Kiitos ministeri Sarkomaalle

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) teki rohkean teon, kun päätti muuttaa sanat teoiksi ja asettaa perheensä arjen ministerin työn edelle. Kahden pienen lapsen isänä ymmärrän hyvin, mistä Sarkomaan valinta kumpuaa. Uskon, että oman sukupolveni miehille työn ja perheen yhteensovittaminen on yhtä lailla tärkeää kuin naisillekin. Siksi minua ihmetyttää niiden (yleensä iäkkäämpien mies-) toimittajien kyyninen asenne, jotka eivät hyväksyneet Sarkomaan eron perustetta vaan yrittivät etsiä muita syitä erolle.

Haluan kiittää opetusministeri Sarkomaata hienosta työstä opetusministerinä. Hän toi kauan kaivattua näkemyksellistä, keskustelevaa ja sivistynyttä johtamista opetusministeriöön.

Ihmisoikeudet etenevät sateenkaariperheissä

Puolustin eilen tällä puheenvuorolla eduskunnan istunnossa hallituksen ja oikeusministeri Tuija Braxin esitystä homo- ja lesboparien oikeudesta sisäiseen adoptioon (eli sosiaalisen vanhemman mahdollisuutta päästä juridiseksi vanhemmaksi elämänkumppanin lapselle). Samalla korostin sukupuolineutraalin avioliiton ja perhekäsityksen saavuttamista tärkeänä ihmisoikeustavoitteena. Keskustelussa moni muukin tuki tätä tavoitetta, ja vain muutama kritisoi hallituksen lakiesitystä.

--
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on merkittävä ihmisoikeusedistysaskel sadoille suomalaisille perheille ja ennen kaikkea heidän lapsilleen. Jokainen kansanedustaja voi itse miettiä, arvioiko tämän lain osana laajempaa ihmisoikeuskokonaisuutta vai yksittäistapauksena. Se on tietysti molempia.

Itse näen siinä yhtä tärkeinä osuuksina molemmat eli sen, että lapsen asemaa näissä perheissä parannetaan nyt tässä akuutissa tilanteessa, mutta toisaalta myös sen, että se on osana isompaa kokonaisuutta, jossa ihmisten ihmisoikeudet Suomessa taataan riippumatta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan tai perhemuodostaan. Itse kannatan siis sukupuolineutraalia avioliittoa ja myös ulkoisen adoption mahdollistamista sateenkaariperheille, ja siksi tämä laki on mielestäni askel oikeaan suuntaan, mutta ei vielä täysin toteuta niitä periaatteita, mitä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä jo kansainvälinen ihmisoikeuskäytäntö meiltä edellyttäisi.

Arvoisa puhemies! Minua myös hämmentää hiukan se, että tässä nähdään vastakkainasettelua eli se, että kristillisdemokraattien vastustus on tällaista terminologista knoppologiaa, jolla sosiaalisen vanhemman kutsuminen huoltajaksi vanhemman sijaan haluaa asettaa tämän perhemuodon silmätikuksi, jota voidaan erityistapauksena ehkä sietää, mutta se ei kuitenkaan ole yhteiskunnan normi.

Tällainen ajattelu ei ollenkaan sovi omaan yhteiskuntakäsitykseeni eikä edes omaan kristilliseen etiikkaani. Naisten oikeudet eivät ole pois miesten oikeuksista, ja homoseksuaalisten oikeudet eivät ole pois heteroilta. Eikä näiden perheiden lasten etu ole se, että me lain edessä haluamme löytää heidän perhemuodolleen vain pelkän erittelynhalun vuoksi erilaisia nimityksiä. Tällainen ajattelu ei kuulu valtiollisen neutraalin ihmisoikeusnäkökulman piiriin. Se on toinen kysymys, miten eri toimijat valtion ulkopuolella, siis uskonnolliset yhteisöt, omassa käytännössään toimivat, mutta valtion tällaista erittelyä ei tule tukea.

Arvoisa puhemies! Minun ja muiden heteroperheiden isien ja äitien identiteetti ei ole mielestäni niin heikko, että muiden perhemuotojen tasavertainen kohtelu sitä heikentäisi, päinvastoin. Itse haluan perheenisänä kannustaa kaikkia vanhempia perhemuodosta riippumatta kantamaan vastuuta lapsistaan. Yhteiskuntamme tarvitsee lisää huolehtivia, hyviä ja vastuuta kantavia vanhempia, ei vähemmän. Sivistyneen oikeusvaltion tehtävänä ei ole asettaa vastuun kantamiselle esteitä, vaan purkaa niitä.

Arvoisa puhemies! Siksi kannatan lämpimästi lakiehdotusta.

Netti on kommunikaatiota, ei mediaa

Olen huolissani siitä, että sukupolvi, joka ei ymmärrä netin luonnetta, on kovaa tahtia säätämässä ihmisten perusoikeuksia virtuaaliympäristössä merkittävästi rajoittavaa lainsäädäntöä. Esimerkkejä tästä on monta, yhtenä edellisessä blogimerkinnässäni kommentoitu urkintalaki.

Eilisiltainen Ajankohtaisen Kakkosen "Kasvatusilta" oli ajoittain tuskaista katsottavaa. Eero Lehden (kok) johdolla ikämiessarja yritti selittää nuorille, että nettiä pitäisi valvoa siinä missä muutakin mediaa. He vertasivat palvelimen ylläpitäjän asemaa kustantajan/päätoimittajan asemaan.

Tässä ajattelutavassa on pari ongelmaa:

1) Sana virtuaaliympäristö on aika hyvä kuvaamaan sitä, mistä netissä on kyse. Se on ympäristö, jossa tehdään kaikkea sitä mitä meidän fyysisessä ympäristössämmekin. Netissä ihmiset kommunikoivat vuorovaikutuksessa keskenään. Netissä ihmiset käyvät kauppaa, tapaavat toisiaan, hankkivat informaatiota, harrastavat jne. Netin keskustelupalstoja ei voi rinnastaa perinteiseen mediaan, joka on jonkun julkaisijan vastuulla tuotettu. Netti pitää pikemminkin rinnastaa fyysiseen ympäristöömme. Jos me haluamme "sensuroida" nettiä, tarkoittaa se samaa kuin se, että haluamme rajoittaa ihmisten vapautta fyysisessä ympäristössä. Se ei ole täysin poissuljettua tietyissä tapauksissa, mutta tällaiset rajoitukset ovat hyvin perusoikeusherkällä alueella. Olisin aika varovainen sen suhteen, että nuorilta kiellettäisiin kokoontuminen jollakin nuorisotalolla vain sen takia, että siellä olisi ollut joskus järjestyshäiriöitä tai harrastettu epäsopivaa kielenkäyttöä. Julkaisijan vastuun on netissäkin koskettava toimitettua aineistoa, mutta keskustelupalstoja ei voida rinnastaa sanomalehtien mielipidesivuihin; ne ovat muodoltaan lähempänä fyysisessä ympäristössä käytyjä suullisia keskusteluja.

2) Usein hyvää tarkoittavat sensuuritoimet johtavat ongelman pahentumiseen, tai ovat vähintään hyvin tehottomia ongelman torjunnassa, mutta rajoittavat samalla muiden ihmisten vapautta. Ajatus nimimerkin käytön tai tiettyjen keskustelun aiheiden kieltämisestä, tai laajamittaisesta ennakkomoderoinnista, on absurdi; silloin keskustelu siirtyisi vain muodollisesti Suomessa toimivilta palvelimilta ulkomaille. Tässä on muuten kyse vähän samasta ilmiöstä kuin verokilpailussa: Eero Lehtikin kuuluu siihen aatteelliseen joukkoon, jonka mielestä veroja on Suomessa alennettava, koska muutoin varakasta/koulutettua väestönosaa muuttaisi yhä enemmän ulkomaille.

Esimerkki hyvää tarkoittavan lainsäädännön ongelmista: lapsipornon torjumiseksi testy (filtteri/) estojärjestelmä on asiantuntijoiden mukaan johtanut siihen, että asiantunteva käyttäjä löytää ko sivustoja aiempaa helpommin. Toisaalta asiaa koskevaa yhteiskunnallista keskustelua esittäneet sivustot ovat joutuneet eston kohteeksi.

Rikollinen toiminta on rikollista netissäkin, se on itsestään selvää. Filtterijärjestelmän ongelma on kuitenkin siinä, että nyt kun se on lanseerattu, löytyy valvonta- ja holhousyhteiskunnan kannattajilta koko ajan uusia ajatuksia siitä, mihin sitä voidaan soveltaa. Vaikka nauramme Kiinan tuhansien nettipoliisien sensuurijärjestelmälle, olemme ajautumassa itse samalle kaltevalle pinnalle.

Huomion pitäisi olla tehottomien filtterien sijaan siinä, miten nettiympäristössä voidaan puuttua ja mahdollisuuksien mukaan ennalta ehkäistä rikoksia. Paras tapa puuttua netin laittomuuksiin on vertaisvalvonnan rationaalinen kehittäminen. Tässä EFFI on aivan oikeilla linjoilla. Myös poliisin valmiuksia toimia nettiympäristössä on parannettava. Sen lisäksi on panostettava kansalaisten nettilukutaidon lisäämiseen. Kaikki monitorin ruudulla näkyvä ei ole totta, vaikka joku sen on kirjoittanutkin.

Urkintalaki parani - tietoturva keskiössä

Tein tänään yhden kovimmista väännöistäni perustulakivaliokunnassa, kun sain parannettua valiokunnan jo ennestään tiukkaa lausuntoa Sähköisen viestinnäin tietosuojalain esityksestä (ns Lex Nokia/urkintalaki). Perustuslakivaliokunnan linjaukset rajaavat käytännössä merkittävästi työnantajan mahdollisuuksia ryhtyä työntekijöiden viestiliikenteen tunnistetietojen avaamiseen. Fokus laissa on siirtynyt urkinnasta tietoturvan parantamiseen ja valvontaa rajoittavien turvamekanismien rakentamiseen. Tietosuojavaltuutetun rooli kasvaa oikeussuojan takaajana. Valiokunta korosti esityksestäni myös lain käytännön toteutumisen arviointia perusoikeuksien toteutumisen kannalta.

Lopputulos on kohtuullinen kompromissi. Laki parantaa aidosti myös käyttäjän tietoturvaa. Sinällään tarpeeton valvontaelementti säilyy, mutta sitä rajataan tavalla, joka voi tosiasiassa parantaa yritysten työntekijöiden tosiasiallista oikeusturvaa nykyisestä.

Ks lisää vihreän langan nettijutusta.

Kohti kestävää yhteiskuntaa

Puheenvuoroni eilisessä ilmasto- ja energiastrategiakeskustelussa:

Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutoksen torjunnassa olemme meidän nykyajan yhteiskunnan ja ihmiskunnan keskimmäisen kysymyksen äärellä. Jos ajatellaan sitä, mitkä seuraukset tulevat, mitkä katastrofaaliset seuraukset siitä tulevat, jos ilmaston lämpenemistä ei voida rajoittaa kahteen asteeseen, niin se merkitsee elämän edellytysten heikentymistä ja jopa täydellistä elämän edellytysten mahdottomuutta monilla alueilla maapallollamme. Jo nyt tällä hetkellä 15 miljoonaa ihmistä Bangladeshissa asuu alueilla, jotka ovat välittömässä vaarassa ilmastonmuutoksen aiheuttamien tulvien ja pysyvän veden nousun takia.

Vihreästä näkökulmasta se, mitä nyt on tehtävä, on pitkällä aikavälillä varmistaa, että ihmisen toiminta asetetaan maapallon sietokyvyn rajoihin. Itsekkään ja kestämättömän yhteiskunnan aika on ohi. Emme voi enää elää laina-ajalla tulevien sukupolvien ja maapallon hyvinvoinnin kustannuksella. Kuten Sternin raportti osoitti, seuraukset ilmastonmuutoksesta ovat paitsi sosiaalisesti ja ekologisesti myös taloudellisesti kestämättömiä. Meidän yhteiskuntajärjestelmämme ei kestä sitä taloudellista kriisiä, mikä aiheutuu siitä, että ilmastonmuutos edetessään heikentäisi pysyvästi monia yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja ympäri maailmaa, myös Suomessa. Siksi on syytä korostaa, että vaikka ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, niin se maksaa paljon vähemmän kuin maksaisi se, että jatkamme laput silmillä kohti syvää katastrofia.

Arvoisa puhemies! Hallituksen ilmasto- ja energiastrategia näyttää ensi kertaa Suomessa virallisena asiakirjana suuntaa kestävän yhteiskunnan rakentamiselle. Asetetut tavoitteet menevät oikeaan suuntaan, mutta niiden pitäisi mennä vielä pitemmälle. Meidän on varauduttava suurempiin päästövähennyksiin globaalin sopimuksen myötä. Yhdysvallat ja EU voivat nyt yhdessä Barack Obaman presidenttiyden myötä ajaa tiukkaa linjaa ja riittävän kattavaa kansainvälistä sopimusta Kööpenhaminassa joulukuussa 2009.

On myös syytä korostaa sitä, että vaikka hallitus nyt Suomessa on tehnyt käännöksen siitä, että Suomessakin otetaan ilmastopolitiikka vakavasti, niin meidän naapurimaassamme Ruotsissa on näin toimittu jo vuosikausia. Ruotsissa on jo tällä hetkellä energiankulutuksen ja sähkönkulutuksen kasvu taitettu, ja me tavoittelemme tätä tilannetta 10 vuoden kuluttua. Elikkä meillä on aika paljon kirittävää meidän naapurimaihimme verrattuna.

Jos ajatellaan sitä laajaa yhteiskunnallista rakennemuutosta, mikä tarvitsee tehdä, niin tässä strategiassa on kaikki osapalaset huomioituina, mutta ei anneta siihen resursseja eikä todeta, mitä investointeja se edellyttää. Se, mikä seuraavaksi pitää tehdä, on varmistaa, että taloudelliset resurssit näihin investointeihin myös tulee laajasti ajatellen siten, että me panostamme lisää raideliikenteeseen, joukkoliikenteeseen, energiatehokkuuteen kaikilla yhteiskunnan eri alueilla ja sitten myös uusiutuvaan energiaan ja muilla tavoin tavoittelemme niitä tavoitteita, mitkä meille on asetettu.

On myös syytä korostaa, että kestävä yhteiskunta on myös ihmisille parempi yhteiskunta. Se painottaa puhdasta ympäristöä, kestäviä tuotteita, puhdasta ruokaa ja liikkumisen vapautta eli vapautta autoilun pakosta, mikä nyky-yhteiskunnassa on olennainen piirre. Kestävässä yhteiskunnassa korostuu myös vihreiden pitkään kannattama ajatus siitä, että meillä on enemmän aikaa ja vähemmän roinaa. Keskitymme elämässämme enemmän laatuun, jolloin se on myös ekologisesti kestävämpää ja kuormitamme ympäristöä vähemmän.

