuojeluun. Puolueella on paljon osaamista eri osa-alueilla, mutta ihmisillä ei ole kirkasta kuvaa vihreästä kokonaispolitiikasta."

Niinistön mielestä kokonaispolitiikan puute johtaa siihen, että puolue marginalisoidaan valtavirtakeskusteluista. Vihreät ovat nurkassa, josta puolue tulee välillä puhumaan ilmastopolitiikkaa. Vihreä rakennemuutos edellyttää kuitenkin kattavaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Niinistön mielestä Osmo Soininvaaran puheenjohtajakaudella vuosina 2001-2005 puolueen yleispoliittinen viesti oli hyvin selvä. Kuluvalla hallituskaudella puolueen ministerit eivät ole kyenneet nostamaan vihreää yleispolitiikkaa riittävästi esille.

Niinistön sosiaaliliberalismiin kuuluu se, että ihminen ei voi olla vapaa, jos tuloerot ovat liian suuret ja ihmiset pakotetaan köyhyyteen.

"Uusvasemmistolaisuus on periaatteessa vihreyttä, eli solidaarista yksilökeskeisyyttä. Suomessa vihreillä on tilaa tämän viestin edistämisessä."

Niinistö korostaisi puheenjohtajavaalissa yksilönvapauksia. Lex Nokia on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisten vapausoikeuksia murennetaan pikkuhiljaa. Vihreiden pitäisi profiloitua tätä kehitystä vastustavana liberaalina puolueena.

Niinistön mielestä Sinnemäen asettama 20 kansanedustajan tavoite vuoden 2011 eduskuntavaaleihin on realistinen. Tämä onnistuu, jos vihreiden viesti on yhtä aikaa uskottava ja radikaali.

Niinistö on toistaiseksi kieltäytynyt puheenjohtajaehdokkuudesta perhesyistä.

Modernin elämän vaikeus - kotikunta määritellään oikeudessa?

Rovaniemellä on käyty erikoisessa asiassa oikeutta, joka on nyt saanut valtakunnallista huomiota. Rovaniemen hallinto-oikeus ilmoitti meppi Hannu Takkulalle (kesk.), että hänen kotikuntansa on Turku, vaikka hän itse pitää Rovaniemeä kotikuntanaan. Kahden asunnon miehen (tai oikeastaan neljän, onhan hän säännöllisesti myös Brysselissä ja Strasburgissa) Takkulan koti on oikeuden mielestä Turussa, koska hänen perheensä on siellä.

En sinällään ota kantaa päätöksen oikeellisuuteen tuntematta yksityiskohtia, mutta kolmessa kodissa asuvana ja modernia liikkuvaa perhe-elämää viettävänä ymmärrän hyvin Takkulan hämmennystä päätöksestä.

Monissa perheissä asutaan käytännössä useammalla eri paikkakunnalla, ja jopa eri maissa. Ruotsin Malmö ja Tanskan Kööpenhamina ovat Öresundin sillan valmistuttua käytännössä samaa aluetta, jossa asutaan ja käydään töissä ristiin. Monet asuvat osan vuodesta ympärivuotiseen asumiseen soveltuvassa kesämökissä, osan vuodesta talviasunnossa. Jotkut liikemiehet käyvät "kotonaan" viikonloppuisin vain kääntymässä. Työpaikkakunta voi vaihdella usein nopeastikin. Käytännössä kaikki valtakunnanpoliitikot, jotka eivät ole Uudeltamaalta, asuvat useammassa eri kaupungissa. Opiskelijat saavat nykyisin valita, ovatko kirjoilla opiskelupaikalla vai aiemmassa kotikunnassaan.

Mielestäni ihminen voi itse määrittää oman kotikuntansa, kunhan hänellä on siellä todistettavasti ympärivuotiseen asumiseen soveltuva asunto tai vastaava tiivis side. On tietysti selvää, että taloudellista etua ei saa järjestää perusteettomalla kirjoilla ololla. Yleisesti ottaen olen kuitenkin professori Aimo Ryynäsen linjoilla, jonka mielestä ihmisen omaa kantaa ei voi helpolla sivuuttaa. Haiskahtaa totalitarismilta jos ihminen ei saa enää edes päättää kotikuntaansa itse.