Arvoisa puhemies! Riippuvuus raaka-aineiden hinnasta on vaarallista yhteiskunnalle, ja Peak Oil -teorian mukaan öljyn hinta keskipitkällä aikavälillä on edelleen nousussa. Elikkä tämä asetelma tarkoittaa sitä, että modernissa, resurssitehokkaassa taloudessa ekonomia ja ekologia kuuluvat yhteen. On selvää, että raaka-aineiden ja energian hinnannousu kannustaa kaikkia yhteiskuntia energiatehokkaaseen ja moderniin yhteiskuntarakenteeseen. Silloin päästövähennysten ja yhteiskunnan modernisaation vaihtoehtona ei ole siis nykytilanteen jatkuminen vaan talouden taantuminen energia-intensiivisten teollisuusjättien hautausmaaksi, jollemme kaikilla aloilla ryhdy modernisoimaan yhteiskuntamme rakennetta ja teknologinen kehitys jatku kaikilla aloilla, ympäristöteknologia puhdasta teknologiaa korostavaan suuntaan.

Rakennemuutosta ei kannata siis vastustaa, vaan se pitää ottaa haltuun. Perässä hiihtäjiksi ajautuvat maat jäävät vaille puhtaan teknologian alan kasvuyrityksiä ja käyttävät yhä kalliimmaksi tulevaa energiaa tehottomasti, jolloin niiden talous kärsii. Siksi, arvoisa puhemies, on vaikea ymmärtää energiateollisuuden konservatiivisuutta ja näköalattomuutta, mitä ilmensi energiateollisuuden toimitusjohtajan Naukkarisen esitys laskea tavoitteita uusiutuvan energian lisäämiseksi. Suomalaisten pitäisi ymmärtää, että koko suomalaisen yhteiskunnan etu on niin taloudellisesti kuin kaikilla muillakin tavoin kulkea ilmastomuutoksen torjunnan eturintamassa.

Onko ydinvoima pienempi paha kuin hiilivoima?

Otsikon kysymyksen esittää tänään Helsingin Sanomat päivän kysymyksenään. Ehkä kysymyksen tausta-ajatuksena on saada tukea ydinvoimalle, koska mielestäni vastaus on yksiselitteisesti kyllä. Uskon lähes kaikkien ilmastonmuutoksen ja ympäristönsuojelun vakavasti ottavien olevan tätä mieltä.

Toinen asia on se, että kysytään aivan väärää asiaa. Päätös rakentaa viides ydinvoimareaktori Olkiluotoon johti siihen, että odotamme kymmenen vuotta uuden ydinvoimalan valmistumista. Hiilivoimalat saivat ydinvoimapäätöksen myötä lisää käyttötarvetta ja -aikaa, kun vaihtoehtoisessa uusiutuvaa energiaa korostavassa mallissa olisi hiilivoimasta päästy eroon nopeammin. Tämä päätös oli vakava virhe. Viides reaktori näillä näkymin valmistuu vuonna 2011, ja sen kustannusarvio on matkan varrella lähes kaksinkertaistunut. Se siitä halvasta ydinsähköstä.

Olisi hyvä, että suomalainen media vaivautuisi joskus tekemään kunnon analyysin ydinvoiman taloudellisuudesta eikä tyytyisi vain ydinlobbareiden tyhjiin puheisiin. Tuulivoiman syöttötariffien hinnasta puhutaan toki, mutta ydinvoiman rakentamiseen upotetut mittavat julkiset tuet (Ranskan ja Saksan vientituet, kunnallisten energiayhtiöiden sijoitukset jne), yksityisistä pääomasijoituksista puhumattakaan, päätyvät nekin veronmaksajien ja kuluttajien maksettaviksi.

Haluammeko toistaa virheen uudestaan? Jotkut haluavat. Minä haluan pääomien sijoittuvan nopeasti hiilidioksidipäästöjä vähentäviin uusiutuviin energianmuotoihin ja energiatehokkuuden parantamiseen. Se on myös paras tapa lisätä suomalaista kilpailukykyä, työllisyyttä ja teknologista kehitystä: kotimarkkinoiden kasvu parantaisi suomalaisten yritysten mahdollisuuksia menestyä voimakkaassa globaalissa kasvussa olevalla puhtaan teknologian alalla. Eri tutkimukset osoittavat alalla olevan mahdollisuuksia kymmeniin tuhansiin uusiin työpaikkoihin Suomessa. Ydinvoima tuottaisi suunnilleen yhden käden sormilla laskettavan määrän suomalaisia työpaikkoja.

Osmo Soininvaara asettaa blogissaan ydinvoiman kannattamisen ehdoksi sen, että se todella torjuu ilmastonmuutosta. Fakta-aineisto osoittaa kuitenkin Suomessa päinvastaista. Ydinvoima ei ole huonoin mahdollinen energiantuotantomuoto, mutta se ei tarkoita sitä, että sitä tarvittaisiin Suomessa lisää. Tästä aion puhua tänään myös eduskunnan keskustelussa hallituksen ilmasto- ja energiastrategiasta.

PS. klo 21.22. Pidin juuri puheenvuoroni ilmasto- ja energistrategiakeskustelussa. Innostuin luennoimaan kestävän yhteiskunnan rakentamisen välttämättömyydestä sekä resurssitehokkaan talouden ylivertaisuudesta niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Se tarkoitti sitä, että puheaika tuli täyteen ennen kuin pääsin puhumaan ydinvoimasta... Joten hyvä, että kirjasin kantani edes tähän blogiin.

Päivän kansanedustajana ilmastostrategiasta ja sosiaaliturvasta

Olin perjantaina YLEn Radio Peilin päivän kansanedustaja -haastattelussa. Keskustelimme 30 minuutin aikana erityisesti juuri julkaistusta ilmasto- ja energiastrategiasta, sosiaaliturvasta ja yliopistoista. Halukkaat voivat kuunnella linkin kautta haastattelun. Haastattelu tehtiin aikaisin aamulla, mutta parin minuutin äänen avauksen jälkeen ajatukset alkavat luistamaan paremmin...

Tänään julkaistiin myös minun ja Harri Jaskarin Sunnuntaidebatti-kirjoitus sosiaaliturvan uudistamisesta Helsingin Sanomissa. Halusimme herättää keskustelua uudistuksesta ja konkreettisista keinoista vahvistaa perusturvaa ja parantaa ihmisten elämänlaatua. Sata-komitean työ on niin tärkeä, että keskustelua ratkaisumalleista tarvitaan nyt.

Kumpaakin voitte kommentoida myös tässä.

Obaman USA vie kohti uutta aikakautta

Niinhän siinä lopulta kävi. Barack Obama voitti kuin voittikin Yhdysvaltain presidentivaalit! Jos harrastaisin vedonlyöntiä, olisin varmaan saanut hyvän voittokertoimen tammikuussa ennen Obaman nousun aloittanutta Iowan esivaalia, kun päätin kannattaa Obamaa Hillary Clintonin sijaan. Obaman kyky koota ihmisiä, loistavat puhujanlahjat, sekä kulttuurien ja maailman ymmärtämistä korostava analyyttinen ajattelu antaa erinomaisen pohjan hyvälle presidenttikaudelle.

Obaman USA vie koko maailmanpolitiikkaa eteenpäin: Yhdysvallat ottaa nyt myös liittovaltiotasolla ilmastonmuutoksen torjunnan vakavasti. Yhdysvallat pyrkinee ulkopolitiikassaan luomaan yhteistyötä hajottamisen sijaan. Yhdysvallat kunnioittanee ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta jatkossa niin kotimaassaan kuin ulkopolitiikassaankin. Obama osoitti vaalikampanjassa sivistystä ja luonteen lujuutta: hän ei muuttanut kampanjansa positiivista virettä, vaikka ensin Hillary Clinton ja sitten John McCain kumpikin kävivät ajoittain hyvin negatiivista kampanjaa. Asiakeskeisyys kannattaa, kun sanojalla on karismaa.

Kaksi sivuhuomiota sanottakoon silti: Yhdysvaltain ulkopolitiikassa säilyy presidentistä riippumatta aina tiettyä jatkuvuutta. Toiseksi Bushin kausi sekä taloustaantuma on heikentänyt Yhdysvaltain hegemonista valta-asemaa, mikä vähentää myös Obaman valinnan sinällään suurta merkitystä koko maailmanpolitiikan kehityksen kannalta.

Katsoessani Obaman kannattajien profiilia exit pollien perusteella en voinut muuta kuin hymyillä. Nuoret, naiset, kaupunkilaiset sekä vähemmistöt olivat voimakkaimmin Obaman takana. Muistuttaa kovasti vihreiden kannattajaprofiilia.

Maahanmuuttopolitiikasta

Laitan nyt poikkeuksellisesti viimeisimmän Turun Sanomien kolumnini myös tänne blogiin, jotta halukkaat voivat sitä kommentoida. Normaalisti julkaisen kotisivuillani lehtikirjoitukset ja tiedotteet, mutta siellä ei valitettavasti ole kommenttimahdollisuutta. Tämän ajattelin ehkä herättävän keskustelua.

---
Valistunut maahanmuuttopolitiikka välttämätöntä

Suomessa maahanmuuttopolitiikka ei ole ollut merkittävä poliittisen keskustelun aihe. Maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuvien vaalivoiton myötä on kuitenkin välttämätöntä, että valistunut enemmistö nousee kertomaan oman näkemyksensä maahanmuutosta.

Tarkoitushakuisen kritiikin voimistuminen voi johtaa yhä kärjistyneempiin ongelmiin, jollemme määrätietoisesti torju sen irvokkaimpia piirteitä. Samalla on syytä parantaa ulkomaalaisten kotouttamista. Kotouttaminen on otettava vakavasti nyt, eikä vasta sitten, kun sen todetaan epäonnistuneen.

Pohjoismaisten tutkimusten mukaan maahanmuuttajien kotouttaminen on Norjan, Tanskan ja Ruotsin vertailussa onnistunut ylivertaisesti parhaiten Ruotsissa. Ruotsissa kotouttamiseen on sijoitettu alusta alkaen riittävästi resursseja. Tulokset ovat sen sijaan selvästi heikompia Norjassa ja Tanskassa, joissa ilmapiiri on kielteisempi ja kotouttamisessa painotetaan mahdollisuuksien sijaan velvoitteita.

l

Viime vuosina on puhuttu yhä enemmän työperäisestä maahanmuutosta, kun aiemmin maahanmuuton merkittävin osa on ollut turvapaikkaa hakevien pakolaisten vastaanottaminen. Näissä on kyse täysin eri asioista.

Pakolaisten vastaanottamisessa on kysymys sitoutumisesta ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Sivistyneessä oikeusvaltiossa taataan ihmisoikeudet niin omille kansalaisille kuin turvapaikkaa maasta hakeville.

Olen viime vuosina tutustunut eri Euroopan maiden turvapaikkaprosessiin Pohjoismaiden Neuvoston kansalais- ja kuluttajavaliokunnan puheenjohtajana. Turvapaikan hakijana ei ole kovin helppoa. Esimerkiksi Puolassa voi joutua odottamaan ahtaissa oloissa lopullista käännyttämistä kaksi vuotta. Monet turvapaikan hakijat ovat kärsineet kotimaassaan joko suoranaisesta kidutuksesta tai vainosta, jolloin säilöönotto voi olla musertava kokemus.

Turvapaikanhakijan olosuhteet Suomessa ovat viime vuosina parantuneet. Samaan on pyrittävä kaikissa Euroopan maissa. Schengen-alueella periaatteena on, että turvapaikan hakijan asia käsitellään siinä maassa, mihin hän ensimmäisenä saapuu. Se edellyttää korkeiden ihmisoikeusstandardien toteutumista kaikissa jäsenmaissa.

Turvapaikkaprosessissa on taattava inhimillinen ja yksilöllinen kohtelu kaikille turvapaikanhakijoille. Oikeusturvaan kuuluu käännytysten nopea toimeenpano niiden osalta, joiden palauttaminen kotimaahansa ei aiheuta heille uhkaa.

l

Kautta maailmanhistorian sivistys ja hyvinvointi on ollut yhteydessä ihmisten, tiedon ja kauppatavaran liikkumisen vapauteen. Valtiovallan tehtävä ei mielestäni sinällään ole maahanmuuttajien houkutteleminen Suomeen. Liberaalin sivistysvaltion voimavara on kuitenkin siinä, että maan työmarkkinat ovat lähtökohtaisesti avoinna kaikille työpaikan saaville.

Työnantajat, mukaan lukien julkiset palveluntuottajat, voivat sitten itse arvioida kuinka tarpeellista on rekrytoida työvoimaa ulkomailta. Monilla aloilla kilpailukyky edellyttää, että huippuosaajien rekrytoiminen ulkomailta olisi nykyistä helpompaa.

Työperäisen maahanmuuton helpottaminen tarkoittaakin käytännössä erilaisten viisumi- ja oleskelulupakäytäntöjen helpottamista. On vain järkevää, että Suomessa opiskeleva ulkomainen nuori voi valmistuessaan hakea työlupaa Suomessa ilman, että hänen täytyy välillä palata kotimaahansa. Työperäisen maahanmuuton helpottaminen on omiaan vähentämään myös turvapaikkaa perusteetta hakevien määrää.

l

Hyvän maahanmuuttopolitiikan välttämätön edellytys on kotouttamiseen panostaminen. Kielikoulutuksen, kulttuurituntemuksen sekä oikeusvaltion periaatteiden opettaminen on oltava osana kaikkien kotouttamista. Nykyisin esimerkiksi kotiäidit jäävät usein kotouttamistoimien ulkopuolelle.

Maahanmuuttajilla on, kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia lukuun ottamatta, oltava yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet kuin kantaväestöllä. Jotta maahanmuuttaja osaa hyödyntää oikeuksiaan, on hänen ymmärrettävä ne ja järjestelmän varmistettava niiden toteutuminen. Tällöin on huomattavasti helpompaa edellyttää myös velvollisuuksien noudattamista.

Useissa maissa maahanmuuttoon liitetyt ongelmat ovat enemmänkin sosiaalisia ongelmia, jotka kertovat ylipäätään yhteiskunnan eriarvoisuudesta. Kielteinen suhtautuminen maahanmuuttajiin ei mitenkään paranna suomalaisten vähäosaisten asemaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan yleinen pyrkimys vähentää tuloerojen kasvua, sosiaalisia ongelmia sekä lähiöiden eriarvoistumista on myös järkevää maahanmuuttopolitiikkaa.