Oma perheeni taitaa olla aika hyvä esimerkki tästä globalisoituvasta maailmasta. Tässä perusteellinen esitys asiasta:

---
Meillä on käytännössä kolme asuntoa. Ensisijassa perheemme asuu Turussa ja Tukholmassa. Itse olen kirjoilla Turun kotonamme, vaimoni ja lapseni Tukholman esikaupungin kotonamme Ruotsissa. Sen lisäksi minulla on työkämppä Helsingissä. Olen laskeskellut, että kansanedustaja-aikanani olen viettänyt aikaani suunnilleen tasapuolisesti kaikissa. Eli en missään edes puolta ajastani. :)

Tällä hetkellä perheeni on useimmiten istuntokauden aikana viikot Ruotsissa, jossa lapset käyvät tarhassa. Itse olen eduskunnan istuntopäivinä tiistaista perjantaihin enimmäkseen Helsingissä, mutta osallistun useimpina viikkoina myös iltatilaisuuksiin Turussa, jolloin yövyn siellä. Viikonloppuja perjantaista maanantaihin vietämme usein yhdessä Turussa. Turun kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaisin ja maanantaisin kansanedustajilla on muutoinkin usein maakuntatilaisuuksia.

Kun vaimon työt sallivat, olemme välillä Turussa pitempiä aikoja. Toisinaan lapset ovat myös työviikkoina kanssani Turussa (vaimoni ollessa töissä Ruotsissa), jolloin he ovat päivisin äitini hoidossa. Vanhempainvapaan aikana vuosi sitten olimme vuorotellen Turussa ja Tukholmassa toisen vanhemmista ollessa kotona lasten kanssa ja toisen töissä (työviikoilla perheeni oli myös välillä kanssani Helsingissä).

Monia työtehtäviä voi tehdä tietokoneen äärellä missä vaan. Arki sujuu varsin sujuvasti, kun suunnittelemme kalenterimme hyvissä ajoin ja jaamme vastuun lastenhoidosta.

Olemme pitäneet arvokkaana, että lapset saavat tiiviin siteen kumpaankin kotimaahansa ja oppivat molemmat kielet kunnolla. Lasten tullessa kouluikään joustavuus tietysti vähenee, koska kouluikäisen lapsen on oltava säännöllisesti samalla paikkakunnalla. Emme ole vielä päättäneet, kumpaan maahan laitamme lapset kouluun.
---

Tällaisessa tilanteessa on luontevaa, että kotikunta valikoituu oman identiteetin mukaan. Itselleni on itsestäänselvää olla kirjoilla Turussa, joka on ollut minulle aina rakas kotikaupunkini ja jota haluan olla edelleen myös valtuutettunakin kehittämässä. Turun yliopistoon tein väitöskirjaani ennen kuin tulin eduskuntaan, ja sen pariin todennäköisesti palaan, jos lopetan. Helsinkiläinen en ole, olen Helsingissä vain eduskuntatyön takia edustamassa varsinaissuomalaisia heidän valitsemanaan kansanedustajanaan. En koe asuvani myöskään Ruotsissa, vaikka perheeni onkin siellä kirjoilla. Vietänhän valtaosan ajastani Suomessa.

(Valintani ei ole muuten taloudellisesti kovin edullinen, sillä maksan matkani Ruotsista Suomeen itse. Jos muuttaisin kirjani Tukholmaan säästäisin pitkän pennin, kun eduskunta maksaisi työmatkani. Sitä en kuitenkaan halua, sillä se ei ole mielestäni oikein. Haluan kantaa itse taloudellisen vastuun perheeni asumisjärjestelystä.)

Ehkä meidän onkin syytä tunnustaa modernin yhteiskunnan moniulotteisuus ja korostaa yksilönvapautta monipaikkakuntaisten ihmisten kotikunnan määrittelyssä. Elämme eriskummallista aikaa, jos ihmisten kotipaikka määritellään oikeudessa.

Suomen syytä auttaa Guantanamon lakkauttamisessa

Yhdysvallat on pyytänyt EU-mailta apua kansainvälisen oikeuden vastaisesti toimivan Guantanamon vankileirin lakkauttamiseksi. Yhdysvallat on kysynyt, voisivatko EU-maat ottaa vastaan sellaisia Guantanamoon perusteetta vapauden riiston kohteeksi vuosikausiksi joutuneita, joita ei epäillä mistään rikoksesta. Suomen on syytä osoittaa tässä yhteydessä konkreettinen tukensa Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman edistykselliselle ihmisoikeuspolitiikalle.