VILLE NIINISTÖ

Kirjoittaja on kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Kiitos kaikille äänestäjilleni!

Kiitos äänestäjilleni, 1 617 ääntä tekee miehen nöyräksi. Erityisen hienoa oli vihreiden upea vaalivoitto niin Turussa kuin koko maassa. Turussa nousimme yhteensä 11 paikalla (joista kaksi lisäpaikkaa) sekä 15,9 prosentin kannatuksella kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja matkaa kakkoseen eli demareihin ei enää paljoa jäänyt (15). Näistä asetelmista on huomattavasti helpompaa toteuttaa vihreää politiikkaa.

Nyt jatketaan työtä avoimemman ja kestävämmän Turun puolesta!

Onnittelut Interille!

FC Inter Turku toi hetki sitten futiksen Suomen mestaruuden Turkuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1975! Eli oman elämäni aikana en ole päässyt juhlimaan turkulaista futismestaruutta, vaikka 1980-luvulla se lähellä olikin.

Ratkaisevassa ottelussa kaatui Pietarsaaren Jaro kaatosateessa ja mutapainitunnelmissa 2-0. Lämpimät onnittelut Interille, palkinto oli ansaittu kiitos taitavalle joukkueelle, erinomaiselle valmentajalle, hyvälle juniorityölle sekä futikseen täysin omistautuneelle omistajalle. Toivottavasti Turun valtakausi jalkapallossa kestää pitkään!

Äänestä vihreää muutosta!

Absurdia kyllä, sunnuntaiksi on luvattu poikkeuksellisen kovaa syysmyrskyä. Syysmyrskyjen on ennustettu lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä. Yleensä huono sää laskee erityisesti nuorten äänestysprosenttia, mikä on nuorten äänistä riippuvaisille Vihreille huono asia. Älkää siis antako ilmastonmuutoksen myötä yleistyvän ilmiön estää ilmastonmuutoksen torjuntaa voimakkaimmin ajavien vaalivoittoa, vaan menkää joukolla äänestyspaikalle!

Turussa vihreillä on ollut todella hyvä henki vaalikampanjassa. Ehdokkaita tuli mukaan täysi lista, ja innolla vaalityössä mukana olevia on todella paljon. Palaute kaduilla on ollut parempaa kuin itse muistan kokeneeni aiemmissa vaaleissa. Kauppatorilla ja kävelykadulla on ollut hieno keskustella ihmisten kanssa, jotka haluavat vihreiden tuovan muutosta Turun politiikkaan.

Ihmiset kaipaavat Turkuun avointa ja reilua politiikkaa, joka huomioi nykyistä paremmin niin ihmisten näkemykset kuin kestävän kehityksen. Ihmiset haluavat joustavia palveluja erilaisiin elämäntilanteisiin ja parempaa ennaltaehkäisyä. Ihmiset haluavat kouluja, joissa lasten hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin oppimistulokset. Vihreät ajaa juuri näitä asioita. Turun talous saadaan kuntoon vihreiden esittämällä kestävän kehityksen talousohjelmalla, jossa yhdistyy hyvä taloudenpito, kaupungin ympäristökuormituksen vähentäminen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen hyvinvointi.

Ihmiset haluavat viihtyisää keskustaa, jota kehitetään rikasta kulttuurimiljöötä kunnioittaen. Vihreät ajaa juuri näitä asioita. Vihreät haluaa laajentaa kävelykatukeskustaa, parantaa lähipalveluja ja kehittää joukkoliikennettä. Keskeinen tapa edistää näitä kaikkia tavoitteita on rakentaa Turun seudun pikaraitiotie, joka vahvistaisi koko seudun ja Turun keskustan elinvoimaa, parantaisi aluekeskusten palveluja sekä vähentäisi autoilun pakkoa. Jos vihreät saavat merkittävän vaalivoiton, on se myös signaali toriparkkikantaansa epäröiville demareille siitä, että keskustaa on kehitettävä ihmisten ja viihtyisyyden ehdoin. Toriparkkia ei Turkuun tarvita.

Mitä suuremman vaalivoiton vihreät saavat, sitä helpompaa meidän on toteuttaa näitä tavoitteita. Turun Sanomien gallupin mukaan Vihreät saisi kolme paikkaa lisää. Se toteutuu vain, jos kaikki kannattajamme käyvät uurnilla. Suuri vaalivoitto auttaa meitä rikkomaan Turun perinteisten valtapuolueiden kabinettipolitiikan ja tuomaan uutta avointa ja vastuullista poliittista kulttuuria Turun päätöksentekoon.

Ole mukana tuomassa muutosta Turun politiikkaan, äänestä sunnuntaina Vihreitä!

Vaalibudjettini julkistus

Vihreät pitää tärkeänä, että vaalirahoitus on julkista ja että äänestäjillä on mahdollisuus jo ennen vaaleja tietää ehdokkaiden kampanjoiden mittaluokka ja kampanjan rahoittajat. Siksi julkaisen oman kunnallisvaalibudjettini tässä menoeriin eriteltynä. Samoin toimivat muutkin vihreät kansanedustajat.

Toistaiseksi budjetti on alustava ja perustuu joidenkin menoerien osalta arvioon, sillä en ole saanut vielä kaikkia laskuja, enkä kirjannut tilattaessa kustannuksia ylös.

KAMPANJABUDJETTI

KAMPANJAN TULOT:

- Oma rahoitus, noin 2 250 euroa.
Koko kampanja rahoitettu omalla rahoituksella.


KAMPANJAN MENOT
Yhteensä noin 2 250 euroa.

- Lehtimainokset, yhteensä noin 2 000 euroa
* 2 kpl Turun Sanomat, 1 268 euroa
* 1 kpl Aamuset, noin 350 euroa
* vihreiden yliopistoehdokkaiden yhteismainos Turun ylioppilaslehdessä, 33,50 euroa
* yhteismainos vaalipaneelista Turun Sanomissa (Randell/Achren/Niinistö/Maskula), 305 euroa
* vihreiden kaksikielisten ehdokkaiden yhteismainos Åbo Underrättelser, noin 30 euroa
- Mainoslehdykkä/flyer (500 kpl), n 150 euroa
- Ehdokasmaksu vihreiden paikallisyhdistykselle yhteisen kampanjan rahoittamiseen, 100 euroa

--
Tiivistäen voin todeta, että kunnallisvaaleissa pidän tärkeänä jalkautumista ihmisten keskuuteen, monipuolista nettiläsnäoloa ja vahvaa asiasisältöä. Harvoissa mainoksissani haluan aina tuoda myös esille asiateemoja. Mainosbudjetilla kilpailun jätän muiden, katukuvasta päätellen kokoomuslaisten, asiaksi. Hekin voisivat julkaista jo ennen vaaleja budjettinsa rahoittajat.

21-v futismaajoukkue teki Kupittaalla historiaa!

Suomalainen jalkapallokulttuuri on kasvamassa kohisten jo aika hurjiin mittoihin. Katsoin juuri äsken tv:stä alle 21-vuotiaiden futismaajoukkueen ratkaisevan EM-karsintaottelun Itävaltaa vastaan: Suomi nousi ensimmäisen osaottelun 1-2 tappiosta ja tässäkin pelin yhden maalin takaa-ajoasemasta huolimatta komeasti 2-1 voittoon ja rankkarikisalla jatkoon!

Nyt Suomi on mukana ensimmäistä kertaa kahdeksan joukkueen EM-lopputurnauksessa, joka tällä kertaa järjestetään Ruotsissa. Pojat osoittivat sellaista asennetta ja itsevarmuutta, josta koko Suomi saa ottaa oppia. Rankkarikisaa katsoessa oli kerrankin sellainen olo, että nämä pojat eivät tätä kisaa voi hävitä.

Turkukin sai osansa kunniasta, sillä Turun Kupittaalla pelatut ratkaisevat ottelut olivat yleisömenestyksiä. Tunnelma näytti olevan huikea tässä pelissä. Harmi vain, että itse jouduin jäämään Helsinkiin eduskunnan välikysymyskeskustelun takia enkä päässyt paikan päälle.

Tämäkin peli näytti sen, että Turun kaupungin kannatti osallistua Kupittaan uuden päätykatsomon rakentamiseen. Itse olin aktiivisesti varmistamassa, että Sdp:n vastaanhangoittelusta huolimatta hankkeeseen osallistuttiin. Vuoden 2009 naisten EM-kisoissa Turun Kupittaa pääsee päätykatsomon valmistuttua entistä ehompana isännöimään - anteeksi, emännöimään - kansainvälisesti arvostettua huipputurnausta.

Enää ei tarvitse miettiä, miksi Suomessa ei ole kunnon futiskulttuuria. Ei tarvitse kuin käydä TPS:n tai Interin peleissä nähdäkseen turkulaisen futiskulttuurin nousun, niin katsomossa kuin pelikentällä. Futiskulttuuri on jo täällä!

(PS. Jos joku ei ymmärrä, miksi bloggaan futiksesta, niin voin sanoa että Kaarinan Poikien junnuissa pelatessani unelmani oli päästä pelaamaan futista ammattilaiskentille - ei päätyä kansanedustajaksi Arkadianmäelle :)

Nopea ulkoministeri kompastui nokkeluuteensa

Täytyy sanoa, että HS:n viime viikon sunnuntain uutisen luettuani jäin vain odottamaan, koska kritiikki nousee julkisuuteen. Nyt se on Juhani Suomen ja Pertti Paasion Verkkoapilalle antamien kommenttien myötä tapahtunut. Ulkoministeri Stubb antoi suurlähettiläille suurlähettiläspäivillä elokuussa tehtävän arvioida vapaamuotoisesti maailman tilaa Venäjän-Georgian konfliktin jälkeen, ja monen yllätykseksi iso osa arvioista julkaistiin HS:n kautta nimettöminä. Arvioissa suurlähettiläät käyttivät hyvin suorasukaista kieltä.

Ulkoministeriön historiaa tutkineena (olin mukana prof. Soikkasen vetämässä tutkimuksessa ulkoministeriön historiasta 1970-luvulla) ja niin taloa kuin ulkopoliitikan tapoja tuntevana voin itse todeta, että tässä tapauksessa nopea ulkoministeri kompastui nokkeluuteensa. Avoimuus on hyvä asia, mutta suurlähettiläät toimivat diplomatian maailmassa, jossa tiedonsaanti perustuu luottamuksellisiin suhteisiin. Suomen suurlähettiläiden suorasukaiset arviot - jotka oli tarkoitettu ministerille, ei julkisuuteen - tullaan varmasti raportoimaan kaikkien relevanttien maiden ulkoministeriöille. Tämä saattaa johtaa siihen, että monen suurlähettilään asema omalla asemapaikallaan voi heikentyä.

Olen kannattanut jo ulkoministeri Tuomiojan ajalta alkanutta uutta linjaa, jossa UM korosti diplomaateilla olevan oikeus ja mahdollisuus osallistua tasapainoisella tavalla julkiseen keskusteluun omine näkökantoineen. Tämä on tärkeä osa modernia diplomatiaa. Pitää silti tunnistaa jyvät akanoista. Sisäiset keskustelupaperit ovat sisäisiä keskustelupapereita juuri siksi, että niissä voi esittää koeheittoja ja keskustelupalloja maan oman ulkopolitiikan kehittämiseksi. Jos ne tulevat julkisuuteen, ei keskustelupalloja enää uskalleta kirjoittaa edes sisäisiin papereihin. Tämä on Suomen ulkopolitiikalle vain tappioksi. UM:n arkistoja laajasti tutkineena voin todeta, että se tulisi olemaan haitaksi myös historiankirjoitukselle.

Pidän ulkoministeri Stubbia erittäin lahjakkaana ja taitavana ulkoministerinä. Mutta uusien toimintatapojen sisäänajossa voi aina tulla omia ylilyöntejään, joista on otettava opiksi. Julkaisupäätös saattoi osittain johtua siitäkin, että suurlähettiläiden kannat myötäilivät aika paljon ulkoministerin omaa transantlanttista suhdetta korostavaa ulkopolitiikkaa. Suurlähettiläiden mielipiteiden käyttö pelinappulana on sekin aika kyseenalaista.

Näin ollen ei taida muuten olla sattuma sekään, että kritiikki nousee Keskustan Verkkoapilan kautta julkisuuteen. Vanhan koulukunnan keskustalaisia saattaa suositun kokoomuslaisen ulkoministerin uuden ajan tyyli ottaa päähän. Tähän kritiikin taustamotiiviin en yhdy. Mielestäni ulkoministeri Stubb on tuonut paljon hyvää Suomen ulkopolitiikan johtamisen toimintatapoihin ja asenteisiin.

Valvontaa virtuaaliympäristössä

Eduskunnan istunnossa oli tänään ajankohtaiskeskustelu Suomen tietoyhteiskunnan tilasta. Keskustelun taso oli korkeimmillaan, kun puhuttiin tietoyhteiskunnasta valokaapeleina ja julkisina hankkeina. Tässä aivan oikein monet korostivat sitä, että markkinaehtoinen laajakaistayhteyksien kehittäminen on jättänyt Suomen monta vuotta kilpailijoitaan jälkeen. Hyvä laajakaistayhteys on nykyaikana tasavertaisten työmahdollisuuksien ja elämisen elinehto, ei luksusta - siis eräänlainen perusoikeus. Siksi laajakaistan saamisen mahdollisuus pitää taata myös pienempiin kaupunkeihin ja maaseudulle.

Taso kuitenkin laski, kun puhutaan internetistä sosiaalisena ilmiönä. Valitettavan monen kansanedustajan puheista saa mielikuvan netistä vaarallisena ja pelottavana paikkana, jossa nuoret muuttuvat epäsosiaalisiksi ja löytävät kummallisia yhteisöjä. Valvontaa haluttiin kovasti lisää. Minun ja Jyrki Kasvin tehtäväksi jäi korostaa kansalaisten perusoikeuksien kunnioittamista yhtä lailla netissä kuin fyysisessä ympäristössämme. Suomessakin on käytävä sitä laajaa keskustelua valvontayhteiskunnan vaaroista, mitä useat länsi-Euroopan maat ovat eri syistä viimeisen vuoden aikana käyneet (Ruotsissa FRA-lain eli ulkomaisen viestinnän tiedustelulain takia, Iso-Britanniassa laajemmin valvontayhteiskunnasta varjosisäministeri David Davisin protestieron takia). Muutoin saatamme joku päivä herätä siihen, että perusoikeutemme ovat peruuttamattomasti rajautuneet teknisen kehityksen mahdollistamien uudenlaisten valvonnan muotojen takia.