George W. Bushin hallinto toimi ulkopolitiikassaan ja sodankäynnissään vastoin useita kansainvälisen oikeuden periaatteita. YK:nkin tuomitsemat räikeimmät esimerkit olivat kidutuksen käyttö kuulusteluissa ja Afganistanin operaation yhteydessä epäiltyjen vangitseminen määräämättömästi Guantanamon vankileiriin vailla mahdollisuutta oikeudenkäyntiin tai normaaleihin Yhdysvaltain tai kansainvälisen oikeuden epäillyille takaamiin oikeuksiin. Ihmisoikeusjärjestöjen ja useiden maiden hallitusten mukaan merkittävä osa Guantanamoon suljetuista oli pidätettyinä vailla mitään kestäviä perusteita. Syyttömien julkisuuteen tulleet tarinat ovat olleet riipaisevia, kuten Uuden Suomen haastatteleman Al Jazeera tv-kanavan toimittajan.

Kun nyt Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama on ilmoittanut Yhdysvaltain tältäkin osin palaavan edistyksellisen oikeusvaltion tavoin noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeusperiaatteita, on Suomen ja EU:n syytä auttaa Obamaa Guantanamon lakkauttamisessa. Guantanamo on ollut symboli läntisen maailman kaksinaismoralismille, jossa demokratian ja kansalaisoikeuksien periaatteet on hylätty terrorismin vastaisen taistelun nimissä. Guantanamon alasajolla on suuri merkitys paitsi Yhdysvaltain myös koko läntisen maailman nauttimalle arvostukselle Aasiassa ja Afrikassa.

Yhdysvallat toki kantaa päävastuun aiemman hallintonsa laiminlyönneistä, mutta on selvää että monet syyttä Yhdysvaltain vangitsemat tai jopa kiduttamat vangit eivät halua jäädä vapautumisensa jälkeen Yhdysvaltoihin. Monet eivät voi toisaalta palata kotimaahansa maan poliittisen tilanteen tai henkilökohtaisen uhan takia. Suomella pitäisi olla valmiudet ottaa useita tällaisia vankeja Suomeen tavanomaisten turvallisuus- ja ihmisoikeuskriteerien mukaisesti. Annan täyden tukeni ulkoministeri Alexander Stubbin alustavalle kannalle asiassa.

Yhdysvaltojen kanssa on kuitenkin syytä neuvotella siitä, miltä osin he kustantaisivat tästä aiheutuvia kustannuksia. Vuosikausien vapauden riiston ja mahdollisesti kidutuksen kohteeksi joutuvan syyttömän ihmisen auttaminen elämänpolulla eteenpäin ei voi olla helppoa.

Yhdysvallat palaa juurilleen

"As for our common defense, we reject as false the choice between our safety and our ideals. Our founding fathers ... our found fathers, faced with perils we can scarcely imagine, drafted a charter to assure the rule of law and the rights of man, a charter expanded by the blood of generations. Those ideals still light the world, and we will not give them up for expedience's sake. And so to all the other peoples and governments who are watching today, from the grandest capitals to the small village where my father was born: know that America is a friend of each nation and every man, woman, and child who seeks a future of peace and dignity, and that we are ready to lead once more."

Nämä sanat vaikuttivat minuun eniten Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman eilisessä virkaanastujaispuheessa. Yhdysvalloissa on nyt presidentti, joka lupaa palauttaa maansa perustuslain periaatteet ihmisten vapaudesta ja laajoista kansalaisoikeuksista sille kuuluvalle paikalle, niin kotimaassa kuin ulkopolitiikassaankin. Obama puhui kauniisti myös siitä johtajuudesta, jonka Yhdysvallat aikoo ottaa talouskriisin ja ilmastonmuutoksen uhkien torjumisessa.

Maailma tarvitsee tänä päivänä johtajia, jotka uskaltavat puolustaa sivistystä, oikeusvaltiota ja ihmiskunnan yhteistä pyrkimystä edistykseen. Nämä arvot ovat olleet viime vuodet pahasti hukassa. Yhdysvallat tarvitsee Barack Obamaa, mutta niin tarvitsee myös koko maailma.