Tässä asiaa koskeva puheenvuoroni osa eduskunnan keskustelussa (tämä on tätä istuntosalin puhekieltä, kun ilman paperia puhuu niin tulee pitkiä virkkeitä, koittakaa kestää):
Kolmas näkökulma, jonka haluan nostaa esille, on tärkeä periaatteellinen kysymys kansalaisten perusoikeuksista bittien maailmassa. Meidän fyysisessä ympäristössämme meille on itsestäänselvää, että ensiksi arvioidaan, mitkä ovat kaikkien perusoikeudet, ja sitten kun puhutaan esimerkiksi rikollisuuden torjunnasta, arvioidaan, ovatko toimet oikeasuhtaisia, ettei tarpeettomasti rajata lainkuuliaisten kansalaisten oikeuksia. Tämän saman lähestymistavan pitää, totta kai, toimia myös tietoyhteiskunnassa ja verkoissa, ettei meille tule tällaista, mitä tässäkin keskustelussa on hiukan havaittavissa: Jos ei ymmärretä, että tekniset ratkaisut voivat itse asiassa rajoittaa muittenkin ihmisten mahdollisuuksia käyttää nettiä kuin niitten, jotka voivat käyttää sitä rikolliseen tarkoitukseen, se tarkoittaa samaa kuin fyysisessä ympäristössä kiellettäisiin esimerkiksi tiettyjä kokoontumispaikkoja.

Meidän pitää todellakin tiedostaa se, mihin tämän tyyppinen valvontalainsäädäntö vie, että se ei tarpeettomasti rajaa ihmisten perusoikeuksia. Tämän tyyppistä arvokeskustelua me tarvitsemme Suomessa ja ylipäätään (Puhemies: 2 minuuttia kulunut!) Länsi-Euroopassa. Viittaan tässä myös esimerkiksi terrorismin torjunnassa käytettäviin lainsäädäntökeinoihin, esimerkkinä Ruotsin fra-laki, jossa myös suomalaisten tulee miettiä, miten meillä esimerkiksi pk-yritykset voivat suojautua ja tiedostaa, että heidän yhteyksiään ulkomaille voidaan tätä kautta myös valvoa.

AlmaMedian omistajilla ja hallituksella vain yksi vaihtoehto: toimitusjohtaja saa lähteä

Harvoin sitä järkyttyy pienestä mutta symbolisesti hyvin merkittävästä asiasta yhtä paljon kuin eilen, kun sain kuulla uutisen Lapin Kansan tulevan päätoimittajan Johanna Korhosen työsuhteen purkamisesta omistaja AlmaMedian toimesta. Johanna Korhonen ilmoitti, että syynä työsuhteen purkamiselle oli hänen puolisonsa, joka sattuu olemaan samaa sukupuolta hänen kanssaan. AlmaMedia kiisti tämän, ja väitti takaisin, että syynä oli puolison poliittinen aktiivisuus kunnallisvaaliehdokkaana, jota Korhonen ei ollut työhaastattelussa ilmoittanut.

Jo AlmaMedian omasta mielestään "fiksu" peruste työsuhteen purkamiselle osoittaa, kuinka kivikautinen tämän konsernin toimiva johto on. Kenenkään ihmisen poliittinen aktiivisuus, saatikka tämän puolison, ei ole peruste työsuhteen purkamiselle. On jo sinällään hyvin kyseenalaista edes kysyä työhaastattelussa työnhakijan omasta saatikka puolison poliittisesta aktiivisuudesta. Konsernin politiikassakaan tätä periaatetta ei ole harrastettu: saman konsernin toisessa lehdessä kun sattuu olemaan päätoimittaja, jonka vaimo on aktiivinen keskustapolitiikko. Vielä vakavampi kysymys on työsuhteen purkaminen seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Joka tapauksessa kummankin puolen esittämien argumenttien perusteella on selvää, että AlmaMedian on syytä katsoa peiliin. Koska toimitusjohtaja Kai Telanne on ollut esittelyvastuussa päätöksestä, ei itseään kunnioittavat omistajat ja yhtiön hallitus voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin antaa kenkää täyttä harkitsemiskyvyn puutetta osoittaneelle Telanteelle. Omistajien olisi syytä pohtia myös sitä, että muodollisen päätöksen tehnyt hallitus ei itsekään ollut tehtäviensä tasalla.

Monet ovat tuoneet esille AlmaMedian tuotteiden boikotoinnin vastalauseena yhtiön mauttomalle, syrjivälle, ja kaikella todennäköisyydellä lainvastaiselle toiminnalle. Ainoa tapa pelastautua kuivin jaloin on myöntää syyllisyys, korvata aiheutettu vahinko asianosaiselle ja antaa kenkää yhtiön maineen tahranneelle toimitusjohtajalle. Nyt saadaan selville, mitä arvoja AlmaMedian omistajat edustavat.

Turkulaisten amk-opiskelijoiden terveydenhuolto vihdoin kuntoon

Joskus politiikassa saadaan jotain aikaankin! Olin Turun kaupunginhallituksessa 2005-07 ajamassa innokkaasti turkulaisille amk-opiskelijoille parempaa terveydenhuoltoa. Silloin Turun amk:n opiskelijakunta teki asiasta aloitteen, jota olin kovasti potkimassa (joidenkin vastahakoisuudesta huolimatta) eteenpäin. Nyt hanke on tullut maaliin.

Ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat tunnetusti väliinputoajia terveydenhuoltopalveluissa. Yliopisto-opiskelijoilla on YTHS, mutta amk-opiskelija saattaa ei-akuutissa tapauksessa joutua matkustamaan satojen kilometrien päähän vanhaan kotikuntaansa (siellä kirjoilla olon takia) saamaan terveydenhuoltoa. Amk-opiskelijoille tarkoitetut kunnan palvelut ovat olleet vajaavaisia ja hajallaan ympäri kaupunkia.

Nyt Kupittaalle ollaan vihdoin avaamassa Amk-opiskelijoiden terveydenhuoltokeskus. Se aloittaa näillä näkymin toimintansa vuodenvaihteessa. Se tarkoittaa enemmän aukioloaukoja ja helpompaa saavutettavuutta. Myös resurssitarvetta on jatkossa helpompi korjata, kun nähdään palvelujen tosiasiallinen tarve aiempaa selkeämmin.

Yliopistot irti tuottavuusohjelmasta ja talouskurimuksesta

Olen kyllästynyt siihen, että viime vuosina yliopistot ovat aina saaneet budjettineuvotteluissa "torjuntavoittoja" rahoituksensa suhteen. Rahoitusta on nimellisesti lisätty, mutta sitten kun lasketaan vuokra- ja muiden pakollisten toimintamenojen kasvu, havaitaan resurssien tosiasiallisesti supistuneen. Sen lisäksi tuottavuusohjelma leikkaa henkilöstöresursseja. Tämä ei valtiovarainministeriötä kiinnosta.

Kysyin tänään opetusministeriltä budjettikeskustelussa, miten tästä kierteestä päästään irti ja aidosti varmistetaan yliopistojen resurssit. Tiedän, että opetusministeriö on suunnitellut uuteen yliopistolakiin kirjausta siitä, että yliopistojen perusrahoitus sidotaan indeksiin perusrahoituksen vähimmäiskorotuksen takaamiseksi menoja vastaavalla tavalla. Sen päälle menevästä neuvotellaan erikseen. Lisäksi ministeriö aivan oikein, kuten itse vihreiden eduskuntaryhmän yliopistoryhmän vetäjänä olen edellyttänyt, tulkitsee taloudellisen autonomian tarkoittavan sitä, että tuottavuusohjelman kaltainen valtionvarainministeriön mikro-ohjaus ei enää koske yliopistoja.

Ministeri Sarkomaa vastasi yksiselitteisesti, että näin on: hallitus on indeksisidonnaisuudesta iltakoulussaan jo sopinut, ja että tuottavuusohjelma ei enää v 2010 koske yliopistoja (tässä Helsingin Sanomien juttu aiheesta).

Tämä oli käsittääkseni ensimmäinen kerta kun tämä tuotiin näin yksiselitteisesti esille. Se oli erinomainen asia. Kiitän opetusministeri Sarkomaata rohkeudesta, ja ylipäätän hyvästä työstä yliopistojen puolustamiseksi. Kun asia on ääneen sanottu, en usko valtiovarainministeriön pyrkimysten uudistusten torppaamiseksi enää onnistuvan. Tuskin valtiovarainministeri Katainen jyrää näin tärkeässä asiassa oman puolueensa ministerin julkituodun kannan.

Metsäteollisuuden sietämätön rakennemuutos

Tänään UPM-Kymmene ja Stora Enso ilmoittivat yhteensä noin 2 000 ihmisen saavan lopputilin yritysten Suomen tehtailta. Kajaanissa tehdas ajetaan kokonaan alas. Uutiset olivat odotettua kovempia, ja laittaa monet perhet tiukkaan tilanteeseen.

Metsäteollisuuden globaali rakennemuutos ravistelee metsäteollisuuden asemaa työnantajana Suomessa. Voi olla, että muutokset ovat välttämättömiä yritysten kilpailuaseman ja jäljellä olevien työpaikkojen turvaamiseksi. Voi olla, että metsäteollisuus tämän jälkeen voi jatkaa Suomessa paremmin edellytyksin.

Silti on syytä ihmetellä aiheesta Suomessa käytävää julkista keskustelua:

- Ensin vaaditaan hallitukselta tekoja metsäteollisuuden puunsaannin parantamiseksi. Hallitus tekee radikaalin veronalennuksen metsän myyntitulojen verotuksesta, joka kannustaa metsien kaatoon.

- Tämä silläkin riskillä, että Etelä-Suomen metsistä on suojeltu alle kaksi prosenttia ja reipas veroale saattaa kannustaa kaatamaan myös luontoarvoiltaan arvokasta metsää.

- Tämän jälkeen yritykset kiittävät hallitusta ilmoittamalla irtisanovansa yli kaksi tuhatta ihmistä.

- Nyt jotkut jälleen vaativat ratkaisuna hallitusta lisätoimiin puunsaannin helpottamiseksi.

(ei kai kukaan muuten oikeasti usko, että Jutta Urpilaisen johtama hallitus olisi onnistunut Venäjän kanssa puutullineuvotteluissa nykyistä hallitusta paremmin?)

Ei tämä näin voi mennä. Lopputuloksena seuraavan kymmenen vuoden rakennemuutoksesta voi jäädä käteen kymmeniä tuhansia Suomesta kadonneita työpaikkoja, suomalaiset juurensa hylkäävät globaaliin talouteen katoavat yritykset, myyntituloilla rikastuneet metsänomistajat, ja satoja tuhansia hehtaareja arvokasta metsää hakattuna metsäteollisuuden viimeisenä jäähyväisenä.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos hallitus auttaa metsäteollisuutta, on sen edellytettävä myös teollisuudelta sitoumuksia verohelpotusten vastapainoksi. Tästä hallituksen pitäisi neuvotella. Työpaikkojen säilymisestä tietyn ajanjakson vastineena yhden teollisuuden alan suosimisesta. Ei yksi teollisuuden ala voi samaan aikaan kiristää kilpailuetua valtiolta, ja samalla vähentää reippaasti työvoimaansa Suomessa. Tällöin se haluaa vasemmistolaisen talousopin mukaista tukea valtiolta, ja oikeistolaisen talousopin avulla perustelee omaa työnantajapolitiikkaansa.

Myös Etelä-Suomen metsiensuojelun resursseja on pikaisesti parannettava, jotta yltyvä kaatovimma ei ulotu luontoarvoiltaan rikkaimpiin metsiin. Tosiasiassa sekä metsätalous että metsiensuojelu mahtuvat hyvin Suomeen. Itse asiassa metsätalous tarvitsee laajaa metsiensuojelua luonnon omien ekologisten turvajärjestelmien takia (jotka ehkäisevät esimerkiksi puutautien leviämistä).

Puhemies oikeassa maahanmuuttajien kotouttamisessa

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) on puheessaan korkeimman hallinto-oikeuden 90-vuotisjuhlissa korostanut maahanmuuttajien kotoutumisessa oikeusjärjestelmän ymmärtämistä (Turun Sanomien juttu aiheesta). Puhemies on todellakin oikeassa.

Suomessa keskustelu maahanmuutosta ei yleensä pääse kovinkaan syvälliselle tasolle. Kun puhutaan työperäisen maahanmuuton edistämisestä, tarkoitetaan erilaisten työllistymisen esteiden kuten viisumi- ja oleskelulupakäytäntöjen helpottamista. Lähtökohtana pitää olla se, että kaikilla on periaatteessa liikkumisen vapaus eli oikeus muuttaa työn perässä. Kautta maailmanhistorian sivistys ja hyvinvointi on ollut yhteydessä ihmisten, tiedon ja kauppatavaran liikkumisen vapauteen. Tuskinpa tämä johtaa miljoonien ihmisten maahanmuuttoon, kuten ei johtanut Neuvostoliiton hajoaminenkaan (1990-luvun alussa oli yleinen usko miljoonien maahanmuuttajien tuloon Suomeen sekavassa tilassa olevasta itänaapurista).

Toisena maahanmuuton erillisenä ryhmänä on pakolaiset. Sivistyneessä oikeusvaltiossa taataan ihmisoikeudet niin omille kansalaisille kuin maasta turvapaikkaa hakeville. Ihmisoikeuksissa ei voida poimia rusinoita pullasta, ja taata turvapaikan hakijoista ihmisoikeuksien toteutuminen vain irakilaisille lääkäreille. Pakolaisia ei oteta vastaan työvoiman saamiseksi, vaan hädänalaisten ihmisten perusoikeuksien turvaamiseksi.

Kritiikki näistä peruslähtökohdista on luonteeltaan konservatiivista, kansallismielistä (tai protektionistista) ja humaanin oikeusvaltion vastaista.

Se, mikä on todellinen ongelma, on jäänyt lähes täysin huomiotta. Usein maahanmuuttajat, varsinkin pakolaiset, tulevat maista joissa oikeusvaltio ja laillinen järjestys on ollut hyvin puutteellista ja olosuhteet ovat olleet kaoottiset. Jos on tottunut siihen, että valtio ja valtaapitävät keräävät tietoja ihmisistä kansanmurhien tai muun mielivaltaisen kontrollin toteuttamiseksi, ei ehkä ensimmäisenä ole kertomassa avoimesti elämäntarinaansa suomalaisillekaan viranomaisille, tai uskomassa suomalaisten lakien oikeudenmukaisuuteen.

Siksi tärkeässä osassa niin turvapaikkahakuprosessissa kuin maahanmuuttajien kotouttamisessa on oikeusvaltion ja lakiin perustuvan yhteiskunnan perusperiaatteiden opettaminen. Oppimisprosessi on vuorovaikutteinen, sillä suomalaisten viranomaisten ja oikeusasteiden on yhtä lailla ymmärrettävä ne erityiset tarpeet, joita maahanmuuttajilla on.

Maahanmuuttajilla on kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia lukuunottamatta oltava yhtälaiset oikeudet ja velvollisuudet kuin suomalaisilla. Jotta maahanmuuttaja osaa hyödyntää oikeuksiaan, on hänen ymmärrettävä ne ja järjestelmän varmistettava niiden toteutuminen. Tämän jälkeen on huomattavasti helpompaa edellyttää myös velvollisuuksien noudattamista.

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on vahva usko lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Emme saa menettää sitä maahanmuuton lisääntyessä.

Työtulovähennys lisää työllisyyttä

Rähinä budjettiriihen alla auttoi, ja hallitus yhteisymmärryksessä hioi esitystään ensi vuoden verotuksesta. Työtulovähennykseen sijoitettavat 400 miljoonaa euroa kohdentavat tuloverojen kevennystä riittävästi pieni- ja keskituloisiin. Tämän lisäksi tehtiin tasaiset kevennykset kaikkiin veroluokkiin, ja siten kokoomuksen kammoksuma marginaalivero ei (ainakaan muodollisesti) noussut.

Tärkeää on myös huomata, että työtulovähennys kohdennetaan myös niille, jotka maksavat vain kunnallisveroa (eli alle 12 600 euroa vuodessa tienaaville). Sen ansiosta pienituloisen työn kannattavuus paranee, ja opiskelijoillekin jää jotain veronalennuksesta käteen. Pieni- ja keskituloisten veronkevennykset kohdistuvat todennäköisemmin kulutukseen, mikä lisää kotimaista kysyntää ja elvyttää taloutta.

Minua on hiukan huvittanut kokoomuksen kovasti markkinoima pelko progression kiristymisestä. Euromääräisesti ja todennäköisesti myös suhteellisesti (ks. alla oleva esimerkki) nyt toteutettu veronkevennys paisuttaa edelleen eniten hyvätuloisten lompakkoa. Pieni- ja keskituloiselle on olennaisempaa se, että hänen lompakossaan on oikeasti enemmän rahaa kuin se, että teoreettisesta seuraavasta lisäeurosta maksetaan muutama prosentti enemmän veroa. Kaikilla opettajilla ja sairaanhoitajilla kun ei ole mahdollisuutta saada lisää palkkaa.

Toki olen sitä mieltä, että yli 50% marginaaliverot ovat kohtuuttomia. Näitä meillä on kuitenkin vain aivan asteikon yläpäässä, asia koskettaa vain noin 5 prosenttia veronmaksajista. Heidän osaltaan ongelma voidaan korjata siten, että hyvätuloisten työn verotuksen keventäminen rahoitetaan yksityishenkilöiden pääomatulojen verotusta nostamalla.

On myös ekonominen fakta, että mitä alhaisempaa työn verotus on tulee sen saman tulonsiirtovaikutuksen aikaansaamiseksi olla aikaisempaa progressiivisempaa. Sama koskee sitä tilannetta, jossa tuloverotuksen osuus valtion kaikista verotuloista laskee. Kulutusverot kun eivät ole progressiivisia. Tällä hetkellä meillä toteutuvat molemmat.

(Tässä vielä pieni havainnollistava esimerkki "tasaisesta veronkevennyksestä": Pekka tienaa 100 000 euroa vuodessa, ja hänen veroprosenttinsa on 45%. Janne tienaa 20 000 euroa vuodessa, ja hänen veroprosenttinsa on 20%. Valtio päättää tehdä yhden prosenttiyksikön tasaisen veronkevennyksen. Pekan uusi veroprosentti on 44%. Jannen uusi prosentti on 19%. Pekan käteen jäävät ansiot nousevat 55 000 eurosta 56 000 euroon. Käteen jää siis tuhat euroa vuodessa lisää, mikä tarkoittaa 1,8 prosentin nousua. Jannen käteen jäävät ansiot nousevat 16 000 eurosta 16 200 euroon. Tulojen nousua on 200 euroa, mikä tarkoittaa ansiotason nousua 1,25 prosentilla. Mitenkäs tässä näin kävi? Tasaiset veronkevennykset lisäsivät paitsi euromääräisesti myös suhteellisesti Pekan ansioita enemmän.)

Veropolitiikassa menetetty tilaisuus?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa pitkä pohdinta valtiovarainministeri Kataisen budjetin verolinjausten ongelmista, mutta Ode ehti ensin. Hän perustelee blogissaan riittävästi sitä, miksi "tasainen veronalennus" kaikille ei edes ole tasainen, vaan nostaa suhteellisestikin enemmän hyvätuloisten nettoansioita (koska verojen osuus palkasta on suurempi). Samaa mieltä olen myös siitä, että suurituloisten työn verotusta on kyllä syytä keventää, mutta ei näin vaivihkaa, vaan reilusti osana pääomatulojen ja työtulojen verotuksen lähentämistä. Eli samalla kun nostetaan pääomatulojen verotusta.

Se, mikä eniten minua harmittaa, on rakenteelliseen työttömyyteen puuttumisen unohtaminen. Meillä olisi tässä hyvässä suhdannetilanteessa nyt ollut historiallinen mahdollisuus rakentaa yhteiskuntaa, jossa pienituloisten työnteon kannattavuutta parantamalla rakenteellinen työttömyys painuisi mahdollisimman alas. Pienituloisten aseman ja työllisyyden parantaminen on suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kohtalokysymys, muuten yhteiskunnan hajoaminen takaisin luokkayhteiskunnaksi on väistämätöntä. Tasavertaisten mahdollisuuksien yhteiskunnan häviö olisi tappioksi kaikille suomalaisille.

Jos veronkevennykset olisi nyt painotettu pieni- ja keskituloisille, olisi voitu aloittaa jopa negatiivisen tuloveron toteuttaminen Suomessa. Negatiivisen tuloveron ajatuksenahan on kannustaa työntekoon passiivisten tukien vastaanottamisen sijaan antamalla pienten työtulojen päälle valtiolta negatiivista tuloveroa, eli kannustinrahaa työnteon kannattavuuden parantamiseksi. Negatiivinen tulovero antaisi kaikille reilun mahdollisuuden päästä mukaan työelämään. Nyky-Suomessa "low-skilled" työvoiman työn kannattavuus on asetettu aivan liian korkealle, mikä estää tuhansien työhaluisten työllistymisen. Lisäksi negatiivinen tulovero helpottaisi jo nyt töissä olevien pätkätyöläisten ja pienituloisten asemaa.

Kataisen malli, jossa hän "työn kannustavuuden" nimissä on huolestunut hyvätuloisten marginaaliveroista, on pienituloisten työnteon kannattavuuden kannalta hukkaan heitettyä rahaa. Siellä ne todelliset marginaalivero-ongelmat ovat, pienituloisilla, jotka miettivät kannattaako tuilla elämisen sijaan mennä töihin, kun pienistä työtuloista tukien leikkaantumisen myötä ei jää käytännössä mitään käteen. Jos pienituloiset saadaan julkisilta tuilta töihin toisi se valtiolle merkittävät säästöt ja varaa myöhemmille veronalennuksille myös keski- ja suurituloisilla. Siksi pienituloisille kohdistetut veronalennukset olisivat myös taloudellisesti järkeviä.

Joko kokoomus ei tosi paikan tullen välitä pienituloisten kannustinloukkujen poistamisesta ja työllisyysasteen lisäämisestä, tai sitten he ovat vain taipuneet taustaryhmiensä painostukseen. Huonoa veropolitiikkaa kannattavia etujärjestöjä kun riittää. 800 miljoonan euron jakaminen verotuksen rakenteita kehittämättä on menetetty tilaisuus.

Metsien suojelun resursseja lisättävä hakkuualen vastapainona

Hallituspuolueiden puheenjohtajat tekivät viime viikolla periaatepäätöksen lisätä puun tarjontaa markkinoilla alentamalla puun myyntitulon verotusta. Vihreiden mielestä päätös on osin perusteltu mutta kovin yksipuolinen.

Valtiolla on velvollisuutensa osoittaa, että suomalaisella metsäteollisuudella on hyvät edellytykset toimia ja työllistää ihmisiä myös tulevaisuudessa. On kuitenkin kestämätöntä, jos globaalissa rakennemuutoksessa olevan teollisuuden alan lyhytaikaisen verohelpotuksen takia tuhotaan pysyvästi suomalaisten metsien tärkeitä luontoarvoja. Vaarana on, että hakkuuale kannustaa kaatamaan myös luonnontilaisena olevaa tai muutoin luontoarvoiltaan korvaamatonta metsää.

Talousmetsistä voi Vihreidenkin mielestä saada puuta ekologisesti kestävällä tavalla lisää markkinoille, mutta metsien suojelun puutteet tekevät tilanteen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta kestämättömäksi. Tällä hetkellä Etelä-Suomessa on suojeltu alle kaksi prosenttia metsistä. Pitkällä aikavälillä metsien monimuotoisuuden turvaaminen edellyttäisi, että lähemmäs kymmenen prosenttia metsistä olisi suojelun piirissä. Hallitukselta oikeaa vastuunottoa olisikin parantaa metsien suojelun resursseja hakkuualen vastapainona.

Hallituksen viime keväänä hyväksymä Etelä-Suomen metsien suojelun Metso-ohjelman rahoitus ei riitä ohjelmalle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Metso-ohjelmassa suojelu perustuu vapaaehtoisuudelle, mikä maksaa tässä markkinatilanteessa paljon. Valtio ei liioin itse näytä kovin hyvää esimerkkiä. Valtion omistamilla Metsähallituksen mailla suojelun lisäämistavoite vuoteen 2010 mennessä on vain 10 000 hehtaaria, vaikka suojeluun sopivaa metsää löytyisi kymmenkertaisesti.

Kokoomuksen ja keskustan ministerit ovat kaivanneet veroalen yhteydessä "kansallisia talkoita" puun tarjonnan lisäämiseksi. On hellyttävää, kuinka isänmaallisia tunteita globaalissa taloudessa toimivien monikansallisten metsäyritysten tarpeet herättävät. Suomalainen luonto on kuitenkin pysyvästi meidän suomalaisten ja valtiovaltamme vastuulla. Jollei Metso saa riittävää rahoitusta, Suomen metsien eliölajien häviäminen ei hidastu vaan kiihtyy entisestään. Eikö metsien monimuotoisuuden turvaaminen tuleville sukupolville ansaitse kansallisia talkoita?

Hallituksella on edelleen mahdollisuus osoittaa, että niin metsätalous kuin metsien suojelu ansaitsevat riittävät toimintaedellytykset. Metsien suojelun lisäämiseksi vaihtoehtoja on Vihreiden mielestä kaksi: antaa valtion metsää suojeluun korvauksetta, tai merkittävästi lisätä Metso-ohjelman rahoitusta.

(Blogimerkintä julkaistu alunperin Vihreässä blogissa)

Vanhojen puolueiden siivottava kaappinsa

Vaalirahoituskohu alkaa saada jo hyvin vakavat mittasuhteet. Nyt ollaan tultu tilanteeseen, jossa vanhojen puolueiden on siivottava kaappinsa. Vihreät on jo pitkään vaatinut rahoituksen avoimuutta, ja puolue toi puoluekokouksessa julki oman rahoituksensa. Varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk) yritti eilen lehtihaastattelussa kiertää puolueensa vastuuta sanomalla, että kaikilla puolueilla on näitä ongelmia. Ei ole. Siivotkaa oma likapyykkinne. Lain kiertely ja hätävalheet saavat riittää.

Kyse on toisaalta koko poliittisen järjestelmän, ei hallituksen, kriisistä. Siksi ratkaisu edellyttää kaikilta puolueilta halua korjata ongelmat. Poliittinen rahoitus on kaikkinensa saatava avoimeksi, ja puolueiden on ilmoitettava avoimesti taloudelliset kytköksensä. Jos hallitus tekee tällaisen lakiesityksen, kantaa se vastuunsa tilanteesta. Reilussa poliittisessa rahoituksessa ei tarvita erilaisia peiteyhdistyksiä tai muita ilmoittamisvelvollisuutta kiertäviä konsteja.

Suomi on perinteisesti ollut luottamusyhteiskunta. Meillä on ollut vahva luottamus yhteisiin pelisääntöihimme, eikä siksi poliittisen järjestelmän avoimuutta ole aina pidetty itseisarvona. Tämä oli olennainen osa kylmän sodan ajan itsesensuuria tai työmarkkinajärjestöjen asemaa ohi eduskunnan korostavaa korporatista päätöksentekoa. Luottamus on kuitenkin jättänyt tilaa "mielipidevaikuttamiselle", tai suoraan sanottuna, korruptiolle. Järjestelmän läpinäkyvyys on edistyksellisen demokratian tapa palauttaa ihmisten luottamus yhteiskunnan pelisääntöihin.

Tosiasiassa poliittisen järjestelmän rahoituksessa on aina ollut hämärät kytköksensä. Oli raha tullut sitten yrittäjältä tai ammattijärjestöltä, on sen oltava julkista. Sellaista rahaa ei voida hyväksyä, jota osapuolet eivät halua tuoda julki. Jos haluaa salata jotain, lienee olevan myös syy salata. Ongelma ei ole vain eduskuntavaaleissa, vaan esimerkiksi kaavoituskysymyksissä kunnallisvaaleissa.

Kaikki vaalirahoitus on saatava avoimeksi ja läpinäkyväksi. Tämä koskee niin yksittäisiä ehdokkaita kuin puoluerahoitusta. Tämä edellyttää velvollisuutta kirjanpitoon tai muutoin selkeään vaalikampanjan dokumentointiin, jolloin kaikki tulot ja menot voidaan eritellä.

Nyt vanhoissa puolueissa on sisäisen keskustelun paikka. Ovatko kokoomus, keskusta ja sdp valmiita vaalirahoituksen avaamiseen, niin ehdokkaiden kuin puolueiden osalta?

Kesän puoluekokouksissa suurten puolueiden puoluekokousedustajilla olisi tilaisuus muistuttaa johtajiaan siitä, että edistyneessä demokratiassa avoimuus ja oikeusvaltion kunnioittaminen ovat keskeisiä periaatteita.

Eikä olisi yhtään haitaksi, että myös kansanedustajat pyrkivät toiminnassaan kaikin tavoin rehellisyyteen ja lakien kunnioittamiseen.

Turun seudulle oma YTV

Turun Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään:
Tällä haavaa vaikuttaa siltä, että niin sanottuun Suur-Turkuun on pitkä matka. Mutta laaja yhteistyö, josta kaupunkiseutusuunnitelmat antavat viitteitä, tasoittaa tietä myös seudun kunnallishallinnon tiivistymiselle. Näköpiirissä olevat kuntaliitokset sitä jo osaltaan toteuttavat, mutta ennen pitkää Turunkin on päästävä mukaan.

Varteenotettava välietappi olisi pääkaupunkiseudun kaltainen seudullinen yhteistyövaltuuskunta, jota eräs kaupunginvaltuuston vihreistä esitti TS:n kyselyssä. Valtuuskunnalla olisi lakisääteinen asema ja demokraattinen päätöksenteko.

Myönnän olevani kyseinen vihreä valtuutettu. Puhuin asiasta valtuustosssa jo syksyllä, kun kaupunkiseutusuunnitelmaa käsiteltiin. Asia ei ole nyt ainakaan vähemmän ajankohtainen, kun kaikille alkaa selvitä Suur-Turun mahdottomuus lyhyellä aikavälillä.

Turun seudulla on suomalaisille kaupunkiseuduille tyypilliset ongelmat. Seudullinen joukkoliikenne ei toimi, kuntien kaavoitus ei edistä järkevää kaupunkirakenteen kehittymistä ja kuntarajat vaikeuttavat monien palvelujen kehittämistä. Erilaiset seudulliset kuntayhtymät toimivat kohtuullisesti, mutta niiden demokraattinen valvonta ja ohjaus on vaikeaa tai vähintään sekavaa.

Siksi olisi järkevää edetä luomalla Turun seudulle oma lakisääteinen yhteistyövaltuuskunta, jolla olisi vahva mandaatti hoitaa seudullisiksi määriteltyjä palveluja, kuntayhtymiä ja paremman kaavoituksen avulla eheyttää kaupunkirakennetta. Ilman demokraattista ja vahvaa seutuhallintoa on kovin vaikea toteuttaa edes kaupunkiseutusuunnitelman kehitystavoitteita.

Turun seudun nousu edellyttää kuntien tiivistä yhteistyötä. Jos seudun kunnat löytäisivät yhteisen sävelen seutuhallinnon kehittämisestä, ei se tule valtiovaltaan kaatumaan. Olen jo itse asiaa useilta ministereiltä tunnustellut. Sen verran selkeä viesti hallitukselta on tullut, että palvelurakenneuudistuksessa jokainen kaupunkiseutu voi etsiä itselleen parhaiten soveltuvia vaihtoehtoja.

Pallo on nyt Turun seudun kunnissa. Turun seudun yhteistyövaltuuskunta olisi valtava edistysaskel koko Turun seudulle.

Yliopistouudistus välttämätön, mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Osallistuin luonnollisesti viime viikolla eduskunnassa opposition välikysymyksen herättämään keskusteluun yliopistojen tilasta ja rahoituksen turvaamisesta. Alla molemmat puheenvuoroni salissa, joista ensimmäiseksi varsinainen puheenvuoroni ja toisena kommenttini debatissa.

Lyhyesti kantani voi ilmaista seuraavasti: yliopistouudistus on välttämätön, jotta yliopistot vapautuvat valtion tiukasta kontrollista tuottavuusohjelmineen. Valtion kontrollia ei saa kuitenkaan vaihtaa yksityisen vallan kontrolliin: elinkeinoelämän panostukset yliopistoihin ovat tervetulleita, mutta ne eivät saa rajoittaa tieteen vapautta. Yliopistojen sisäinen autonomia on tärkeä varmistaa. Myös valtion perusrahoitusta on lisättävä, vaikka nyt helpotetaan myös yksityisen rahan käyttöä yliopistojen perustoimintaan.

--
Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan sivistyksen ja kulttuurin keskeinen mittari on sen yliopistolaitoksen tila. Ilman kukoistavaa sivistykseen ja korkeimman tiedon tavoitteluun perustuvaa yliopistolaitosta ei voida taata inhimillisen edistyksen etenemistä. Oppositiota onkin syytä kiittää tilaisuudesta keskustella yliopistojen aseman ja toimintakyvyn turvaamisesta.
Yliopistolain uudistuksen keskeisenä tavoitteena on antaa yliopistoille lisää valtaa hallita omia rahojaan sekä lisätä mahdollisuuksia ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen ja sen järkevään käyttämiseen. Vanhan ajan tilivirastoista rakennetaan moderneja yliopistoja, jotka ovat aiempaa riippumattomampia valtiovallasta ja kulloisistakin poliittisista päättäjistä. Tämä on ollut yliopistoväen pitkään odottama uudistus.

Yliopistojen autonomista asemaa ja rahoitusta on parannettava, jotta suomalaisen tieteen ja opetuksen taso säilyy kansainvälisesti korkeatasoisena. Yliopistojen uudistamista onkin ensisijaisesti ohjattava tieteen ja koulutuksen omista lähtökohdista. Samalla on muistettava, että yliopistot palvelevat yhteiskuntaa eri tavoin. Välittömiä innovaatioita ei synny ilman mahdollisuutta pitkäjänteiseen perustutkimukseen. Samalla kun lisätään mahdollisuutta ulkopuoliseen rahoitukseen, on parannettava myös julkisen perusrahoituksen tasoa. Yhteiskunnan tasa-arvoisuuden kannalta on myös välttämätöntä jatkossakin taata yliopistokoulutuksen maksuttomuus, jotta kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus omien kykyjensä toteuttamiseen. Koulutuksen tasa-arvo on myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvin kilpailuvaltti.

Arvoisa puhemies! Jotta voi tietää, minne on menossa, on ymmärrettävä, mistä on tulossa. Tässä on sosialidemokraattien syytä katsoa peiliin. Kahden edellisen hallituksen sosialidemokraattinen yliopistopolitiikka epäonnistui pahasti. Se oli kummallinen yhdistelmä keskusjohtoista byrokratiaa ja ulkoistamista. Itse kutsuin sitä byrokraattiseksi rationalismiksi, eräänlaiseksi markkinalähtöisen tuottavuusajattelun ja keskusjohtoisen suunnitelmatalouden epäpyhäksi allianssiksi.

Muodollisesti puhuttiin autonomian lisäämisestä, mutta todellisuudessa yliopistoväkeä kuormitettiin keskusjohtoisella hallinnolla, kuten tuottavuusohjelmalla, uudella palkkausjärjestelmällä sekä erilaisilla laadun varmistusjärjestelmillä. Tehokkuutena pidettiin sitä, että tutkijat jatkuvasti raportoivat tekemisistään esimiehilleen tai rahoittajilleen, ja tämä alkoi jo rajoittaa merkittävästi tutkimuksen vapautta.

Samalla kun yliopistojen perusrahoitus taantui vuosi vuodelta, tulivat yliopistot yhä riippuvaisemmiksi yksityisestä ja myös julkisesta hankerahoituksesta, mutta toisaalta tämän käyttöä rajoitettiin niin, että se ei voinut varsinaisten yliopistojen perustoimintojen laatua merkittävästi parantaa. Myös tulossopimusohjauksessa opetuksen laatu tarkoitti vain kovia määrällisiä tavoitteita tutkinnoille.

Vaikka kymmenessä vuodessa perustutkintojen määrä lisääntyi 50 prosenttia - ja minun lukujeni mukaan tohtorintutkintojen 300 prosenttia - on opetushenkilöstön määrä säilynyt samana. Tässä mallissa ei siis anneta parempaa julkista perusrahoitusta, mutta ei myöskään anneta mahdollisuuksia tehokkaasti hyödyntää ulkopuolista rahoitusta. Kaikkien yliopistojen tasavertainen surkeus ei voi olla minkään sivistyneen puolueen yliopistopolitiikan lähtökohta. Uhkakuvana onkin, että yliopistoista on tulossa keskinkertaisia massalaitoksia, joissa muoto syrjäyttää sisällön, jossa aito sivistyksellisen ja tieteellisen kilvoittelun henki väistyy tutkintotavoitteiden tieltä.

Arvoisa puhemies! Uudistus on siis välttämätön, ja on hyvä, että myös oppositio on nyt välikysymyksessään ilmaissut tukensa yliopistojen uudistamiselle. Samalla he esittävät uhkakuvia toteuttamistavasta. Tämä kritiikki on paikoin perusteltua. Ongelmat kiteytyvät seuraavaan kysymykseen: Olemmeko vaihtamassa valtiovallan kontrollin yksityisen vallan kontrolliin? Pääsääntöisesti näin ei ole käymässä, mutta piru piilee yksityiskohdissa. Uudistuksen ongelmat liittyvät innovaatioyliopiston asemaan, yliopistojen riittävään perusrahoitukseen ja sen tasavertaisuuden takaamiseen sekä yliopistojen sisäisen päätöksenteon autonomian rajoittamiseen. Hallitus on parantamassa yliopistojen perusrahoitusta aikaisemmista vuosista, mutta se ei vielä riitä. On saavutettava valtion tiede- ja teknologianeuvoston asettama tavoite 50 miljoonan euron vuosittaisesta lisärahoituksesta.

Autonomian lisääminen on oltava aitoa, jolloin opetusministeriön ainoaksi ohjauskeinoksi riittää tulossopimusohjaus, joka painottaisi aiempaa enemmän laadullisia kriteerejä. Tuottavuusohjelman latistavasta vaikutuksesta on päästävä eroon. Samalla on otettava huomioon yliopistojen sisäisen päätöksenteon autonomisuus ja riippumattomuus. Tässä erityisesti säätiömallin hallintojärjestely voi olla ongelmallinen. Onkin pyrittävä siihen, että valtaosin ulkoisista edustajista muodostuva hallitus keskittyy todellakin vain strategiseen johtamiseen, ja keskeinen päätöksenteko kaikissa akateemisissa kysymyksissä opetuksesta tutkimukseen ja myös sen järjestämiseen on akateemisten päätöksentekijöiden erillisessä päätöksentekoelimessä. Yliopiston sisäisillä ryhmillä pitää olla myös mahdollisuus antaa esitys yliopiston hallitukseen tai säätiön hallitukseen valittavista henkilöistä. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) Tällöin varmistetaan, että näiden välille ei tule ristiriitaa.

Arvoisa puhemies! On välttämätöntä, että opetusministerin ja yliopistojen rehtorien neuvoston kesken myöhemmin keväällä käytävissä neuvotteluissa saavutetaan yhteisymmärrys uudistuksen yksityiskohdista. Yliopistoja ei voi mielekkäästi uudistaa, jos yliopistoväki itse ei ole uudistuksen takana, ja tämä tuki on nyt varmistettava.
--
Ville Niinistö /vihr (vastauspuheenvuoro): Puhemies! Tässä saa semmoisen käsityksen välillä opposition väitteistä [maakuntayliopistojen alasajosta], että meillä on jonkinnäköinen henkinen siperia tuolla Pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja ne kaikki ovat armopaloilla eläviä yliopistoja, kun tosiasiassa täytyy muistaa, että kaikki Suomen yliopistot ovat jossain maakunnassa. Meillä ei ole maakuntayliopistoja ja muita yliopistoja. Hyvin monet yliopistot täyttävät korkeat kansainväliset kriteerit, niin kuin ed. Gustafssonkin kyllä ansiokkaasti myös toi esille aikaisemmin.
Mutta se, mikä on avainkysymys tässä, on se, että toivoisin opetusministeriltä vastausta tähän, eikö ole kysymys siitä, että innovaatioyliopistossa luodaan jotain uutta, joka ei ole niitten kolmen yhdistämisen summa, vaan laajennetaan ja rakennetaan vanhan päälle, yritetään löytää uusia ratkaisuja, jotka parantavat sen yliopiston tutkimuksellista ja opetuksellista panosta. Sama mahdollisuus on kaikilla muilla yliopistoilla.

Eikö pitäisi siis lähteä siitä, että kaikilla yliopistoilla on samat opetuksellisiin ja tutkimuksellisiin tavoitteisiin perustuvat mahdollisuudet saada rahoitusta, ja niin kuin pääministeri toi esille, tämä rahoitusmahdollisuus on riippumatta siitä, mikä hallintomuoto valitaan. Keskustelu tästä julkisesta ja yksityisestä rahasta on jotenkin sotkenut tätä kuviota. Eikö tavoitteena ole (Puhemies: Minuutti kulunut!) kuitenkin tasavertaisuuden jatkaminen?

Korkea aika korjata poliittisen rahoituksen avoimuutta

Saavuin juuri Helsingin kotiin yölennolla perustuslakivaliokunnan työmatkalta, jossa puhuimme mm. korruption torjunnasta. Nyt onkin heti kommentoitava viime päivien kuumaa puheenaihetta. Vihreät ovat pitkään ajaneet laajempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä poliittiseen rahoitukseen. On ollut mukava havaita viime päivinä, että tämä tärkeä aihe on keskustan ryhmäjohtaja Timo Kallin tapauksen myötä herättänyt myös median mielenkiinnon.

Tätä mielenkiintoa olisi kaivattu jo silloin, kun Euroopan Neuvoston korruption vastainen elin GRECO antoi viime joulukuussa suosituksensa Suomen poliittisen rahoituksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden parantamiseksi. Kaikki nämä suositukset, myös erittäin tärkeät suositukset puolueiden rahoituksesta, olisi syytä saattaa nopeasti käytäntöön.

Suomessa suuret puolueet ovat perinteisesti suhtautuneet melko välinpitämättömästi poliittisen rahoituksen avoimuuden lisäämiseen vetoamalla siihen, että kun meillä ei ole korruptiota, ei tähän ole tarvetta. Tämä on täysin väärä asenne. Vaalirahoituksen määrän kasvaessa hurjasti vaaleista toiseen on välttämätöntä ennaltaehkäistä ongelmia ja parantaa rahoituksen läpinäkyvyyttä. Vaikka on ikävää, että politiikan vahtikoira herää kovin satunnaisesti usein vasta yksittäisten skandaalien yhteydessä, antaa julkinen huomio oikeusministeri Tuija Braxin asettamalle työryhmälle nyt vahvan mandaatin asiantilan korjaamiseksi.

Itse olen viime päivät ollut perustuslakivaliokunnan työmatkalla Keski-Euroopassa tutustumassa työmme kannalta keskeisiin ihmis- ja perusoikeuselimiin, mm. Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen, Saksan perustuslakituomioistuimeen sekä YK:n pakolaisjärjestöön UNHCR:ään. Strasbourgissa tapasimme myös samaisen Grecon sihteeristön apulaisjohtajan, ruotsalaisen Björn Jansonin.

Keskustelin pitkään kahden kesken Jansonin kanssa, emmekä voineet olla enempää samaa mieltä: poliittisen rahoituksen mahdollisimman laaja läpinäkyvyys ja avoimuus ovat välttämättömiä myös kehittyneissä demokratioissa, joissa korruptiota esiintyy vähän. Tämä ennen kaikkea kahdesta syystä:
1) rahoituksen läpinäkyvyys ja avoimuus takaa sen, että yhteiskunta säilyy itsekriittisenä ja valvoo sitä, että korruptiota ei pääse vaivihkaa syntymään avoimuuden puutteen takia, sekä takaa kansalaisille mahdollisimman laajan tiedon politiikan taustoista;
2) jollei meillä ole korkeita standardeja kaikessa korruption torjunnassa ja läpinäkyvyyden takaamisessa, emme voi edellyttää sitä myöskään mailta, joissa korruptio on merkittävämpi ongelma.

En usko, että kovinkaan moni politiikko Suomessa kokee antavansa sitoumuksia vastineeksi poliittisesta rahoituksesta. Tämä ei poista kuitenkaan kansalaisten oikeutta tietää sitä, mitkä tahot rahoittavat poliittista toimintaa.

Tällä en tarkoita sitä, että poliitikkojen tai puolueiden rahoittamisessa olisi jotain kyseenalaista. Päinvastoin. On vain hyvä, että poliittisia intohimoja omaavat tahot osallistuvat eri tavoin edustuksellisen demokratian toimintaan. Yhdysvalloissa puolueet saavat valtavat määrät lahjoituksia, ja tämän rahoituksen julkisuus on säädetty erittäin korkealle tasolle. Suomessakin olisi kaikkien etu päästä eroon hyssyttelystä, joka koskee poliittisia lahjoituksia.

Kaikkien etu olisi mahdollisimman läpinäkyvä järjestelmä. Epäilyt korruptiosta väistyvät, kun tämä rahoitus on avointa - se karsii joukosta jo automaattisesti ne rahoittajat, joilla itsellään ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Lahjoitusten määrän lisääntyessä on kuitenkin myös pidettävä huolta siitä, että kilpavarustelu ei vääristä demokratian toteutumista esimerkiksi talouelämää lähellä olevien ehdokkaiden eduksi. Siksi on harkittava myös ehdokaskohtaisen katon asettamista vaalibudjetille esimerkiksi 30 000 euroon, jotta myös pienillä puolueilla ja uusille ehdokkailla on mahdollisuus kilpailla eduskuntapaikoista.

Ihmisillä saa olla aatteita, mutta demokratiassa poliittisen toiminnan pitää samalla olla mahdollisimman avointa. Niin myös poliittisen rahoituksen.

Katastrofiapu saatava perille Burman hirmumyrskyn uhreille

Trooppisen hirmumyrskyn aiheuttama katastrofi Myanmarissa eli Burmassa on saamassa valtaisat mittasuhteet. Uhrien määrän on arvioitu nousevan jopa sataan tuhanteen, ja miljoona ihmistä on vailla puhdasta vettä, ruokaa ja lääkkeitä. Sotilasjuntan johtama sulkeutunut maa on kuitenkin vaikea avustuskohde, ja jotkin katastrofialueet vaikeasti tavoitettavissa. Apu pitää saada kuitenkin nopeasti perille, sillä ihmishenget ovat viivästymisen myötä vaarassa.

Siksi Suomen ja EU:n on käytettävä kaikki poliittinen painoarvonsa sotilasjuntan taivuttamiseksi avun vastaanottamiseen. Sotilasjuntta on pelännyt laajan avustajajoukon heikentävän sen otetta maasta. Poliittista tilannetta monimutkaistaa lauantaiksi suunniteltu kansanäänestys, josta sotilasjuntan tulisi tässä tilanteessa luopua ja keskittää kaikki omatkin voimavaransa uhrien auttamiseen.

Kysyin tänään eduskunnassa kyselytunnilla hallitukselta, mihin toimiin se on ryhtynyt avun antamiseksi ja sen perille saamiseksi nopeasti avun tarpeessa oleville. Liitän koko keskustelupöytäkirjan alle.

Myanmarin hirmumyrskyn uhrien avustaminen

Ville Niinistö/vihr: Arvoisa puhemies! Trooppinen hirmumyrsky ja sen yhteydessä syntynyt tulva-aalto on aiheuttanut Myanmarissa eli Burmassa valtavan inhimillisen katastrofin. Arvioidaan nyt uhrien määrän nousseen jopa sataantuhanteen, ja katastrofi on vaikuttanut jopa miljoonan ihmisen elämään ja vienyt kodin, mahdollisuudet ruokaan, puhtaaseen veteen ja elintarvikkeisiin. Kokemus tällaisista katastrofeista on osoittanut, että apu pitää saada mahdollisimman nopeasti perille. Nyt kun tässä tapauksessa on kysymyksessä maa, joka on hyvin sulkeutunut ja jota johtaa sotilasjuntta, niin siinä on ollut käytännön esteitä, ja myös avun kohteet ovat vaikeissa paikoissa.

Mihin toimenpiteisiin Suomen hallitus on ryhtynyt avun antamiseksi ja avun saamiseksi myös mahdollisimman nopeasti perille?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Herra puhemies! Ulkoasiainministeriö on äskettäin päättänyt myöntää 300 000 euroa Suomen Punaisen Ristin kautta käytettäväksi tämän katastrofin seurausten lievittämiseen. Me seuraamme tämän tilanteen kehitystä ja olemme varautuneet vielä uusiinkin päätöksiin, mikäli apupyyntöjä esitetään ja voimme tähän avuntarpeeseen sopivalla tavalla vastata. Näyttää olevan niin, että tämän katastrofin mittasuhteet ovat paljon suuremmat kuin mitä aluksi arveltiin, ja näin ollen lisäavun tarve saattaa vielä olla olemassa.

Ville Niinistö/vihr: Arvoisa puhemies! Haluaisin erityisesti vielä vastausta siihen, että kun EU-maista esimerkiksi Ranskan ulkoministeri on todennut, että apu pitää saada perille, vaikka Burman hallitukselta ei tulisi siihen lupia, niin eikö tässä olisi syytä etsiä myös EU:n yhteistä linjaa. Ovatko ulkoministerit olleet EU:ssa yhteistyössä tässä, ja onko EU ollut asiassa aktiivinen, ja mikä on Suomen linja sen suhteen, että apu saadaan perille, jos Burman hallinto ei ole riittävän nopeasti asiaan itse reagoinut? Tässä on kysymys katastrofista, jossa inhimillinen kärsimys pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti riippumatta niistä poliittisista erimielisyyksistä, mitä on maiden välillä ollut aikaisemmin.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Yhteistä EU-linjaa tässä ei ole vielä vedetty, koska tämä luonnonkatastrofi tapahtui 3. ja 4.5. Avunanto on tapahtunut jokaisen jäsenmaan itsensä kautta, eli kuten ministeri Väyrynen totesi, Suomi antaa 300 000 euroa Suomen Punaisen ristin kautta. Järjestöt, kuten Unicef, Undp, Ifrc, Who ja Save the Children, ovat kaikki yrittäneet päästä alueelle aktiivisesti, mutta juntan takia se on ollut melkeinpä mahdotonta. Suomen puolelta meidän suurlähettiläämme Backström on vasta nyt saanut viisumin. Eli on yritetty koordinoida EU:n yhteistä kantaa, mutta tässä ovat kaikki toimineet aika pitkälti itse.

Liisa Jaakonsaari/sd: Arvoisa puhemies! Itse asiassa tässä katastrofissa jokainen minuutti on tärkeä, koska ihmisillä on puute puhtaasta juomavedestä. On jollain tavalla masentavaa havaita se, että kun Euroopan unionin piirissä ja joka paikassa on erilaisia kriisinhallintajärjestelyjä suunnitelmissa ja suunnitteilla ja valmiina, niin sitten kuitenkin reagointikyky on erittäin heikko tämmöiseen katastrofiin. Kysymykseni on, miksi Euroopan unionin ulkoministerit eivät ole kokoontuneet tämän takia, miksi ei ole Euroopan unionilla yhteistä kantaa. Olisiko niin, että yhteinen kanta voisi muodostua sen velvollisuus suojella -periaatteen pohjalta, että jos juntta ei hyväksy apua, niin siitä riippumatta apua annetaan?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Se on ilman muuta selvää, että avunannon täytyy tapahtua heti, ja sen takia tämä on lähtenyt pitkälti kansalliselta pohjalta. Jos me lähdemme EU:n kautta rakentamaan sitä, niin se vaatii kolmea asiaa: että instituutiot ovat valmiit; että on poliittista tahtoa; että on rahaa.

Valitettavasti nämä mekanismit EU:n sisällä eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneitä. On tavattu toki virkamiestasolla ja yritetty yhteistä linjaa saada ja sorvata ja pidetty toisiamme informoituna, mutta ulkoministeritasolla ei vielä.

Pekka Haavisto/vihr: Arvoisa puhemies! Maan sisällä kuitenkin ilmeisesti Punainen Risti ja jotkut YK:n järjestöt pystyvät toimimaan Burmassa tällä hetkellä, mikä on positiivinen asia. Mutta nyt tätä taustaa vasten tämä Suomen katastrofiin osoittama 300 000 euroa tuntuu aika pieneltä, koska tarve näyttää olevan valtava. Niin kuin sanottu, puhutaan ehkä yli miljoonasta kodittomasta ja valtavasta määrästä ihmisuhreja.

Onko Suomen hallituksella valmius nopeasti osoittaa lisäapua sitten niitä kanavia pitkin, millä apu todella voidaan saada perille sinne?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Herra puhemies! Me halusimme hyvin nopeasti myöntää ensimmäisen hätäavun, joka yhdessä muiden suomalaisten toimijoitten antaman avun kanssa on kuitenkin meidän voimavaroihimme nähden merkittävä. Mutta kuten jo edellisessä vastauksessani totesin, me olemme varautuneet myöskin lisäämään avustuksia. Tässä tietysti olennaista on juuri se, minkä ed. Haavisto totesi, että jos tähän mennään, niin täytyy löytää kanavat, jotka sitten voivat hyvin nopeasti ja tehokkaalla tavalla tämän avun viedä perille. Myanmarissa valitettavasti olosuhteet ovat olleet vaikeat ei ainoastaan tämän luonnonkatastrofin vuoksi vaan myöskin maan poliittisten olojen takia. Me yritämme parhaamme mukaan kyllä auttaa omien voimavarojemme puitteissa.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Epäsuorasti tähän liittyy suomalaisten tilanne tällä hetkellä. Niistä yhdeksästä, joiden tiedettiin olevan paikalla, kahdeksaan on saatu yhteys. Yhdeksättä ei ole vielä saatu kiinni - hän on niin sanottu rinkkamatkustaja - ja edelleen jatketaan. Mutta kuten ministeri Väyrynen totesi, yhteydet siellä päässä ovat erittäin vaikeat tällä hetkellä.

Toinen varapuhemies: Kysymys on loppuun käsitelty.

Takaisin töihin

Vanhempainvapaani päättyi 30.4, ja niin olikin sopiva aloittaa työt vappupuheella Turussa. Puhuin kunnallisista palveluista, ja korostin palvelujen sisällön merkitystä palvelutuotannon tavan sijaan. Kunnallispolitiikassa on usein niin, että demarit ja kokoomus riitelevät palvelutuotannon tavasta (julkisesti vai yksityisesti tuotettua), kun paljon tärkeämpää on miettiä sitä, minkälaisia palveluja ihmisille tarjotaan. Vihreät haluavat monipuolisia, jokaisen ihmisen tarpeisiin sopivia palveluja, jotka yhtä lailla huomioivat eriarvoisuuden torjumisen ja ihmisten tasavertaisen kohtelun. Palvelujen tavoitteena on oltava elämänlaadun parantaminen ja ihmisten hyvinvointi. Kaavamaisesta one-size-fits-all -palveluista on kehitettävä tasavertaisia mutta yksilöllisiä palveluja, jotka myös ennaltaehkäisevät ongelmia, eivät vain hoida niitä.

Riitely palvelutuotannon tavasta toisinaan lamaannuttaa palvelun kehittämisen. Tässä tasapainoilussa on tärkeintä, että päätösvalta palveluista on viime kädessä valtuustolla, riippumatta palveluntuotannon tavasta. Vihreät ovat myös sitä mieltä, että keskeisimmät palvelut on syytä säilyttää julkisesti tuotettuina, mutta täydentävät yksityisesti tuotetut palvelut voivat toimia positiivisina haastajina palvelujen kehittämisessä ja palvelutarjonnan aukkojen nopeassa paikkaamisessa (esim. hammaslääkäripalvelujen ostaminen lyhytaikaisesti yksityisiltä jonojen lyhentämiseksi).

Aatteiden politiikkaa managerialismin sijaan

Eilen oli ensimmäinen istuntopäivä paluuni jälkeen. Motivaatio on kova. Vanhempainvapaa oli paitsi hienoa aikaa perheen kannalta myös aikaa pohtia yhteiskunnallisia visioita. Niitä aion nyt tuoda esille arjen työssä. Olen kirjoittamassa paria laajempaa kirjoitusta mm perustulosta ja aatteiden merkityksestä yhteiskunnan rakentamisessä.

Poliitikot eivät voi olla vain managereita, ratkomassa vain pragmaattisia kysymyksiä. Jollei politiikka perustu laajempaan arvomaailmaan, ei kukaan hallitse sitä kokonaisuutta, mihin valittu politiikka yhteiskuntaa johtaa. Ei ole arvovapaata politiikkaa, sillä aina on vaihtoehtoja. Pääministeri ei voi olla vain toimitusjohtaja. Toimitusjohtajat toimivat yhteiskunnan pelisääntöjen puitteissa, kun hallituksen ja eduskunnan tehtävänä on myös pitää huolta pelisääntöjen toimivuudesta. Managerialismissa joko yritetään hämärtää todelliset tarkoitusperät tai - vielä pahempaa - se on osoitus siitä, että päättäjät eivät tiedä mihin suuntaan haluavat yhteiskuntaa kehittää. Jos sen pallon antaa markkinoiden ratkaistavaksi, on se vaarallinen tie kulkea.

Vain uusliberalisti kannastaa tällaista kehitystä, ja julkisesti reaganilais-thatcheriläiseksi uusliberalistiksi tunnustautuvia ei Suomessa paljoa ole. Mutta vaihtoehdon ei tarvitse olla mitään tuskaista laitavasemmistolaista markkinatalouskritiikkiä. Kolmas tie on mahdollinen. Palaan asiaan. Pysykää kanavalla!

Kuluttajille lisää oikeuksia Pohjoismaissa

Vaikka olen vielä pari viikkoa vanhempainvapaalla, niin osallistuin Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen Stavangerissa maanantain ja tiistain. Olen neuvoston kansalais-ja kuluttajavaliokunnan puheenjohtaja, joten paikallaoloni oli varsin tärkeää.

Valiokunta tekee työtä ihmisoikeuksien ja kuluttajan oikeuksien turvaamiseksi Pohjolassa ja lähialueilla. Nyt teimme kaksi merkittävää päätöstä: valiokunta esittää Pohjoismaiden ministerineuvostolle ja eri maiden hallituksille selkeitä GMO-merkintöjä GMO-tuotteille (myös GMO-rehulla valmistetuille tuotteille) sekä esittää muiden Pohjoismaiden seuraavan Tanskan esimerkkiä terveydelle haitallisten transrasvojen määrän rajaamiseksi elintarvikkeissa. Samalla valiokunta esittää Pohjoismaiden hallitusten tukevan maataloustuottajia ja heidän järjestöjään vapaaehtoisten GMO-vapaiden alueiden perustamista - tällaisia alueita on useita eri puolilla länsi-Eurooppaa.

Kuluttajan oikeuksien kannalta Pohjoismaiden Neuvoston rooli on mielestäni vain korostunut: globaalissa taloudessa tarvitaan ylikansallista yhteistyötä reilujen pelisääntöjen aikaansaamiseksi. Pohjoismaille on luontevaa etsiä yhteisiä ratkaisuja, jolloin ne saavat myös enemmän kansainvälistä painoarvoa. Riippumatta siitä, mitä on mieltä GMO-tuotteiden hyödyllisyydestä, on selvää, että kuluttajalla pitää olla mahdollisuus tietää mitä syö ja mitä tuotantoketjua valinnallaan tukee. Transrasvojen osalta on kyse tuotteesta, jonka haitallisuus on yksiselitteisesti todettu (yhteys sydän- ja verisuonitautien lisääntymiseen ja myös joihinkin syöpälajeihin) ja joka on helppo korvata muilla rasvoilla. Nyt Pohjoismaat ovat näissä asiassa lähtemässä oikealle tielle.

Tässä linkki PN:n kotisivuille haastatteluuni GMO-aiheesta: GMO-vapaita vyöhykkeitä Pohjoismaihin. Valiokunnan esitykset käsitellään vielä Pohjoismaiden Neuvoston yleiskokouksessa syksyllä Helsingissä ennen kuin asia etenee hallitusten käsittelyyn.

Pohdintoja ulkoministerin erosta ja poliitikkojen julkisuudesta

Ulkoministeri Kanervan ero on tänään puhuttanut yli Suomen rajojen. Kun itse olen tällä hetkellä vanhempainvapaallani Tukholmassa, minut pyydettiin Ruotsin yleisradion ajankohtaisohjelmaan (Studio Ett) kommentoimaan asiaa (tässä linkki ruotsinkieliseen haastatteluun). Puhuin osittain poliittisen historian tutkijana, osittain kansanedustajana pohtiessani Kanervan eroon johtaneita syitä ja poliitikkojen yksityisasioiden uudenlaista käsittelyä julkisuudessa.

Yksi keskeinen johtopäätös tapahtuneesta on se, että säilyttääkseen poliittisen uskottavuutensa on poliitikkojen yksityiselämän ja heidän toimintansa poliitikkoina oltava edes kohtuullisesti keskenään sopusoinnussa. Kanervan lukuisat skandaalinkäryiset viritelmät nuoriin naisiin ovat ylittäneet hyväksyttävyyden rajat erityisesti silloin, kun niihin on liittynyt vihjailua työtehtävien tarjonnasta (kuten muutama vuosi sitten yleisurheilun MM-kisojen alla). Se, mikä ennen hyväksyttiin jopa charmanttina, näyttää nykyään yhä sovinistisemmalta valta-aseman hyväksikäytöltä. Varttuneiden miespoliitikkojen asettuminen puolustamaan Kanervan yksityisyyttä vain syvensi mielikuvaa miespoliitikkojen valtaklikistä, joka puolusti omaa valta-asemaansa.

Tohtori Jukka Tarkka kuvaili MTV3:n Huomenta Suomessa Kanervan käytöstä "machoiluksi ja puberteettiseksi koheltamiseksi". Edes mielikuva tällaisesta käytöksestä on omiaan heikentämään uskottavuutta, mikä Kanervan olisi jo saamiensa aiempien varoitusten perusteella pitänyt sisäistää. Jos yksityisasioitaan kommentoi, on myös syytä olla rehellinen. Ulkoministeri Kanerva taisi lopulta kaatua siihen, että hän ei havainnut aikojen muuttuneen ja kertoi totuutta vahvasti säännöstellen viimeisen kuukauden aikana.

Monet poliitikot ovat kritisoineet asian uutisointia mediassa. Itse olen pääosin eri mieltä. On perusteltua ja tärkeääkin, että demokraattisessa oikeusvaltiossa valtaapitävien toimintaa arvioidaan hyvin tarkasti, erityisesti jos sillä nähdään olevan merkitystä viranhoidon kannalta. Valvonnan puute voi johtaa vallan väärinkäyttöön, jota 1970-luvun suomettumisen aikana tapahtuikin. Tässä tapauksessa kriteerit merkityksellisyydestä täyttyivät, vaikka osa mediasta mässäilikin asialla kohtuuttomasti ja ahdasmielisen moralistisesti. Miehisen vallankäytön historia antoi sinällään harmittomalle viestittelylle julkisen merkityksen. Silti pitää tunnistaa jyvät akanoista: julkisuuden liiallinen keskittyminen pinnallisiin ilmiöihin voi heikentää valvontaa politiikan keskeisillä aloilla. Tämä tasapainoilu ei ole helppoa.

Suomen ulkopolitiikka vain tylsää liturgiaa?

Tänään aamulehden lukeminen oli poikkeuksellisen innostava kokemus. Suosittelen kaikkia lukemaan ulkopolitiikan ammattilaisen ja Suomen entisen Yhdysvaltain-suurlähettilään Richard Müllerin kiinnostavan aliokirjoituksen tämän päivän Turun Sanomista. (Suomen poliittinen johto epäonnistui Washingtonissa)

Müller pohtii kirjoituksessaan Suomen ulkopoliittisen linjan esittämisen jämähtämistä neuvostoaikaisen liturgian tasolle (tosin keskittyen suppeasti ulkopolitiikan johdon esiintymisiin Washingtonissa). Kaikesta asiasisältökritiikistä en ole samaa mieltä (kyllä ilmastonmuutoksen merkityksestä kansainvälisessä politiikassa voi puhua taitavasti myös Yhdysvalloissa), mutta kirjoitus herättää silti ajatuksia. Kuvaako esitysten taso ulkopolitiikan taustalla olevan ajattelun heikkoutta?

Olen itse miettinyt sitä, että Suomesta puuttuu ylipäätään analyyttinen ulkopoliittinen keskustelu. Ruotsissa molemmat päivälehdet (Svenska Dagbladet ja Dagens Nyheter) pystyvät säännölliseen korkeatasoiseen keskusteluun, johon myös poliitikot ottavat osaa. Meillä ulkopoliittinen keskustelu muodostuu siitä, että keski-iän ohittanut mies puhuu syvällä rintaäänellä luottamusta herättäen (ts. tylsästi, vailla älyllistä analyysiä) pitkältä historiasta periytyviä taikasanoja. Ainoana keskustelun aiheena on vanhentunut vastakkainasettelu, jossa vanhat vasemmistolaiset valittavat länsimaisten järjestöjen olevan unilateralistisia ja haluavat "tasapainoista ulkopolitiikkaa" Venäjän ja lännen välillä, ja oikeistolaiset haluavat edelleen voittaa kylmän sodan saamalla Suomen Natoon, kummatkin asia-argumenteista välittämättä.

Yksi ongelma on perusasenteessa: Suomessa on tapana miettiä vain suppeasti omaa lähiympäristöä kylmän sodan ajalta periytyvän reaalipoliittisen turvallisuusajattelun pohjalta. Korkealaatuinen ulkopoliittinen analyysi edellyttää kuitenkin laajaa keskustelua koko kansainvälisen järjestelmän kehittymisestä. Mikä on Euroopan rooli 2000-luvun, "Tyynenmeren vuosisadan", kansainvälisessä järjestelmässä? Kuka Suomessa esittää analyysiä Kiinan ja Intian nousun vaikutuksesta kansainväliseen turvallisuusjärjestelmään? Entäpä kuka pohtii eri kulttuuristen lähtökohtien vaikutusta konfliktien taustalla? Usein saa pettymyksekseen huomata sen, että kun itse lukee brittiläisen The Economistin syväanalyysiä vaikkapa Al Qaidan suosion laskusta sunnien keskuudessa sekuläärien sunnijohtajien syrjäyttäessä heidät, niin Suomessa media kysyy päivystävältä everstiltä latteuksia Al Qaidan, Hizbollahin ja Iranin yhteisestä vallankaappauksesta - aivan kuin shiaradikaalit ja sunniradikaalit olisivat samaa maata. "One size fits all"-everstiasiantuntijoita yhtään väheksymättä, se ei riitä luomaan todellista keskustelua.

Ollessani ulkopolitiikan tutkija, opiskellessani Iso-Britanniassa ja työskennellässäni suurlähetystössä Indonesiassa sain osallistua yhteen jos toiseen korkeatasoiseen ulkopoliittiseen seminaariin. Lontoon koulussani School of Slavonic and East European Studies'issa oli tavallista, että erityisesti Itä-Euroopan johtavat poliitikot tulivat luennoimaan - ja monet pitivät hienoja, analyyttisiä puheenvuoroja Euroopan ja maailman kehityksestä. Tästä tulevaisuussuuntautuneesta analyysistä taaksepäin katsovassa Suomessa olisi oppimista.

Ei maailmalla olla kiinnostuneita latteuksista, vaikka ne kelpaisivatkin Suomessa keskivertoyleisölle. Jos ulkopoliittinen johtomme haluaa osallistua maailmanjärjestyksen rakentamiseen, rimaa on nostettava. Pohjanoteeraus oli se, kun ministeri Kanerva kertoi Iltalehdessä naureskelleensa senaattori McCainin kanssa siitä, että "Yhdysvaltain tuleva presidentti pitää sitten Suomen maailmankartalla." Kuulostaako tutulta 1970-lukulaiselta ajattelulta, ilmansuunta on vain vaihtunut? Minkä kuvan tämä antaa McCainille Suomen poliittisen johdon ammattitaidosta? Ministeri Kanerva on taitava poliitikko, ja häneltä on lupa odottaa enemmän.

Myös medialta on syytä odottaa enemmän. Iltapäivälehdet keskittyvät kuolaamaan ulkoministeri Kanervan ja Secretary of State Ricen tapaamisen kivoista kuvista ja tunnelmasta. Eikö heidänkin kannattaisi soittaa edes yhdelle Yhdysvaltain johtavalle turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle kysyäkseen, mitä kuvauksellinen ulkoministerimme sai vierailullaan todella aikaiseksi?

Riman nostaminen nykyisestä tasosta ei pitäisi todellakaan olla vaikeaa...

Huomioita vanhempainvapaalta

Tammikuun alussa aloitin vanhempainvapaani, elikä olen nyt huhtikuun loppuun asti kotona hoitamassa pian 7-kuukautista Linneaa. Ja isoveli Eliaskin käy vain osa-aikatarhassa, joten valtaosan ajasta vietän kahden lapsen kanssa puuhatessa. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, ja isän aika lapsille on tällöin korvaamatonta. Suosittelen muillekin isille.

Vanhempainvapaa ei ole oikeastaan vapaata, sillä kahden lapsen kanssa riittää kyllä tekemistä jo arjen rutiineissa. Varsinkin kun vaimoni on tehnyt ajoittain hyvin pitkiä työpäiviä. Silti olen huomannut, kuinka nyt ehtii ajattelemaan enemmän yhteiskuntamme suuria kehityshaasteita kuin töissä ollessani. Politiikan arjessa työtahti on kiivas ja keskittyy nopeasti juokseviin asioihin, eikä silloin kotiin tullessaan enää jaksa miettiä politiikkaa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa asioiden tärkeysjärjestys ja miettiä miten ohjata pitkän aikavälin kehitystä.

Varsinkin lapsiperheiden tilanteesta olen viime viikkoina miettinyt yhtä ja toista kehittämistarvetta, myös ilmastonmuutoksen torjuntaa ja monikulttuurisuuden kysymyksiä olen pohtinut paljon. Tässä on auttanut se, että olen nyt jaksanut ja ehtinyt lukea lehtiä yhtä innokkaasti kuin opiskelu- ja tutkija-aikoinani (kuten Hesaria, Turun Sanomia, Suomen Kuvalehteä, Svenska Dagbladetia, The Economistia, Guardiania ja New York Timesiä. Näitä minulla on tapana lukea netissä, osa tulee kotiinkin).

Yhdysvaltain presidentinvaaleja olen seurannut mielenkiinnolla, ja pitänyt peukkuja Barack Obamalle. Hänellä on sellainen rehellinen mutta samalla idealistinen ote politiikkaan, jota itsekin olen yrittänyt harrastaa ja jota arvostan.

Osallistun työni kannalta keskeisimpiin tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan myös vanhempainvapaalta. Olin puheenjohtajana vetämässä vihreiden sisäistä seminaaria hallituksen sosiaaliturvan uudistuksen etenemisestä ja vihreiden tavoitteiden toteuttamisesta siinä. Sosiaaliturvan uudistamisesta olisi syytä puhua laajemmin myös julkisuudessa, hanke alkaa pikkuhiljaa olla hyvässä vauhdissa. Siksi osallistuin myös vihreiden puoluehallituksen kannanoton tekemiseen perusturvan vahvistamisesta.

Turun kunnallispolitiikkaan olen myös ehtinyt osallistua. Olin aktiivisesti varmistamassa vihreiden ryhmän tukea Kupittaan jalkapallostadionin päätykatsomon rakentamiselle - onneksi järki voitti, ja naisten jalkapallon EM-kisat vuonna 2009 saavat arvoisensa stadionin Turkuun. UEFA edellyttää nimittäin kisojen stadionien vetävän 8 000 katsojaa. Uskon myös, että TPS:n kova panostus tekee Turusta Suomen johtavan jalkapallokaupungin lähivuosina, eikä eurooppalainen menestyskään olisi mahdotonta. Reilun 8 000 katsojan stadion on tällöin hyvinkin tarpeellinen, ja lisää Turun mahdollisuuksia saada muita kansainvälisiä otteluja. Puhumattakaan siitä, että todellisessa jalkapallostadionissa on myös päätykatsomot. Kupittaalta puuttuu jatkossa vain toinen pääty aidosta jalkapallokulttuurista... :)